Vuosikatsaus 2015

Näin se vuosi lähenee loppuaan. On siis vuosikatsauksen ja tilinpäätöksen aika! Välillä tuntuu, ettei mitään tapahdu, mutta kyllä arki elää ja virtaa jatkuvasti ilman, että jumittuisi paikoilleen. Asiat muuttuvat koko ajan. Siinä ohella me itse muutumme, vaikkemme sitä aina huomaa.

Tammikuussa aloitin työt reilun neljän freelancer-vuoden jälkeen Kauneus ja Terveys -lehdessä. Jännitin sitä, miten sopeutuisin työyhteisöön ja säännölliseen työaikaan, mutta hyvin kävi. Nopeasti huomasin, etten kaivannut free-elämän epävarmuutta ja jatkuvaa säntäilyä sinne tänne, en kaivannut edes sen vapautta ja sitä, että olin saanut tehdä paljon ja kaikkea. Tuntui tosi hyvältä keskittää energiat yhteen firmaan sen sijaan, että olisi antanut itsestään palasia joka puolelle. Ja yhä edelleen olen samaa mieltä. Ainakaan tällä hetkellä en koe freehommia omikseni, vaikka huhtikuun puoliväliin oleva sijaisuus toki saa miettimään sitä, mitä teen isona ja ehkä jopa sitäkin, mitä teen ensi kesänä. Tällä hetkellä uskoni tulevaan on kova, vaikkei mitään tietoa mistään olekaan. Minä vain tunnen, että kaikki järjestyy ja asiat menevät, kuten on tarkoitus. Vielä en tiedä miten, muttei minun tarvitsekaan tietää. Jotain ihan huippua on kuitenkin tulossa.

Helmikuussa loppuivat life coach -opintoni ja julkaisin toisen kirjani: Sisäinen voima – 365 ajatusta parempaan arkeen (readme.fi) näki päivävalon. Kirjan julkaisu tuntui todella merkitykselliseltä kohdalta elämässäni. Koen, että yksi elämäni tarkoituksista on auttaa ja herätellä muita ihmisiä. Sisäinen voima -kirja onkin ollut siihen yksi tie. Vieläkin olen kiitollinen siitä, miten hyvin kirja lähti leviämään ja kuinka hyvin kirjan Facebook-sivulla on porukkaa.

Maaliskuussa valmistui ja esitettiin Naisen iholla –dokumentti, joka pohjautui ensimmäiseen, naisista ja tatuoinneista kertovaan Naisen iholla – 32 tarinaa tatuoinneista -kirjaani (Tammi 2013). Olin hieman mukana jelppimässä dokumentin teossa, joten oli todella kiinnostavaa nähdä lopputulos. Kun seisoin muiden tekijöiden kanssa lavalla, olin liikuttua, koska Naisen iholla oli kuitenkin ollut ensimmäinen kirjaunelmani ja tärkeä, vaikkakin haastava ja paikoin jopa vattumainen projekti.

Huhtikuussa vedin kolmannen hyvinvointiviikonloppuni Haminassa Jamilahden kartanossa. Kaikki sujui hyvin, mutta peruutuksia tuli iso kasa viime tipassa ennen kurssia, jopa samana aamuna. Se harmitti ja sai minut kirjoittamaan tämän tekstin.

Huhtikuussa myös aloitin Blogiringin bloggaajana ja sain ensimmäisen kerran palkkaa muutamista kirjoituksistani. Minun kohdallani kyse on ehdottomasti enemmänkin karkkirahoista kuin bloggaamisesta ammattina, mutta kuitenkin tuntui hyvältä, että vihdoin blogini, jolle olen uhrannut jo vuosia aikaani ja energiaani, otti askeleen eteenpäin. Kampanjoita ja yhteistyöpostauksia teen harvakseltaan, jos ne tuntuvat itselleni sopivilta. En bloggaa rahasta, vaan rakkaudesta kirjoittamiseen.

Toukokuussa tapahtui asia, joka nosti perheeni elämänlaatua 200 prosenttia. Muutimme kotiin, joka tuntui ensimmäistä kertaa vuosiin ja moneen asuntoon oikealta kodilta. Olimmehan edelliset kaksi vuotta olleet kiinni määräaikaisessa vuokrasopimuksessa asuntoon, joka parin päivän asumisen jälkeen paljastui täysin pommiksi. Ei siinä mitään, jos kämpästä olisi maksanut noin kaksi penniä, mutta vuokra oli valitettavasti aivan alueen keskitasoa, vaikka asunto ei kunnoltaan sellaista vastannutkaan. Asuminen ulkoapäin varsin idylliseltä näyttävässä 1950-luvun rivitalossa kuitenkin opetti enemmän kuin otti. Kun elää kaksi vuotta ilman kunnollista keittiötä ja toimivaa kylpyhuonetta, oppii arvostamaan sellaisia asioita, kuten toimivaa suihkua, astianpesukonetta ja pyykinpesukonetta. Tuossa kämpässä kaiken kruunasi vesivahinko, jonka aluksi suunniteltu muutaman viikon remontti venyi vuoteen eikä valmistunut koskaan sinä aikana, kun siellä asuimme. Nyt voin jo helposti nauraa tuolle kaikelle ja uskon, että tämänkin asunnon tarkoitus oli ehkä auttaa näkemään entistä paremmin se, ettei mikään ole itsestäänselvyys. Ei edes toimiva suihku tai keittiö.

Ja kun uudessa kodissamme oli vieläpä lattialämmitys kylpyhuoneessa, ei riemullani ollut rajoja. Yhä kuuden kuukaudenkin jälkeen kiitän hiljaa mielessäni joka kerta, kun olen suihkussa: kiitos tästä ihanasta suihkusta, joka toimii normaalisti ja kiitos tästä kodista, jossa on mukava asua.

Toukokuussa julkaistiin Sisäinen voima -kirjan toinen painos. Tällä(kään) kertaa ei mennyt kaikki ihan putkeen, vaan kirja oli yllättäen saanut uuden nimen Sisäinen voima – 387 ajatusta parempaan arkeen. Sain kuulla asiasta niin myöhään, ettei painokoneita voinut enää pysäyttää, vaikka ensin draamakuningattarena sitä yritinkin. Ensiharmistuksen jälkeen päätin ottaa tuonkin asian vastaan siunauksena, vaikka jouduin jatkuvasti selittelemään kirjan uutta numerointia. Tuokin asia naurattaa jo, vaikkei uskoisi. 387 jäi Special Editioniksi, ja tammikuussa 2016 ilmestyy Sisäisen voiman kolmas painos, joka on palannut alkuperäiseen 365-numerointiinsa.

Kesäkuussa täytin 38 ja huomasin, että hupsis vain, olin kevään aikana lihonut 10 kiloa ja päästänyt itseni jälleen kerran rapakuntoon. Enhän ollut ohjannut kuin muutamia tunteja ja liikkumisen kanssa oli niin ja näin. Istuin päivät paikallani ja söin yhä sellaisia annoksia, jotka sopisivat 10-15 tuntia viikossa liikkuvalle. Tämän vahingon korjailu jatkuu yhä edelleen, mutta täältä noustaan!

Kesäkuussa myös koin läheltä piti -tilanteen, joka avasi silmiäni ainakin hetkellisesti. Hullu kaahari, jonka poliisi myöhemmin samana iltana sai koiran kanssa kiinni, oli täräyttää liki paria sataa autoni perään Sörnäisten rantatiellä. Se muistutti siitä, että elämä on hauras eikä milloinkaan tiedä, koska tulee oma aika lähteä. En voi todellakaan sanoa, että muistaisin tuon joka päivä, mutta koska elämästä ei ole milloinkaan varmuutta, kannattaa pyrkiä ottamaan ilo irti ja nauttimaan päivistä, olivat ne sitten millaisia tahansa. Turhasta ei tule juuri valitettua eikä oikeastaan valitettua muutenkaan, mutta se ei ole tämän tapahtuman seurasta vaan yleisesti itsetutkiskelun ja kokemusteni kantamaa hedelmää. Mikä tahansa, mitä meillä on, voisi myös olla olematta.

Heinäkuussa olin lomalla, kokonaista kahdeksan päivää! Satoi vettä ja tuuli oli jäätävä. Laiturilla makoilu jäi haaveeksi, mutta pääsin viettämään aikaa saaristossa ja merellä, paikoissa joita minä rakastan. Kävin ensimmäistä kertaa koskaan sienessä ja rakastuin kantarellien poimimiseen! Sieniryppään löytäminen oli mahtava kokemus ja poimin myös mustikoita ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden, koska se tuntui ihanan meditatiiviselta.

Elokuussa kärsin hetken loman jälkeisestä ahdistuksesta. Tuntui, että työt ja uusi kirjaprojekti kaatuivat päälle enkä tuntenut, että olin saanut levätä kahdeksassa päivässä riittävästi. Huomasin odottavani joululomaa elokuussa, mutta onneksi tunne tasaantui parissa päivässä ja olin taas töissä tyytyväinen.

Elokuussa murehdin ja ahdistuin muun muassa raha-asioista. Mutta jälleen kerran kun pulman sain puettua sanoiksi ja sanottua ääneen, alkoi tapahtua. Täysi-ikäinen tyttärenihän ei ollut saanut kesätöitä, mutta kerrottuani asiasta Facebookissani erilaisia hommia alkoi tarjoutua, ja nyt töitä on kuukausittain ollut mukavasti koulun ohelle.

Syyskuussa kävin taas Jamilahdessa vetämässä kurssin, joka sillä kertaa oli menestys. Kirjoitin kirjaa ja kävin töissä, kummempia ei tapahtunut. Semitasaista arkea ja hyvä niin.

Lokakuussa sitten alkoi Sisäisen timantin deadline paukkua ja sain kuin sainkin kirjan ajoissa valmiiksi. Olin jo pari kuukautta herännyt kello viideltä kirjoittamaan ennen töitä ja ahkeroin kirjan parissa myös viikonloput ja iltoja. Olin aika väsynyt ja kärsin elämäntaitoähkystä. Tuntuikin hyvältä kun sain timantin matkaan, vain huomatakseni, että olin melkein kuukauden etuajassa. Siitä johtuen tammikuuhun 2016 kaavailtu ilmestyminen aikaistui.

Lokakuussa aloin taas liikkua enemmän. Sain myös kutsun pääsykokeisiin, jotka olisivat olleet marraskuun alussa. Kirja- ja työkiireiden vuoksi päätin kuitenkin heti, etten mene edes kokeilemaan onneani. Uudet pääsykokeet kyseiseen opinahjoon odottavat keväällä, jos maailmankaikkeus niin suo. En tiedä, mitä tapahtuu, jos pääsen opiskelemaan enkä tiedä, mitä tapahtuu, jos en pääse. Sen sijaan, että nyt ahdistun näistä ajatuksista, mietin vain, että vau, kaikki tiet ovat itselleni avoinna! Kyse on haaveesta, joka ei ole jättänyt itseäni rauhaan. Päätin, että kokeilen nyt ainakin, ja lopputulos sitten määrittelee sen, miten toimin ja mitä tapahtuu.

Marraskuussa käväisin puhumassa Kanneltalossa. Parituntisen valmennukseni tunnelma oli leppoisa ja ihmiset tuntuivat tekevän oivalluksia, miten elää sitä itselle parasta mahdollista arkea. Päätin, että alan tarjota noita parin tunnin herätteleviä hyvinvointisettejä myös yrityksille. Haaveissani on puhua vielä joskus Finlandia-talossa, mutta esimerksi jonkin ison tai pienen yrityksen henkilöstön virkistymispäivä sopii ihan yhtä hyvin näin alkuun.

Marraskuun lopussa sain pidellä timanttia käsissäni. Lopulta minun oli uskottava, että kyllä, olen tehnyt ihan oikeasti kolmannen kirjan ja samalla päätin, että kirjahommat saavat olla hetken. Toisin kuitenkin kävi.

Joulukuussa allekirjoitin neljännen kustannussopimukseni. Vietin joulun Kanarian saarilla. Mietin yhä tulevaisuuttani ja asioita, joita haluan tehdä. Odottavalla, innokkaalla vaikka myös tähän hetkeen tyytyväisellä mielellä otan tulevan vuoden 2016 vastaan, koska tiedän, että paras on vasta tulossa.

Miten sinun vuotesi meni?