Hyvä arki

Vanhemmuuden huippuhetkiä

Olipa ihanaa nousta kaatosateiseen aamuun hyvin valvotun yön jälkeen. Pakko olla rehellinen, viime yönä mietin ainakin kahden minuutin ajan, millaista se olisikaan, jos pitäisi huolehtia vain itsestään ja voisi nukkua rauhassa ilman, että kukaan herättää. Olisi mahdollisuus muutenkin mennä ja tulla miten lystää ilman vastuuta ja velvollisuuksia. Voisin matkustella, harrastaa, keskittyä vain ja ainoastaan uran luomiseen ja olla sosiaalinen mielin määrin. Jos joisin alkoholia, skumppapullo sanoisi poks tuon tuostakin. Pikkumusta ja matkalaukku olisivat parhaat ystäväni: Kas, eilen Berliini, ensi viikolla New York ja siinä välissä parit taidenäyttelyn avajaiset ja uutuuskaurapuuron lanseeraamistilaisuus. Voisin asua (taas) keskustassa ja olla hipsteri Red Mountainilta, sillä enhän tarvitsisi itselleni niin paljon neliöitä. Kävisisinhän kotonani vain nukkumassa.

Hihihi. Kuulostaa kamalan ihanalta, mutta samalla taas todella tylsältä, eikä lainkaan minun jutultani.

Se nyt on vain niin, että vanhemmuuteen kuuluvat huonosti nukutut ja hyvin valvotut yöt. Kasvattajana oleminen on vaativaa puuhaa toisinaan. Itse olen ollut niin kauan äiti (pian 15 vuotta), etten enää edes kunnolla muista, millaista oli olla itsekseen ja yksin. Vaikka joskus, kuten viime yönä, tulee hetkiä, että vaihtaisin mielelläni rooleja jonkun kolmekymppisen, lapsettoman, kantakaupungissa asuvan menevän ja trendikkään sinkkuystäväni kanssa (Ei kannata loukkaantua, en tarkoittanut sinua), niin en sittenkään. Vaikka lapset ottavat ja toisinaan ehkä jopa vanhentavat 10 vuoden verran pelkästään yhdessä yössä, ne myös antavat ihan kamalan paljon. Kolme tytärtäni ovat huippuhyvää seuraa. En vaihtaisi päivääkään pois, vaikka se kliseiseltä kuulostaakin. En edes yhtä yötä.

Sitä paitsi oli suoranainen ilo huomata, että itsensä kehittämisellä ja omien epätoivottujen luonteenpiirteiden häivyttämisen jatkuvalla treenaamisella näyttää olevan ihan konkreettisia tuloksia. Taisin nimittäin lausahtaa v-sanan vain yhden kerran miljoonasta heräämisestä huolimatta. Ehkä minustakin tulee pian aikuinen.

Piksu siis sairastui eilen flunssaan ja heräili valehtelematta vartin välein läpi yön, pikku reppana. Kurjaa katsoa, kun toinen kärsii. Aamuyöstä sain nauttia kahden tunnin yhtäjaksoisista yöunista sentään aina sinne klo 6.15 asti, jolloin oli vuoro herättää koululaiset päivän koitoksiin. Täytyy sanoa, että kun kampesin itseni sängystä ylös, väsytti niin, etten meinannut nähdä eteeni.

No olenhan onnekas moneen muuhun perheelliseen yöheräilijään verrattuna: Minulla on mahdollisuus valita, lähdenkö töihin vai pysynkö kotona.

Tällaisten öiden jälkeen on upeaa olla freelancer.

Yksi hilluja puuttuu kuvasta! Kaikki yhtä rakkaita.

 

 

 

1 thought on “Vanhemmuuden huippuhetkiä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *