Kuukausi: heinäkuu 2011

Internettilakko

Internettilakko

Kun tekee töitä tietokoneella, lomakaan ei tunnu lomalta, jos ei pääse nettipimentoon hetkeksi. Haastan itseni myös facebookkailemaan vähemmän kännykällä. Saa nähdä, pystynkö ja kykenenkö. Ainakin yritän! Senpä vuoksi mukaan on pakattu päiväkirja, muistikirja, kynä ja kirjallisuutta. Tarkoitukseni on olla luova, mutta voi olla, että homma 

Stressaaminen, NIIN vanhanaikaista!

Stressaaminen, NIIN vanhanaikaista!

Lomalla on helppo sanoa, että ei ole tarvetta stressata. Tai tokihan sitä voisi stressata ilmoista, siitä, että loma loppuu, heinäkuussa kesä on jo ohi, juhannuksesta alkaa syksy, ei ehdi sinne tänne ja tuonne, kertyy kiloja kun syö suoraan grillistä ja huuhtoo herkut alas siiderillä. Mutta 

I love loma

I love loma

Viisi lomapäivää takana enkä ole ehtinyt tehdä puoliakaan, mistä ajattelin selviytyä tällä viikolla. Minun piti pestä ikkunat, siivota jääkaappi, parveke ja pyyhkiä lattialistat ja nähdä kaikki ystäväni, joita en ole nähnyt aikaan. Mutta ei. Paras asia on, että huomasin ajattelevani, että mitä sitten!

Sen sijaan olen tehnyt pitkiä kävelylenkkejä, ajanut 500 kilometriä tavatakseni tärkeitä sukulaisia, viettänyt aikaa perheeni kanssa, istunut puistossa meren rannalla Piksua nukuttamassa ja kirjaa lukemassa. Olen myös siivonnut vaatekaapit, vaihtanut huonetta esikoisen kanssa (kauhea urakka, mutta hyvä tuli), käynyt Piilo-kirpparilla, vienyt Piksun tapaamaan kahta ystävätärtään, Peppiä, 10 kk, ja Ulpua, 8 kk.

Piksu ja uusi ystävätär Piilo-kirpparilla.

Olen kyydinnyt ystäväni Ikeaan, käynyt juoksemassa ja sisäpyöräilemässä. Ja voi että, olen nauttinut joka hetkestä. Hektisen työrupeaman jälkeen on aika siisti fiilis unohtaa kello, sulkea kalenteri pariksi viikoksi ja olla vapaa aikatauluista. Toki olisi hienoa esimerkiksi nähdä minulle tärkeitä ihmisiä enemmän, mutta tietoisesti olen valinnut hienoisen itsekkyyden. On aika muhevaa herätä aamulla, venytellä hieman ja sitten vasta miettiä, että mitäs tänään tehtäisiin.

Onkos Ikeaan lähtijöitä? Takapenkki on täynnä! Onneksi "vain" kaksi heistä oli omiani, hihih.

Zen Habits -blogissa oli oiva kirjoitus siitä, miten sen sijaan, että haikailee aina tekevänsä jotain muuta kuin mitä juuri nyt tekee, alkaakin ajatella, että se mitä teen juuri nyt, on aivan kreisijeejeemahtavaa! Blogia kirjoittava Leo toteaa vielä postauksensa lopuksi, että Elämä on ihan penaalista, jos aina toivoo tekevänsä jotain muuta. Sen sijaan elämä on tosi siistiä, jos ymmärtää tekevänsä joka hetkellä maailman parasta asiaa, mitä se sitten olikaan. Siinä pieni positiivisuusharjoitus meille kaikille.

Itse aion soveltaa sitä heti aamulla, kun on minun tiskausvuoroni.

 

 

Ihana, kamala jumppamaikka

Ihana, kamala jumppamaikka

Terveisiä tehokkaalta sisäpyöräilytunnilta! Olipa hauskaa olla taas toisen ohjattavana, tykkäsin. Ja mikä parasta, minulla on vieläkin ihan superhyvä olo. Annoin todellakin kaikkeni. Liikunnan voima on ihmeellinen. Joskus vuosia sitten kirjoitin Trendi-lehteen pikku jutun eri tyylisistä ryhmäliikunnanohjaajista. Minulla ei nyt ole juttua käsilläni, mutta olin jaotellut 

Omalla polulla

Omalla polulla

Viime päivinä olen lueskellut runsaasti jenkkiläisen professori ja psykoterapeutti Wayne W. Dyerin blogikirjoituksia. Kyseinen mies aloitti tyhjästä, mutta on sittemmin kirjoittanut kymmeniä bestsellereitä. Esikuvani! Itselläni on myös muutama hänen kirjoittamansa kirja, jotka sain äidiltäni varmaankin 10 vuotta sitten. Silloin en osannut arvostaa kyseisiä teoksia, mutta olen iloinen, 

Mummolassa

Mummolassa

Eilen kävimme koko porukalla maalla, Piksu ensimmäistä kertaa. Mukana oli myös serkkutyttö perheineen. Istuimme pihalla ja nautimme auringosta.

Kuten aikaisemminkin kirjoitin, olen viettänyt maalla monia hyviä hetkiä, sillä sain usein olla siellä kesälapsena. Vuodet ovat vierähtäneet ja monia muutoksia on sielläkin tapahtunut. Lehmiä ei enää ole, kauppa-auto ei enää käy, mutta tutut paikat pysyvät silti. Ylpeänä esittelin taas eilen, että tuossa on tuo kiipeilypuuni, tuossa kasvatettiin ennen tomaatteja, tuolla aitassa nukuin aina juuri tuon vasemmanpuolisen oven takana.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä tärkeämpänä nuo lapsuuteni muistot koen. Ja jestas sentään, tämä aika vierähtää nopeasti. Kesäkin on jo kohta puolivälissä. Miksi lapsuuden kesät kestivät ikuisuuden? Aikuisena hyvä kun ehtii lomalle!

Kävimme myös katsomassa sairaalaan joutunutta pappaani. Liikuttavaa oli katsella, kun Piksu, serkkutyttö ja isopappa ottivat kontaktia toisiinsa. Ikäeroa heillä on 86 vuotta. Toisilla on kaikki vielä edessä ja toisella jo niin paljon takana.

Tapaaminen vahvisti ajatuksiani entisestään siitä, että pitää elää tässä ja nyt. Kaikki kohtaamani asiat ovat juuri niin kuin niiden tuleekin olla. Yhdet kunnon yöunet ottaisin silti ja hyvin mielelläni!

Olen myös pyrkinyt viime aikoina ajattelemaan, että ihmisen fyysinen olemus on vain ulkokuori, joka meille on annettu. Että ulkokuori kyllä muuttuu, vanhenee, rapistuu ja lopulta tuhoutuu, mutta ajatuksia ei voi kukaan viedä.

Tänään illalla taas lenkille ulkokuorta hoitamaan! Kehoni on temppelini, hihih. Puolen tunnin juoksulenkkimme on viitisen kilometriä ja sen jaksaa vetää lähes päivittäin. Eilen juoksu tosin tuntui todella raskaalta, mutta se saattoi johtua 500 kilometrin ajamisesta, huonosta ruokailusta ja uskomattoman huonosti nukutuista yöunista. Viime yö ei sujunut yhtään sen paremmin. Ensi yöksi tilaankin kunnon unet Piksulle. Alkaa minullakin olla vaikeaa löytää enää mitään positiivista tästä valvomisesta ja jatkuvasta yöheräilystä, vaikka jokin opetus tälläkin lienee. Jokainen este on mahdollisuus, niinhän se menee.

Etsi kuvasta pikku Ilmari, ikää joitakin viikkoja.

 

 

 

 

 

 

 

Pikku kalajuttu

Pikku kalajuttu

Kerroin tänään Piksulle tarinan, jota hän kuunteli tarkkaavaisena. Lopetettuani Piksu näytti minulle yhden leveimmistä hymyistään. Toisaalta myös tyhjä läppärilaukkuni, jota Piksu salaa aamulla kaiveli, sai hänet yhtä aurinkoiseksi. Yritin selvittää, kenen tämä mainio kalajuttu alkuperin on, mutta en löytänyt tekijää. ”Anteeksi”, sanoi eräs valtameren kala 

Lomaväsymys!

Lomaväsymys!

Ensimmäinen lomapäivä takana, ja minulla on sellainen olo kuin olisin jäänyt tavarajunan alle. Kehoni alkaa rentoutua lomafiiliksiin, mutta osuutta olotilaani lienee torstaisella intervallibodylla ja eilisellä Pace-tunnilla. Kiertoharjoittelu toimi myös erinomaisena pään nollauksena, vedin itseni aivan piippuun. Eilen olin vielä työhuoneella. Kirjoitin, palaveerasin kahden energisen ja 

Kaikki on jo tässä

Kaikki on jo tässä

Helle on tehnyt pienimmän elämäni valon, ikää 6 kk ja 2 viikkoa, nukahtamisesta hankalaa. Piksu pyörii ja hyörii sängyssä kuin väkkärä ja nyttemmin kampeaa myös istumaan uuden taidon opittuaan. Selvästi väsynyt lapsi tahtoisi nukahtaa, mutta kuumuus piinaa. Oikeastaan se ei haittaa, sillä Piksua nukuttaessa onkin monen monta erilaista ajatusta putkahdellut päähäni.

Tänään kävin ohjaamassa Meilahdessa intervallitunnin, jossa lihaskunto ja sykkeen nosto vuorottelivat. Tunnin jälkeen olin täysin väsähtänyt. Huomasin jälleen, että en vieläkään ole lähelläkään sitä kondista, missä olen ollut. Vatsalihakseni ovat ihan olemattomat ja hyppelehtiminen nosti sykettä enemmän kuin olisi ollut tarpeellista. En pysty katsomaan itseäni peilistä jumppavaatteissa, mutta se lienee ongelmista pienin. Silti olin kiitollinen siitä, että selvisin tunnin läpi kunnialla ja asiakkaat vaikuttivat tyytyväisiltä. Melko hikistä hommaa, sanoisin.

Illalla sitten sängyn laidalla istuessani ja Piksua nukuttaessani koin yllättäen ahaa-elämyksen. Minä, joka niin uskon vetovoiman lakiin ja siihen, että sitä saa mitä tilaa, olen toiminut täysin periaatteideni ja ajatusteni vastaisesti. Olen keskittynyt lähes ainoastaan siihen, miten huonossa kunnossa olen, miten läski olen, miten vaikea minun on laihtua, miten haastavaa on edes jaksaa lähteä urheilemaan pitkäksi venähtäneen tauon jälkeen ja miten en mahdu yksiinkään kesävaatteisiini kahden vuoden takaa. Olen sortunut ajattelemaan, että sitten kun olen sitä ja tätä, ja sitten kun minulla on sitä ja tätä, olen takuulla onnellisempi ja tyytyväisempi.

Epic Fail. Minulla (ja myös sinulla) on jo se kaikki. Jos tarvitsee jotain enemmän jotta voisi paremmin ja olisi tyytyväisempi, tulee luultavasti kaipaamaan lisää silloinkin, kun itsellä jo on enemmän. Ikävä tyytymättömyyden oravanpyörä, eli huono homma.

Oikeasti kun siis olen sitä mieltä, että jos ihminen ei ole tyytyväinen ja nauti elämästään juuri nyt, hän tuskin tulee tekemään sitä sittenkään, kun elämän olosuhteet muuttuvat, vaikka sitten kuinka suotuisiksi. Kyky nauttia omasta elämästä riippuu siitä, millaisena me sen oman elämämme otamme. Se on saletti, ettei kukaan muu ihminen tai mikään asia maailmassa pysty tekemään meitä onnelliseksi tai tyytyväiseksi. Tyytyväisyys riippuu siitä, valitsemmeko me itse tyytyväisyyden vai valitsimmeko sen, että päätämme olla tyytymättömiä ja narista joka asiasta.

Kuulostaa helpolta, mutta kuten sanoin, omakin toteutukseni ontuu. Eikä siis ihme, että mitään ei ole tapahtunut tässä liikunta-asiassakaan. Nyt vain yksinkertaisesti otan uuden suunnan: olen hyvässä kondiksessa, lyllyvät jenkkakahvat ovat historiaa, painonpudottaminen sujuu helposti ja suorastaan janoan liikuntaa. Ja kas, pian mahdunkin jo myös niihin kahden kesän takaisiin hellevetimiin, jotka eivät sitten lainkaan ole kahdessa vuodessa vanhentuneet epämuodikkaiksi. Heh. Ja muistan myös olla kiitollinen, että ylipäänsä pystyn treenaamaan ja minun on mahdollista harrastaa liikuntaa laidasta laitaan. On vain niin helppo sokeutua omalle yltäkylläisyydelle. Ugh. Olen puhunut.

Ai mitä? Nytkö oot miettiny tarpeeksi? Ai nukkua pitäis? Mutta kun on niin kliffaa istua!

 

Positiivinen haaste

Positiivinen haaste

Filosofinen vastaanotto Zeno haastaa blogissaan jokaisen hyvästä elämästä haaveilevan (tai sellaista jo ehkä elävänkin) pohdiskelemaan sitä, miten omasta elämästä voisi tehdä (vielä) parempaa. Lue lisää täältä. Itse osallistun, ehdottomasti. Ensimmäisessä tehtävässä tulee pohtia, miten itse voi parantaa omaa elämäänsä ja millä elämänalueilla on tarvetta muutokseen.