Voihan Yin-joogahurahdus sentään!

Vaihdoimme tällä viikolla kotona huonejärjestystä. Tavaroita ja vaatteita siirtäessäni mietin, että siitä aina tiellä lojuvasta joogamatostakin pitäisi päästä eroon. Ajattelinkin ottavani sen kirpparille myyntiin ennen muuttoa. Onneksi en ehtinyt, sillä olin tänään testaamassa aivan mahtavaa Yin-joogaa ja nyt olen ihan fiilareissa, siis todella! Voi olla, että tähän asti haparoiva joogaurani saa jatkoa!

En ole ollut ikinä mikään himojoogaaja. Noin 8 vuotta sitten kävin astangajoogan peruskurssin ja tykkäsin kyllä siitäkin lajista. Silloin vain ohjasin itse niin paljon ryhmäliikuntaa ja kurssi oli perjantai-iltaisin melkeinpä ainoana vapaailtanani, joten harrastus ei alkeiskurssin jälkeen jatkunut. Sitten kävin muutaman vuoden harvakseltaan hotjoogassa, mutta lopulta sekin jäi. Minusta nimittäin tuntui, että tauko venähti aina niin pitkäksi, että suurin osa harjoituksesta kului opettajan seuraamiseen enkä kyennyt keskittymään liikkeisiin täydellä energialla. En saanut treenistä irti sitä, mitä siltä odotin.

Tänään minulla oli mainio tilaisuus päästä kokeilemaan Helsingin Töölössä sijaitsevan Studio Yinin 1,5 tuntia kestävää Yin-joogaa ohjaaja Annukka Salosen vetämänä. Ohjaajan tyyli miellytti minua ja myöskään upeassa seurassani ei ollut valittamista! Sitä paitsi menin joogailemaan avoimin mielin ja sydämin. Minulla ei ollut sessiosta minkäänlaisia odotuksia. Ja voijettä sentään, yin-joogahan kolahti minuun samantien. Kovaa.

Treenin jälkeen olin tosin aivan pihalla, ilmeisesti siis rentoutuminen oli ainakin hyvin kokonaisvaltaista. Koko kehossa oli ja on vieläkin ihan uskomattoman hyvä olo. Lisäksi tytär, 11, totesi minulle, että näytän jotenkin erityisen onnelliselta ja hyvinvoivalta, että ehkä sun pitäisi joogata useammin!

Viimeiset pari kuukautta olen vetänyt lähes tulkoon pelkkää Bodypumpia ja sisäpyöräilyä. Vasta joogasessiossa tajusin, miten jumiin olen itseni tuolla yksipuolisella treenillä saanut. Ja siis miten voi olla, että 1,5 tuntia lentää kuin siivillä? Kun lopetimme treenin, olisin voinut jatkaa vielä toisen samanmoisen. Vaikka joissain liikkeissä olo ei ensin tuntunut lainkaan mukavalta vaan enemmänkin kamalalta, silti keho voi harjoituksen jälkeen superhyvin. Yin-jooga sopi juuri meikäläiselle, sillä liikkeissä oli mahdollista käyttää apuna muun muassa palikoita ja peittoa. Asanoissa oltiin todella pitkään ja hartaasti. Koko tunnin joogasin silmät kiinni. Taustalla soi hiljainen, rauhoittava musiikki. Pystyin ihan älyttömän hyvin keskittymään hengitykseeni. Paikoin tuntui siltä, että olin jossain kaukana poissa tai ehkä sittenkin vain enemmän lähempänä itseäni. Toki päivän tapahtumat ja ensi viikon kauppalista ja muut hoidettavat asiat risteilivät mielessäni, mutta kohtalaisen hyvin pystyin vaientamaan päässäni kaikuneet ajatukset.

Studio Yinin sivuilla sanotaan, että yin-jooga on voimavarat palauttava, restoratiivinen harjoitus. Yin-jooga syvävenyttää, stimuloi sidekudoksia, tyynnyttää hermostoa ja opettaa hyväksyvää läsnäolon taitoa.

Ai vitsi, ihan mahtavaa! Ei pelkästään tämä ihana fyysinen olo, vaan jotenkin tunsin voittaneeni itseni. Minä pystyin ja kykenin ja osasin!

Seuraavat pari viikkoa ovat ihan kaaosmaisen tiukkaa aikaa, mutta viimeistään marraskuun alussa teen paluun joogasalille.

Kiinnostuneena otan muuten kaikki vinkit vastaan, joista aloitteleva joogaaja voisi mahdollisesti hyötyä.

Leppoisaa lauantai-iltaa!

Juuh, kuvan naiset eivät liity tapaukseen, mutta slogan on niin totta. Varmasti ensimmäistä kertaa pitkään aikaan todella nautin joogaamisesta. AH!