Kuukausi: lokakuu 2011

Täydelliset äidit

Täydelliset äidit

Ystäväni, joka on kahden tarhaikäisen lapsen äiti, upea, ihana, mahtava nainen, kirjoitti Facebookissaan, että pinna oli palanut, ääni kohonnut falsettiin ja joululahjat tai vähintäänkin vuoden äiti -palkinto jäivät ehkä nyt saamatta. Ja että täydellinen äiti on hänestä kaukana. Lasten kanssa elämä nyt välillä vain on 

Odotuksista ja oikeista valinnoista

Odotuksista ja oikeista valinnoista

Viime yönä meillä tehtiin ennätys, itse nukuin katkeamattomasti 9 tuntia ja kuopus 12. En oikeasti edes muista, milloin vastaavaa olisi tapahtunut, oolalaa! Kyllä oli aamulla herätessä pöllähtänyt, mutta pirteä olo. Selkeästi unihommelit alkavat helpottaa! Miten se aina meneekin niin, että kun hankala tilanne on päällä, 

Pr-toimistohulinaa vol. 1

Pr-toimistohulinaa vol. 1

Onpa ollut kiire! Hauskaa kyllä, että ohjelmassa on ollut vain kivoja asioita. Olen petrannut sujuvasti taitoani sanoa ei. Jos jokin asia, tilanne tai työjuttu aiheuttaa minussa stressireaktioita, vältän sitä.

Keskiviikkona kävin pyörähtämässä Pr-toimisto Milttonin Showroomilla. Paikka oli pressipäivän johdosta tupaten täynnä, ja pyörähdykseksi aiottu käväisy venähti, kuten arvata saattaa. En vain voinut sille mitään, että jäin kiinni suustani jatkuvasti! Vaientakaa minut!

Tarjonnasta jäi mieleeni muun muassa teemuki. Muovisessa mukissa on teesiivilä mukana, jonka saa kätevästi irrotettua. Mukia kallistamalla tee hautuu veteen, ja kun tee on riittävän vahvuista, muki kallistetaan vastakkaiseen asentoon ja hörps. Magisso-niminen, mukia valmistava firma muuten on suomalainen, vaikka minun ja erään ihastuttavan kollegani mielestä nimessä oli italialainen kaiku. Paikalla ollut Magisson edustaja totesi kuulevansa samaa jatkuvasti, mutta itse italialaisten mielestä merkki ei kuulosta kuulema lainkaan italialaiselta!

Mukia kallistamassa on tällä kertaa pikku käsi, tosin ei Piksun, vaan Piksun ystävättären.

Paikalla oli myös valokuvaaja, joka otti kuvan ja printtasi sen ulos samantien paperiversioksi HP:n tulostimella. Hauskaa! Harmi vain, että tukkani on aivan kamala, sillä pääsen kampaajalle vasta ensi viikolla. Shame on me!

Hei olen Jenny, ja viime kampaajakäynnistä on hävyttömän pitkä aika.

Onneksi käteeni lätkäistiin punatukkaisen pelastus, nimittäin Fudgen Red Head Conditioning Treatment –hoito. Testaan sitä ja kerron siitä myöhemmin. Oli pakko sanoa hiusmerkkien edustajille, että olen oikeasti menossa kampaajalle ensi viikolla, älkää katsoko mun päätä juuri nyt. Heh.

Samalla reissulla tulin muuten huomanneeksi, että Uudenmaankadulle on avattu uusi karkkikauppa Sweetheart. Käykää katsastamassa fiini valikoima!

Namskutti! Itse ostin putiikista mansikkavaahtokarkkitankoja ja valkosuklaata.
Voihan innostus!

Voihan innostus!

Jotenkin nahkean ja tahmean alkusyksyn jälkeen alan taas olla täydessä terässä, oma itseni ja juuri nyt tuntuu siltä, että voisin haljeta innosta! Lokakuu tuntui loputtoman pitkältä ja nimensä mukaisesti ihan lokaiselta, plääh. Marraskuu on erittäin tervetullut. Työmotivaatio tuntuu kohonneen takaisin huippuunsa, hyvä niin. Arvasinkin, että 

Onnen murusia

Onnen murusia

Jos joku ihmettelee, missä kaikki Kallion kirjaston elämäntaitokirjat ovat, ne ovat täällä meillä! Tyttäreni, 10, juuri huomautti, että pitäisiköhän sun äiti lukea välillä romaaneja kanssa. Heh. Pitäisi varmasti. (Asia korjaantuu viimeistään alkutalvesta, jolloin ystäväni Venlan esikoisromaani julkaistaan). Sama tytär luki myös uusimmasta Anna-lehdestä ei äitinsä 

Liikunta raskauden jälkeen

Liikunta raskauden jälkeen

Aina välillä blogiini tullaan hakusanoilla ”Liikunta raskauden jälkeen”. Nyt postaankin teemasta lyhyesti. Tämä oli varoitus vauvattomille lukijoille.

Ensimmäisen raskauteni aikana 15 vuotta sitten en liikkunut juurikaan. Olin aina urheillut, mutta tuossa elämänvaiheessa liikunta oli hetken tauolla. Innostuin urheilusta uudelleen sitten lapsen saatuani, jolloin treenaaminen lähti vähän lapasista, vähempikin olisi riittänyt. Nuorena äitinä sain itseni muutamassa kuukaudessa entisiin mittoihini.

Keskimmäistä lastani odottaessa ohjasin ryhmäliikuntaa raskauden viime metreille saakka. Keskimmäiseni onkin liikunnallisesti lahjakas, esikoinen taas ei ole urheilusta lainkaan kiinnostunut. Liekö omalla treenilläni raskauden aikana ollut vaikutusta heidän liikuntainnostukseensa tai sen puutteeseen. Nyt kuopuksen kanssa ohjasin sisäpyöräilyä raskausviikolle 34. Bodypumpin ohjaamisen jätin jo raskausviikolla 26, sillä alaselkäni alkoi vihoitella.

Raskauden jälkeen meni joitakin viikkoja, etten liikuttanut itseäni kuin sohvalta jääkaapille. 1,5 kuukauden päästä synnytyksestä kävin kokeilemassa, miltä tuntuu ohjata intervalliaerobiccia ja taisin käväistä kerran lenkilläkin. Tuntui kamalalta! (Lisäksi fiilistäni ei nostanut yhtään ystäväni aikaisemmin yksityiskohtaisesti kertoma selostus ensimmäiseltä juoksulenkiltään synnytyksen jälkeen, jolta hän oli palannut kotiin pissat housussaan. En kaivannut samaa kohtaloa, joten hyppiminen ja juoksu jäivät hetkeksi siihen.) Ylimääräiset kilot lyllyivät ja höllyivät ja meinasin kuolla hengästykseen. Ennen niin hyvä peruskuntoni oli laskenut pohjalukemiin muutamissa viikoissa. Ylimääräistä painoa oli tässä vaiheessa noin kymmenen kiloa, ja vaikka olinkin päässyt eroon valtavasta kuulasta vyötärölläni, liikkuminen oli tosi raskasta. Motivaatio oli myös nollassa. Sitä paitsi en voinut katsoa itseäni peilistä lainkaan, yksikään vaate ei mahtunut päälleni ja kateellisena seurasin julkkisäitien ”Kahdessa päivässä omiin vaatteisiin raskauden jälkeen” -saavutuksia. Sisäpyöräily tosin sujui hieman kivuttomammin, ja sitä kävin tuurailemassa silloin tällöin pitkin kevättä. Hengitys- ja verenkiertoelimistön kunto kohentuikin nopeasti, mutta liikakilot koristivat sitkeästi vyötäröä. Ehkä siksi, että lähes päivittäin söin karkkia ja join kokista. Makean avulla kompensoin fiksusti valvomisesta johtuvaa väsymystä.

Kesällä ohjasin pari tuntia viikossa, mutta lihaskuntotreeniä en tehnyt lainkaan harvinaista kotona jumppailua lukuun ottamatta. Painokin jumitti samassa lukumäärässä. Kärsin suunnattomista motivaatio-ongelmista liikunnan suhteen. En vain saanut itseäni sohvalta urheilemaan, ellei ollut ihan pakko.

Vasta syyskuussa, siis 8 kuukautta synnytyksen jälkeen, aloin liikkua aktiivisesti 6-10 tuntia viikossa. Ohjelmassani on ollut aerobiccia, sisäpyöräilyä, bodypumpia. Erityisesti keskivartalon lihakseni ovat joutuneet koetukselle, sillä enhän ollut treenannut niitä juurikaan synnytyksen jälkeen. Seuraava päivä ensimmäisen bodypumpin jälkeen oli täyttä tuskaa, lihaskipu oli holtitonta.

Nyt kahdessa kuukaudessa on tapahtunut todella paljon kehitystä. Minulla on lihaksia! Paino on pudonnut 7 kiloa, peruskuntoni on viimeistään nyt täysin ennallaan ja esimerkiksi bodypumpissa teen liikkeet samoilla, kohtuuisoilla painoilla kuin ennen raskautta. Alaselkäni ei vielä kestä hyppimistä, mutta se asia korjaantuu varmasti aktiivisella vatsa- ja selkälihastreenillä, kun vain saisi aikaiseksi. Ryhti, notkeus tai liikkuvuus eivät vielä ole entisenlaisiansa, mutta se on täysin omaa vikaa. Omaa laiskuutta lähinnä.

Ja mitä sitten olen oppinut kuluneen vuoden aikana? Ja nämä totta kai kantapään kautta, kuten tyyliini usein kuuluu.

1) Lihaskuntoa ei kannata päästää raskauden jälkeen pohjalukemiin, sillä sieltä kapuaminen normitilaan vaatii sitkeyttä. Vatsalihaksia olisin saanut alkaa tehdä fyssarin luvalla jo kuusi viikkoa synnytyksestä. No, en tehnyt. Olisi pitänyt.

2) Hengitys- ja verenkiertoelimistön kunto palautuu nopeasti ennalleen, vaikka ensin tuntuu siltä, että muutaman rappusen nouseminen voi viedä tajun kankaalle.

3) Jos liikuntamotivaatiosi on kateissa, älä menetä toivoasi. Kyllä se sieltä ilmaantuu, vaikka sillä hetkellä ei uskoisi. Pakolla pystyy urheilemaan tietyn aikaa, mutta sekään ei toimi loputtomiin.

4) Älä vertaile itseäsi muihin vastikään synnyttäneisiin. Ei ystäviin, seurapiiripalstojen julkkiksiin tai samalla salilla treenaaviin äiteihin. Sellaisesta saa vain huonot fiilikset itselleen ja on entistä helpompaa kaivautua sohvan rakoon suklaalevy ja sipsipussi seurana.

Tässä vielä Vauva-lehden vauvajumppajuttuun aikoinani haastatteleman fysioterapeutti ja pilatesohjaaja Vuokko Jernforsin ohjeita:

  • Äiti voi aloittaa kevyen liikunnan, kuten vaunukävelyn, heti kun voimat ovat palautuneet synnytyksestä.
  • Lantionpohjanlihaksia on hyvä alkaa harjoitella heti synnytyksen jälkeen.
  • Lantionpohjanlihasten aktivoiminen on tärkeää kaikessa liikunnassa. Imaise lantionpohjanlihakset ylöspäin. Pidä ne aktivoituina muutaman sekunnin ajan. Muista myös niiden rentouttaminen samalla ulos henkäisten. Toista samaa muutama minuutti kerrallaan useita kertoja päivässä.
  • Vatsalihakset palautuvat raskaudesta yksilöllisesti. Syviä vatsalihaksia voi alkaa harjoitella pian. Jos tunnet olosi niiden treenaamisen suhteen epävarmaksi, tarkista asia lääkäriltä jälkitarkastuksessa. Kun kehon tuki lähtee syvältä keskivartalosta, on vauvaa helpompi kanniskella ja myös lanneselkä pysyy neutraalissa asennossa.
  • Reipas juoksu tai hyppyjä sisältävät ja repiväliikkeiset lajit kannattaa jättää siihen, kun keho on lähes kokonaan palautunut synnytyksestä. Lantionpohja ja rinnat eivät kestä hölskyvää liikettä heti synnytyksen jälkeen. Palautuminen on yksilöllistä, mutta usein se kestää kuukausia.
Kun tällainen tyyppi matkustaa messissä 9 kuukauden ajan, on selvä, että kroppa ei ole ihan kuosissa heti synnytyksen jälkeen. Kuvassa Piksu, 10 kk.


Vielä muutoksesta ja vähän myös ongelmista

Vielä muutoksesta ja vähän myös ongelmista

Linkitän postauksiani Fb-sivuilleni, ja toisinaan mielipiteiden vaihtoa käydään siellä. Tänään sainkin erinomaisen kommentin, jossa pohdiskeltiin muuttumisteeman pinnalla oloa ja mietittiin, että mitä jos sitä olisikin tyytyväinen sellaisena kuin on eikä hakisikaan muutosta jatkuvasti. Että muuttumisestakin voi tehdä suorittamista ja projektin, niin kuin monesta muustakin asiasta. 

Elämän arkkitehtina

Elämän arkkitehtina

Viime yönä saimme nukkua seitsemän (7) tuntia yhtäjaksoista unta! Vielä tämäkin elämä voittaa ja normalisoituu. Muistatteko muuten hänet? Eilen lueskelin saksalaisen terapeutti Mathias Jungin kirjaa Pikku prinssi meissä (Kirjapaja 2007). Kirjassa pohditaan elämän eri teemoja klassikkosatu Pikku prinssin jalan jäljissä. Viime aikoina olen miettinyt paljon 

Pikku muistutuksia perjantaille

Pikku muistutuksia perjantaille

Aargh! Huomasin eilen, että olenpas ollut kireä viime aikoina. Vaikka tyllerö, 10 kk, nukkuukin taas hyvin ja herättää vain kerran yössä, kolme kuukautta jatkuneesta sata kertaa yössä heräämisestä toipuminen vie aikansa. Toista se oli nuorena äitinä muuten, kyllä silloin jaksoi! Lisäksi huomasin, ja mikä tärkeintä, myös myönsin itselleni, että tulipa taas kahmittua liikaa liikunnanohjauksia kirjoitustöihin, perheen pyörittämiseen ja huonoihin uniin nähden. On ollut nimittäin aamuja, jolloin sisäpyöräily on tuntunut kuolemalta, heh. Kun kuluva kausi loppuu, keskityn enemmän sijaistuksiin kuin vakkaritunteihin.

Oma kireyteni on johtunut selvästi huonoista unista. Juuri luinkin Markku Partisen ja Maarit Huovisen Unikoulu aikuisille -kirjasta (Wsoy 2011), että unettomuus aiheuttaa masennusta, ärtyisyyttä ja mielialan heittelyä. Kah, minustako puhutaan!

Olen kuitenkin tyytyväinen itseeni, että olen edes huomannut asian, jolloin voin siihen vaikuttaa ja puuttua. Jotkut kun taas porskuttavat pahantuulisina läpi elämänsä ilman aikomustakaan muuttaa käytöstään. Onneksi pahantuulisuus on itselläni ainakin hyvin nopeasti ohi menevää. Mutta tässä taas pari asiaa muistuttamaan, myös minulle, että toisinkin voi elää.

1) Kiitollisuus. Kun alkaa miettiä kiitollisuuden aiheita, huomaa sen, mitä itsellä on. Miten hyvin asiat jostain vastoinkäymisestä huolimatta ovatkaan. Ikävä kyllä tuppaamme usein iloitsemisen sijaan miettimään liikaa sitä, mitä meiltä puuttuu, mikä asia on huonosti, mitä emme osaa. Aina voi ajatella toisin!

Kuva: www.onthedotcreations.com

2) Elämän ei missään nimessä tulisi olla helvettiä, mutta kukaan ei ole väittänyt, että se olisi aina yhtä juhlaa tai paratiisia. Sinun, minun, meidän elämä voi kuitenkin olla täysin nautinnollista. Siihen, miten asiat koet, vaikuttaa paljon perspektiivi, jolla elämääsi katselet. Kokeile vaihtaa näkökulmaa, jotain voi tapahtua. Mitä jos ajattelisitkin tänään toisin asiasta, johon olet tottunut suhtautumaan tietyllä tapaa?

Kuva: www.andiloveyoushesaid.com

3) Tähtää mielenrauhaan. Kun sinulla on hyvä olla, elämä sujuu harmonisemmin eivätkä pikku asiat enää hikeennytä niin helposti.

4) Jos jokin elämäsi asia ei miellytä sinua, tee sille jotain. Sinulla on vastuu omasta elämästäsi. Kukaan muu ei saa sinua tekemään asioita eri tavalla tai muuttumaan ihmisenä. Vain sinä.

5) Onnellisuus lisääntyy, kun et pimitä sitä itselläsi, vaan levität fiilistä huoletta ympäriinsä. Pienillä sanoilla ja pienillä teoilla on suuri merkitys. Kannattaa kokeilla.

Kuva: www.etsy.com/shop/twamies

 

 

 

Väsyneen väsytystaistelu

Väsyneen väsytystaistelu

Minä voitin, 1-0. Erityisen ihanasti alla oleva näky lämmittää sydäntä silloin, kun lopputulokseen on päästy huolimatta tunnin ja vartin väsytystaistelusta. Tänään 10 kuukautta täyttävä palleroisemme nimittäin nukkuu lähes aina päiväunensa kuomurattaissa. Päätin kuitenkin jokin aika sitten, että siihen on tultava muutos. Ajatus pitkistä päiväunilenkeistä ei