Vuoden vanha Lifecoach

Kun ympärillä tapahtuu suuria asioita, sitä huomaa olevansa tyytyväinen ja iloinen niistä omista pienistä jutuista, arkisistakin. Työ, vaikka päivät ovat olleetkin nyt pitkiä, tuottaa tällä hetkellä itselleni suurta mielihyvää. Ja kun on kiire, oppii arvostamaan niitä hetkiä, kun voi vain olla. En kyllä ehkä pärjäisi näin positiivisena ilman liikuntaa. Olen taas koukussa, hikoilemaan on päästävä vähintään joka toinen päivä.

Mietin tänään, että kun on etuoikeutettu ja saa elää arkea lasten kanssa, oppii ihan valtavasti. (Välihuomautus: joskus (harvoin)  tosin tuntuu siltä, että joutuu. Ei se arki aina niin ruusuista ole, nääs). No, joka tapauksessa, erityisesti yksivuotias on kelpo esimerkki ja oiva opettaja monessa asiassa, jotka aikuiselta tahtovat unohtua.

Kun yksivuotias oppii jotain uutta, hän osaa iloita taidostaan ja palkitsee itsensä taputuksilla ja naurulla. Hän ei vähättele itseään vaan todella ottaa ilon irti osaamisestaan. Uutta taitoa ei myöskään korvata heti jollain toisella, vaan sitä harjoitetaan niin kauan, kun huvittaa. Yksivuotiaalla ei siis ole kiire mihinkään, vaan hän malttaa pysähtyä.

Yksivuotias on luultavasti omasta mielestään maailman makein tyyppi. Hän vaikuttaa rakastavansa itseään ihan täysillä, mutta ottaa myös toisilta saamastaan huomiosta kaiken irti. Hän on sosiaalinen ja lähestyy ventovieraitakin vilpittömän uteliaasti. Hän ei epäile tai puhu pahaa. Sen sijaan hän hymyilee, vilkuttaa ja juttelee, vaikka tapaisi vieraan ensimmäistä kertaa tai kohtaisi toisen ihmisen katseen pikaisesti vaikka kadulla. Hän ei ole ennakkoluuloinen, oli ihminen minkä maalainen, minkä ikäinen tai minkälainen tahansa. Yksivuotias ei katso toisen vaatteita, titteliä tai ulkonäköä. Kaikki ihmiset tuntuvat olevan yksivuotiaan ajatusmaailmassa samalla viivalla, yhtä hyviä.

Joo, mä tiedän, että mä oon tosi söpö ja aivan ihana, yksinkertaisesti vain tosi makee tyyppi!

Kun yksivuotias epäonnistuu, hän ei jää vatvomaan murheitaan vaan unohtaa huonon mäihänsä. Hän ei masennu edes mokistaan, vaan yrittää heti uudestaan. Hän on sisukas eikä anna periksi, ennen kuin on onnistunut tekemään tahtomansa.

Yksivuotiaan asenne elämää kohtaan on leikkisä. Hän ei stressaa lattialla lojuvista pullanmuruista tai siivoamattomasta kylpyhuoneesta. Jos joku siivoaa, hän todennäköisesti saapuu paikalle asettelemaan tavarat parempaan järjestykseen. Mitä sekaisempaa, sitä kodikkaampaa, miettii yksivuotias.

Yksivuotias on äärimmäisen luova ja tylsistyy vain harvoin. Hän keksii tekemistä vaikka leluina olisi aikakauslehti tai vessapaperirulla. Myös erilaiset keittiötarvikkeet ja avainniput ovat maailman parhaita vempaimia, joilla voi tehdä lähes mitä tahansa.

Yksivuotias ymmärtää, jos toisella on paha mieli. Silloin hän lähestyy lohdutettavaa kuolaisella pusulla tai taputtamalla päätä tai hartiaa. Yksivuotias onkin äärettömän empaattinen, huolehtiva ja ihmisläheinen.

Yksivuotias tajuaa myös sen, että nauru on rukouksen korkein muoto. Että nauru pidentää ikää ja omalla naurulla voi tehdä toisenkin hyvin iloiseksi. Mikään kun ei ole vastustamattomapaa kuin yksivuotiaan räkättävä soundi.

Nyt mun vain tekee mieli tekonauraa: hahahahahaha!

Yksivuotias elää hetkessä. Menneellä ei ole mitään väliä, eikä hän huoli tulevasta. Tärkein on juuri se hetki ja hengitys, joka tapahtuu nyt.

Yksivuotias ei pingota, vaan hän ottaa rennosti. Jos hänen tekee mieli makoilla, hän tekee sen tuosta vain vaikka kauppakeskuksen lattialla. Yksivuotias ei nolostu mistään, vaan on rohkea ja uskaltaa.

Ai mitennii hassu asento? Mun mielest tätä kirjaa kyl voi lukee ihan hyvin just näin!

Yksivuotias on vain ihan maailman siistein tyyppi.

Olen sitä mieltä, että jokaisessa kodissa tulisi olla tuollainen vuoden vanha Lifecoach opettemassa arjen puuduttamille aikuisille, miten elämästä voi ottaa ilon irti ja nautiskella.

Ihan näin kehittyneitä ei meillä vielä olla... ehkä ensi viikolla? (Kuva: Visual Statements)