Hyvä elämä

Oman hyvinvoinnin..

..tulisi olla oman arvojärjestyksen etupäässä. Sillä tapaa voittavat kaikki.

Asia, josta minun on pitänyt jo jonkin aikaa kirjoittaa, haluaa nyt tulla kuulluksi. Kun koko ajan hoetaan joka puolella, että osa suomalaisista voi todella huonosti ja karmeiden tapahtumien jälkeen niin usein osoitellaan, että kuka nyt ei ole hoitanut hommiaan erilaisissa ääriratkaisuihin päätyneissä tragedioissa, on se surullista. Kun asioita on tapahtunut, niihin ei voi enää vaikuttaa, joten ennaltaehkäisyyn onkin panostettava, ja useimpi meistä voi vaikuttaa omaan arkeensa ja omaan hyvinvointiinsa itse. Syyttely ja syyllisten etsiminen joka tapauksessa on turhaa.

Olen myös miettinyt sitä, että miten voi olla mahdollista, että moni tuntuu vetävän arjessaan ihan jaksamisensa äärirajoille vai onko kyse siitä, ettei oma hyvinvointi kiinnosta tai siihen ei vain panosteta, koska tekosyitähän löytyy aina. Tavallisen, normaaliarkeen kykenevän ihmisen vastuu omasta hyvinvoinnista kuuluu minun mielestäni ensisijaisesti hänelle itselleen, ei yhteiskunnalle, työ- tai opiskelupaikalle eikä edes hänen läheisilleen. Ja siihen omaan hyvinvointiin tulee panostaa joka päivä, ei vasta sitten, kun ollaan ihan jaksamisen äärirajoilla eikä kestetä enää päivääkään.

Ymmärrän sen, miten vaikeassa elämäntilanteessa olisi helppoa vain lakata välittämästä omasta itsestään. Mutta apua on tarjolla, vaikka sanotaan, ettei sitäkään saa. Emme kuitenkaan voi vain odottaa, että joku toinen tulee ja tekee meidät onnelliseksi ja eheäksi. Vastuu omasta hyvinvoinnista on itsellämme. Havahtuminen tähän ajatukseen vaatii sen, että itse haluaa parempaa. Itse voi myös tehdä paljon oman itsensä eteen.

Niin usein kuulee sitä, ettei ole aikaa tai rahaa huolehtia itsestä ja omasta hyvinvoinnista, kun kaikki harrastaminen on niin kallista. Niin monesti voi ollakin, mutta aina löytyy vaihtoehtoja vaikka kuinka paljon, myös sille tiukemmalle talousjaksolle. Liikkumaan ei tarvitse mennä sille trendikkäimmälle kuntosaliketjulle, vaan kuka estää ottamasta jalat alle ja lähtemästä lenkille lukuisissa metsissämme. Aina löytyy myös kansan- ja työväenopistoja, jotka tarjoavat vaikka mitä kurssitarjontaa liikunnasta kirjoittamiseen ja saviruukkujen tekoon ja kirjastoa voimme käyttää jokainen. Mielestäni on jännä, että välillä kuulee, ettei ole rahaa tai aikaa siihen tai tähän, mutta silti rahaa löytyy tarvittaessa vaikka sitten tupakointiin ja aikaa vaikkapa netissä roikkumiseen. Nämä ovat oikeasti myös arvokysymyksiä, joihin jokaisen on vastattava itselleen rehellisesti. Halunko rahoillani ja ajallani tehdä itselleni hyvää.

Moni vanhempi jättää omat harrastukset jäähylle tai jopa kokonaan siksi, että perheen, työn, lasten harrastusten ja omien harrastusten yhtälö on liian raskas ja haastava. Joku taas kokee jatkuvaa huonoa omatuntoa sillä ajalla, kun itse on salilla tai jumpassa ja lapset kotona toisen vanhemman tai luotettavan hoitajan kanssa. Illat ovat lyhyitä, mutta oikeasti se aika esimerkiksi liikuntaa tai muuta harrastamista kohtaan tulisi ottaa aikana, josta hyötyy koko perhe, läheiset ja vieläpä jopa työympäristö. Kun äiti tai isä pitää huolta itsestään, omasta hyvinvoinnistaan, fyysisestä kunnostaan ja mielenterveydestään, tekee se hyvää koko perheelle ja on lahja myös muille ihmisille ympärillä. Kaikki se, mitä me voimme toisille antaa, lähtee omasta hyvinvoinnistamme. Siksi oma hyvinvointini on omalla arvolistalla ensimmäisten joukossa.

Juuri eräs ihminen oli tulossa viikonloppuna kurssilleni ja totesi, että tulee mukaan, mutta tuntee olonsa syylliseksi, koska häntä tarvittaisiin myös muualla. Sanoin hänelle, että hän auttaa tätä toista ihmistä eniten auttamalla ensin itseään. Niin se vain menee. Laitetaanhan lentokoneessakin hätätilanteessa ensin happinaamari itselle, sitten vasta lapsille tai muille lähellä istuville apua kaipaaville.

Ja tiedän, esimerkiksi tuo valvominen pienten lasten kanssa voi olla todella järkyttävää. Olen itse lueskellut tätä blogiani taaksepäin ja kyllä, muistikuvani ovat totta, juurikaan ei tullut nukuttua kerrallaan paria tuntia pidempään kuopuksen kahtena ensimmäisenä vuotena. Kuitenkin kun hän vihdoin alkoi, ensin vaihtelevasti ja kausittain, nukkua kunnolla, niin lopulta aloin minäkin. Olen jo vuoden mennyt koisimaan 21-21.30 välissä arki-iltaisin ja aloin tehdä sitä siksi, että minun vain oli saatava parin vuoden univelat pois. Menetän siinä yhteistä ilta-aikaa muun perheen kanssa ja sosiaalinen elämä viikolla on ihan poissuljettua, mutta arvostan omaa hyvinvointiani niin paljon, että kestän tämän menetyksen. Itse olen tehnyt tämän valinnan, eikä kukaan muu sitä puolestani olisi voinut tehdä. Ja kaikki lähelläni nauttivat, kun herään aamuisin virkeänä, iloisena, hyväntuulisena ja energisenä uuteen päivään.

Pidetään huolta itsestämme!

Minä haluan nähdä meren, joka päivä, jos mahdollista.
Minä haluan nähdä meren, joka päivä, jos mahdollista.

 

 

 

6 thoughts on “Oman hyvinvoinnin..

  1. Olen tuota vastuuta omasta hyvinvoinnista myös miettinyt. Ja myös siltä kannalta, että itse omilla valinnoillaan, harrastamisella ja osallistumisella pitää oppia ”viihdyttämään” itsensä.

    Äitini muinoin oli todella huono lähtemään mihinkään kotoa ja käytti kernaasti kaikki tekosyyt hyväkseen, että saattoi jäädä pois jostain kyläreissusta tai tilaisuudesta, johon hänen olisi pitänyt osallistua. Vanhempana sitten tuli alakulo, kun jäi yksin. Kun perhettä oli ympärillä ja lapsia käymässä oli ihan hyväntuulinen ja iloisen oloinen. Seuraavana päivänä, jos kukaan ei ollut tulossa käymään tuli se alakulo. Ja siitähän luonnollisesti seurasi se, että läheisille tuli syyllinen olo ja velvollisuuden tunne, että olisi pitänyt käydä useammin.

    Nyt pelkään, että leskeksi jäänyt isäni on samassa jamassa. Hän kyllä vielä osallistuu seurakunnan tilaisuuksiin ja joihinkin yhdistysmenoihin, mutta sitä yksinoloa on kuitenkin paljon. Kun avioliittoa on takana yli 50 vuotta, yksinoleminen on todella tylsää ja siihen on vaikea sopeutua. Miehet kun eivät kotona välttämättä pysty repimään riemua kotiaskareista tai käsitöistä.

    Näidenkin kokemusten valossa ajattelen, että itseni viihdyttäminen on tärkeä taito oppia viimeistään keski-iässä. Ettei vanhempana tarvitse odottaa muiden sitä tekevän. Ja toki viihtymisessä ja harrastamisessa ykkösroolissa on hyvä kunto, fyysinen jaksaminen ja kaikinpuolinen hyvä olo.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *