Valmentaja täällä hei!

Onpas ollut mahtava pääsiäinen! Mutta paluu arkeen houkuttelee myös. Levätty on siis riittävästi ja ennen kaikkea nautittu elämästä. Urheiltu ei ole, mutta huomenna onkin lenkkipäivä.

Torstaina juuri ennen pyhiä vetämäni Olonkeveys-valmennusryhmä kokoontui jo toista kertaa. Vaikka kaikki eivät pääsiäisen takia päässeetkään paikalle, pakko sanoa, että ryhmähenkemme on huikaiseva. Ei uskoisi, että lähes kaikki ovat toisilleen ja osa myös minulle ennestään tuntemattomia. Tapaamistemme tunnelma on ollut todella myönteinen ja hyvää energiaa pirskahteleva.

Ensimmäisillä kerroilla kartoitimme muutostarpeita, käsittelimme niin itsen johtamista kuin mielen voimaakin ja teimme kirjallisia harjoituksia. Loimme tavoitteita ja mietimme, mistä pitää luopua ja mitä pitää lisätä, jotta tavoite toteutuu. Mietimme myös sitä, millaisia uskomuksia meillä on ja mistä ne kumpuavat. Kun näitä asioita alkaa miettiä ja ennen kaikkea kun ne sanoo ääneen, ihmeitä voi tapahtua!

Olenhan kirjoittanut itsekin päässeeni eroon esiintymisjännityksestä, joka oli yläasteajoilta asti mukanani raahaama uskomus itsestäni. Kun kerran yläasteella luin suomen tunnilla aineita luokan edessä posket helottaen ja kädet täristen, niin jostain syystä vain kuvittelin, että minun tulee aina olla sellainen. Ja tämä kuvitelma seurasi minua aina viime syksyyn saakka. Onneksi milloinkaan ei ole liian myöhäistä päästä eroon turhista uskomuksista, jotka eivät enää tai ehkä edes ikinä ole palvelleet meitä. Se, että uskalsin päästää tuosta esiintymisjännittämisajatuksestani irti ja ensin pakotin itseni puhumaan julkisesti, avasi mielettömästi uusia ovia polullani!

Valmentajana toki olen vasta vauvankengissä, mutta uskon siihen, että kehitystä kyllä tapahtuu, kunhan treenaan riittävästi. Koen kuitenkin sujahtaneen valmentajan rooliin mielestäni jouhevasti ja olen tosiaan löytänyt uuden jutun, joka tuntuu ihan omalta. Valmentajanhan ei ole tarkoitus antaa vastauksia ihmisille, sillä jokainen on oman elämänsä arkkitehti ja asiantuntija. Valmentajan tarkoitus on saada ihmiset oivaltamaan asioita itse esimerkiksi kysymyksiä asettamalla. Äärimmäisen kiinnostavaa. Ja hauskaa on erityisesti se, että ryhmäläiset saavat paljon irti myös toistensa puheista. Jo ensimmäisen kokoontumisen jälkeinen palaute oli lämmittävää luettavaa. Tuntui, että olen oikealla polulla tässäkin uudessa haasteessa.

Ryhmäläisten tavoitteet vaihtelevat ja itsekin olen asettanut tälle vuodelle isojakin tavoitteita. Viime viikolla aloitin kevyillä vitosen lenkeillä juoksutreenit, sillä syyskuussa lähden juoksemaan Berliinin maratonin. Toukokuussa osallistun myös Extreme Runiin. Myös kirjallisia tavoitteita olen asettanut itselleni, tahdon todellakin tehdä sen toisen kirjan ja edistyä muutenkin kirjoittajana. Sisäinen motivaationi eri asioiden tekemiseen on tällä hetkellä aika huimaa, olen jäsennellyt paljon omia haaveita ja tavoitteita ja miettinyt sitä, miksi ja miten tahdon niitä toteuttaa. Olen miettinyt paljon sitä, mitä haluan elämääni juuri nyt.

Viime viikkoina elämäntaparemonttini on hieman juminut paikallaan, mutta se on vahvasti työn alla. Kukaanhan ei voi tehdä asioita puolestamme, vaan ihmisen tulee itse löytää oma sisäinen palonsa omaan elämänmuutokseensa. Olen ymmärtänyt, että esimerkiksi laihtuminen, joka on nyt kohdallani kovinkin tapetilla, tapahtuu vain ja ainoastaan itseni arvostamisen kautta. Se ei tule mollaamalla tai murehtimalla. Meni hetki, ennen kuin saavutin painonpudotukseen tarvittavan tahtotilan, mutta nyt se on päällä voimakkaasti! Eikä tosin mikään ihme, sillä eilen olimme ystävillä syömässä ja ohjelmassa oli kahdeksan ruokalajin illallinen runsaine juomineen, heheh. Tajuan sen täysin, että en voi laihduttaa ketään muuta varten, vaan teen sen itseäni varten. Uskon, että moneen muutokseen teemasta riippumatta oikea alku on se, kun ihminen oivaltaa tekevänsä asian omasta halustaan, ei muiden tahdosta.

Hienoja asioita tapahtuu! Valloillaan on lähes dominoefekti, kiitos kiitos kiitos. Kun yksi hyvä asia tapahtuu, sitä seuraa toinen. Olen niin valmis ottamaan kaiken vastaan kiitollisena. Yksi viime kuukausien suurin haaveeni toteutuu, muutamme takaisin Helsinkiin!! Happyhappyjoyyyy!

Iloista pääsiäisen aikaa sinulle!

P.s. ”17-vuotiaana menin töihin Carrolsille ja muutin kuuden naisen kommuuniin.” Uusimmassa Anna-lehdessä on osa elämäntarinaani. Ingressin pientä asiavirhettä lukuun ottamatta olin toimittajan juttuun tyytyväinen, aikamoinen suoritus tiivistää elämän pääkohdat yhdelle sivulle.