Pim, päästin irti!

Ah, olisikin se noin yksinkertaista!

Perjantaina sain osallistua luennolle, jonka teemana oli muun muassa rakkaus, irti päästäminen ja anteeksianto. Näitä samoja teemoja tosin olen pyöritellyt tässä jo pidemmän aikaa ja näin se menee, että ne itselle ajankohtaiset asiat tupsahtelevat eteen milloin mistäkin. Uskon siihen, että kun on valmis ottamaan vastaan, myös saa. Vetovoiman lakikin toimii: sitä saa, mitä tilaa (=ajattelee). Kaikelle on hetkensä.

Viime aikoina tämä on muuten toiminut erittäin hyvin myös ihmisten kanssa. He joita olen ajatellut riippumatta siitä, olenko toivonut heidän tapaamistaan tai en, he ovat ilmestyneet eteeni milloin missäkin, jopa kummallisissa tilanteissa. Myös eräs ystäväni on ollut paljon ajatuksissani ja putkahtanut päähäni eri tilanteissa. Eilen sitten samainen ihminen laittoikin minulle viestin, että olen ollut paljon hänen mielessään, ja ehkä ”viesti” on tullut perille. Aikamoista!

Perjantain luennon jälkeen jotenkin aloin hieman ymmärtää sitä, mitä se tarkoittaa kun sanotaan, että kaikki on jo meissä. Ilmeisesti nyt jonkin sortin viimeinen oivallus ja asian loksahtaminen ymmärryksen tasolle tapahtui. Meitä kehoitettiin miettimään jotain asiaa, josta haluaa irti, eroon tai jättää sen taakseen. Hommahan ainakin itselläni menee niin, että niin kauan kun ajattelen, että minun pitäisi tehdä jotain jollekin asialle (esimerkkinä vaikkapa syyllisyyden tai riittämättömyyden tunne, jotka kalvavat minua toisinaan), kuten unohtaa se, se ei todellakaan unohdu. Asia vaivaa minua ehkäpä päivittäin, mutta eroon siitä en pääse, koska aina vain ajattelen sitä ja pyörittelen päässäni. Meitä kehotettiinkin sitten miettimään asiaa uudesta näkökulmasta ja pohtimaan itse asian (tai tapahtuman, ihmisen tai ajanjakson) sijaan sitä, millainen olen, kun olen päästänyt asiasta irti, päässyt eroon siitä, jättänyt sen taakseni.

Itse tulin siihen tulokseen, että silloin olen totta kai rauhallisempi, iloisempi, onnellisempi, energisempi, minulla on henkisesti kevyempi olo kuin myös enemmän mielenrauhaa. Saimmekin sitten hienon ja yksinkertaisen reseptin toimia: tulisi keskittyä juuri edellä mainittuihin fiiliksiin. Eli minun tulisi tehdä kaikkea sitä, joka tekee minusta rauhallisemman, iloisemman, onnellisemman, energisemmän, olostani henkisesti kevyemmän ja antaa minulle enemmän mielenrauhaa. Eli mieltäni vaivaavan homman sijaan keskitynkin välineisiin ja keinoihin, jotka nostavat fiiliksiäni. Ja kun alan sallia itselleni enemmän hyvää, sen seurauksena mieltäni vaivannut asia unohtuu ja jää taakse.

Emme siis tarvitse mitään taikakeinoja, vaan kaikki mahdollisuudet ovat jo meissä ainakin jollain tasolla, ja oman hyvän mielen lisäämisen voi aloittaa tältä istumalta. Monet onnellisuutta tai hyvää mieltä lisäävät asiat kun ainakin itselläni ovat helposti tavoitettavissa: rakkaiden seura, riittävä uni, treenaaminen, kirjojen lukeminen, metsässä samoilu ja tätä rataa.

Onpas tämä välillä vaikeaa! Moni asia olisi niin paljon helpompi, jos sitä ei järjellä pyörittelisi, vaan antaisi sydämen ratkaista. Mutta kun sekin on toisinaan niin hankalaa!

Tämä on kyllä ollut oikea oivallusten alkutalvi, saa nähdä, minne tässä vielä joutuukaan. Pohjatyötähän olen tehnyt jo usemman vuoden, mutta uskon siihen, että kaikella on oikea aikansa. Niin asioiden, ihmisten kuin tapahtumienkin suhteen.

Ja kaikki, mitä tapahtuu, sillä kaikella on jokin tarkoitus. Usein sitä ei siinä hetkessä huomaa, mutta myöhemmin, sitten kun on oikea aika. Tuli mieleeni se, kun joskus mietin elämäni ikävimpiä tapahtumia, sellaisia, joista sillä hetkellä luulee, ettei niistä voi ikinä selvitä ja luulee hiipuvansa siihen paikkaan. Kun antaa ajan kulua, huomaa, että myös sellaiset asiat ovat tuoneet jotain hyvää mukanaan, toiset enemmän ja toiset vähemmän, mutta hyvää kuitenkin. Eikö!

Hienoa sunnuntaita, paljon valoa ja rakkautta.

Eilen lumikenkäilin ja potkukelkkailin metsässä. Ihanan rauhoittavaa. Sielu lepäsi. Menen useamminkin.