Kuukausi: marraskuu 2011

Ihan kamala äitiys

Ihan kamala äitiys

Kun valvoo (puolison kera) hampaita (?) karjuvan vauvan kanssa yöllä kolmesta puoli kuuteen, ja samalla tietää, että puhelin piippaa klo 6.10 jotta ehtii seiskaksi ohjaamaan sisäpyöräilyä, meinaa iskeä uskonpuute. Tulee olo, että tää on ihan kamalaa mutta silti kamalan ihanaa. Okei, aamun spinuohjaaja silmäpusseineen ei 

Oma fiilis, oma valinta!

Oma fiilis, oma valinta!

Nyt on hyvä fiilinki! Eikä siihen ole tarvittu mitään kummia asioita. Oikeastaan mitään erityistä ei ole tapahtunut, ja se luultavasti onkin vastaus hyvään tuuleeni. Elämä on perusarkea. Tykkään! Joidenkin mielestä perusarki on ihan penaalista. Tai jos nyt ei aivan syvältä, niin se on kuitenkin kuolettavan 

19 keinoa karkottaa maanantaiangsti

19 keinoa karkottaa maanantaiangsti

Viime yönä pyörin sängyssä vähillä unilla, pää täynnä ajatuksia. Työasioiden lisäksi mietin, että olisipa ihanaa tehdä alkavasta viikosta oikea unelmien viikko. Sitten tajusin, että kah, mikä ettei. Avaimethan ovat juuri minun pikku kätösissäni. Maanantai on kaiken lisäksi yksi lempipäiviäni. Se aloittaa uuden viikon, jolloin voi tapahtua mitä vain! Tiedän, että moni kärsii maanantaiahdistuksesta. Onko se kuitenkaan sen väärtiä, yli 50 kertaa vuodessa?

Sinun avaimesi ovat sinun käsissäsi. Kaikki riippuu sinusta! Olet oman onnesi seppä ja ainoa, joka päätät sen, miten elät, käyttäydyt ja tunnet missä tahansa eteesi tupsahtavassa tilanteessa.

Jokainen meistä tekee omasta viikostaan juuri niin hyvän kuin haluaa. (Pätee myös päinvastoin).

Olkoon elämämme siis kuin unemme, täynnä ihmeitä!

Kaikki kuvat: designismine.blogspot.com

Niin alkaneella viikolla kuin seuraavallakin. Ja sitäpaitsi: Mitä paremmin itse voimme, sitä paremmin myös ihmiset ympärillämme voivat. Ja ehkä se rento ja iloinen minä kykenee ilostuttamaan myös ventovieraita. Jokaisella meistä on mahdollisuus vaikuttaa kehen tahansa toiseen ihmiseen positiivisesti. 

Tällä viikolla teen ainakin nämä…

1 Rakastan nukkumista! Lepään aina kun voin. I love päikkärit! Heitän jalat sohvalle. Jo vartin kauneusunet päivällä parantavat fiilistä ja auttavat jaksamaan.

2 Teen vain asioita, joista tykkään! Kaikki jutut eivät tietenkään ole yhtä mieleisiä, mutta olen melko hyvin saanut karsittua erityyppiset epämukavuudet elämästäni. Stressi on pahasta, enkä halua tehdä mitään, jota en voi sanoa tekeväni sydämelläni. Enkä myöskään asioita, jotka ahdistavat jo ennen kuin olen ryhtynyt niihin. Mitä järkeä sellaisessa on? Täällä ollaan vain kerran – ainakin tässä muodossa.

Toki jonkun on pakko pyykätä ja siivota, mutta niitä voi suorittaa omia juttujaan kelaillen. Ja sitä paitsi, kuka tahtoo asua sikolätissä? Siivoamisessa on se hyvä puoli, että kättensä jäljen näkee heti ja se tuntuu itsestäni todella palkitsevalta.

3 Soitan ystävälle. Halloo, olen elossa, vaikka mitään ei kuulu! Oletan, että ainakin perheelliset ymmärtävät tilanteen. On muuten aivan erilaista olla kouluikäisten lasten äiti kuin pienen vauvan äiti, vaikka huomiota lapset tarvitsevat toki iästä riippumatta. Vauvat kuitenkin rakastavat rutiineja ja meilläkin aletaan esimerkiksi nukutuspuuhiin aina samaan aikaan, silloin ei sovi olla teellä, soitella tai katsoa leffaa kavereiden kanssa. Ja toiseksi, oikeasti en kaipaa iltamenoja lainkaan, minusta on ihanaa olla kotona.

4 Ulkoilen paljon. Itse vietän valitettavasti suurimman osan päivästäni sisätiloissa. Raikas ilma virkistää kahvia paremmin ja pieni vesisade, tuuli ja myrsky vain tekevät ulkoilutuokiosta jännittävän. Milloin viimeksi huomasin meitä ympäröivän kauneuden, jota on kaikkialla?

5 Aloitan jotain uutta. Mieleni on vallannut kaksi asiaa: Neulominen ja avantouinti. Kah, mummoharrastukset kunniaan! Jos ystäväni Paula on saanut neulomisen elvytettyä 20 vuoden tauon jälkeen, kyllähän minäkin. Kukahan opettaisi minua? Tällä viikolla pulahdan myös uimaan. Ulkona. Avantokelejä odotellessa.

6 Luen. Aah, lukeminen on yksi lempipuuhistani tällä hetkellä. Monen vuoden tauon jälkeen olen löytänyt myös kirjastot, jotka ovat yksi parhaimmista verorahojemme kohteista.

7 En pidä ketään tai mitään itsestäänselvyytenä. Myös minä olen täällä muita varten. Puolisoni on parhaimpia ystäviäni ja se viimeinen tyyny, johon voin painaa pääni, vaikka maailma ympärilläni räjähtäisi. Hän ehkä tahtoisi kuulla sen mainittavan useammin. Ihmissuhteet ovat yhteistoimintaa, oli kyse sitten pari-, sukulaisuus- tai ystävyyssuhteesta.

8 Olen hiljaa. Mahtaakohan onnistua… Opettelen enemmän vain olemaan. Aina ei tarvitse tehdä jotain, ei ainakaan kahta asiaa kerralla. Kuinka pitkään sinä maltat olla hiljaa paikallasi? Valveillakin voi uneksia.

9 Haaveilen. Sain vihdoin valmiiksi aarrekarttani, jota ihailen päivittäin. Enkä oikeasti edes pidä sen kohteita pelkästään haaveina, vaan toteutettavina unelmina. Marialististen, mutta järjellisten ja tarpeellisten toiveideni lisäksi moni kartan asia keskittyi omaan hyvinvointiini. En näe sitä lainkaan itsekkäänä asiana, vaan loistavana sijoituksena, josta hyötyy moni.

10 Hankkiudun eroon turhasta. Kuten sanottu, kukaan ei vie täältä mitään mukanaan, oikeasti kaikki on vain lainaa. Joulun alla järjestetään monia keräyksiä, joissa otetaan vastaan myös hyväkuntoisia vaate- ja tavaralahjoituksia. Lahjoitan, vaihdan, myyn kirpparilla. Jos en ole tarvinnut tiettyä vaatetta tai esinettä vuoteen, pärjään luultavasti ilman sitä!

11 Ajattelen hyvää. Paljon hyvää. Niin itsestäni kuin muistakin. Jokainen ajatus vaikuttaa. Se mitä ajattelen, vahvistuu. Erityisen tärkeää on osoittaa ystävällisyyttä myös itselleen päivittäin. Miten voisit olla hyvä muille, jos kohtelet ihanaa itseäsi huonosti?

12 Teen ystävällisiä tekoja. Autan muita ilman, että edes odotan vastinetta. Kerään maasta roskan, vaikka se ei ole minun heittämäni. Tarjoudun avuksi ennen kuin minua pyydetään.

13 Käytän positiivista kieltä. Sanon kyllä ei-sanan sijaan. Unohdan sanat yritän, pitäisi, mutta…

14 Hymyilen! Kelle tahansa: Bussikuskille, kassaneidille, vastaantulijalle. Senkin uhalla, että hymyilemällä annan itsestäni höperön vaikutelman, mitä väliä!

15 Urheilen. Sopivasti, mutten liikaa. Muistan monipuolisuuden. Venyttelen ja huollan kehoani.

16 Käytän voimalauseita ja affirmaatioita. Aloitan aamuni sanomalla, että tästä päivästä tulee loistava. Aluksi niiden hokeminen tuntuu typerältä, mutta kaikkeen tottuu.

17 Hoidan asian, joka on jäänyt roikkumaan. Varaan ajan hammaslääkärille, kasvohoitoon, hierontaan. Vaihdan eteisen lampun, siivoan kellarin, pyyhin pölyt lattialistoista. Luovutan verta. Tänään teen sen, mitä olen lykännyt loputtomiin!

18 Teen jotain toisin. Ihminen tottuu rutiineihinsa nopeasti ja omakin käytös automatisoituu ilman, että sitä edes itse huomaa. Tällä viikolla teen jotain toisin. Ihan mitä vain.

19 Otan mallia lapsista. Olen huono leikkimään, mutta lapsiltani opin helposti rentoa asennetta ja elämää ilman turhaa murehtimista. Juuri niitä asioita, joita arjessa tarvitsen.

 

Liikutko sinä liikaa…

Liikutko sinä liikaa…

…Vai sopivasti? Kuinka monta liikunnatonta lepopäivää olet viettänyt tällä viikolla? Saako liikunta olosi energiseksi vai entistä väsyneemmäksi? Pidäthän huolen siitä, että kehosi ehtii palautua? Kirjoitin uuteen Cosmopolitaniin jutun liikuntariippuvuudesta kärsineestä naisesta. Nainen jumppasi päivässä useita tunteja, treenasi lihaskuntoa salilla ja ohjasi sisäpyöräilyäkin. Lepopäiviä hän ei 

Ensimmäinen ja viimeinen päivä

Ensimmäinen ja viimeinen päivä

Eilen minusta tuntui siltä, että sisälläni oli jatkuva hymy, jota edes päänsärky ei saanut pilattua. Yö ei sitten mennytkään taas kovin hyvin, Piksu karjui vähän väliä. Saammekohan lisää hampaita entisten kuuden seuraksi? Meillä ei ole nukuttu kunnolla kolmeen yöhön, mutta sitä jaksaa olla ja porskuttaa, 

Kassajonomeditointia

Kassajonomeditointia

Anna-lehdessä (47/2011) julkaistiin tänään juttuni, jossa oli vinkkejä parempaan uneen. Jutussa sivuttiin myös meditaatiota, jonka osalta asiantuntijana toimi Kenzenin Jari Tuominen.

Meditaation olen maininnut aiemminkin muun muassa tässä postauksessa. Aiemmin kuvittelin sen pelkästään olevan tekemistä, johon pitää erikseen varata aikaa. Mitä enemmän siihen olen tutustunut, sitä enemmän olen alkanut ymmärtää, että oikeasti meditoida voi milloin ja missä tahansa. En tarkoita niin kutsuttua klassista meditointia, vaan enemmänkin arjessa tapahtuvaa keskittyneisyyden tilaa, jolloin ainakin yritetään sulkea omassa pääkopassa jylläävää loputonta keskustelua. Ja se se vasta onkin vaikeaa! Mitä enemmän olen yrittänyt meditoida, sitä enemmän vakuutun siitä, että meditoinnin oppiminen vie kuukausia, vuosia jollei lopun elämää. Ja muutenkin, voi olla että kaikki eivät pidä arjessa tehtyä asiaan keskittymistä ”oikeana” meditaationa. Mutta sillä ei ole oikeastaan väliä. Tärkeintä on se, että se, mitä itse tekee, tuntuu itsestä hyvältä ja oikealta. Jos minun tekemäni harjoitukset eivät ole jonkun mielestä oikeaoppista meditaatiota, se sopii minulle ja kunnioitan hänen mielipidettään.

Minua kuitenkin lohdutti suuresti se, että juttua varten Jari Tuominen totesi, että vaikka meditaatio kannattaa ottaa tosissaan, sen ei tarvitse olla mitään kaavoihin kangistunutta munkkimeininkiä. Hän myös vinkkasi, että yksi tapa sulkea informaatiotulvaa on omaan hengitykseen keskittyminen. Itselläni onkin tapana hengitellä hiljakseen ja aina uloshengityksellä ajatella lausetta: Minä rentoudun ja rauhoitun. Lyhytaikainen meditaatio on aktiivista kehon ja mielen hallintaa. Periaatteena voi Tuomisen mukaan vaikkapa pitää sitä, ettei aina tarvitse miettiä ja pohtia, vaan voi vain olla. Siinäpä haaste meille monelle: Vain oleminen.

Kirjastosta löysin käytännönläheisen meditaatio-oppaan. Boris Aranovichin kirja Meditaatioita joka tilanteeseen (Delfiini Kirjat 2010) valottaa meditaatiota, sen hyötyjä ja tekniikoita selkeästi ja helposti ymmärrettävästi. Kirja tarjoaa myös lukuisia vinkkejä, miten voi meditoida vaikkapa kassajonossa odotellessa, suihkussa tai autossa istuessa.

Suihkussa: Mene suihkuun. Sulje silmäsi. Näe, miten kehoa pitkin valuva vesi huuhtoo pois väsymyksen, ärtymyksen ja jännitykset. Tee mielikuvasta mahdollisimman värikäs.

Kävellessä: Keskitä huomiosi askeliin. Aivot alkavat reagoida liikkeen monotonisuuteen ja yhteys alitajuntaan alkaa avautua. Tunne, miten jalkalihaksesi täyttyvät energialla ja vahvistuvat askel askeleelta.

Kassajonossa: Sen sijaan, että ärsyynnyt siitä, kun joudut odottamaan, käännä huomio sisimpääsi. Keskity käsiisi. Purista sormesi hyvin hitaasti nyrkkiin (noin kolmessa minuutissa). Ajattele samalla mieltäsi vaivaavaa kysymystä samalla sormiisi keskittyen.

Omaksi suosikikseni on noussut tuo sormien puristaminen nyrkkiin hitaasti. Kokeilepa! Itsellä se tuntuu toimivan. Lisäksi myös joskus hoen simppeliä kiitosmeditaatiota Länsiväylää huristellessani. Siinä kuulkaa ehtii olemaan hyvin kiitollinen, erityisesti jos pukkaa ruuhkaa.

Onnen lähteet kirjoitti hetki sitten siitä, miten hän pyrkii vain olemaan silloin, kun nukuttaa lastaan. Myös minä nukutan joka ilta Piksua, 11 kk. Välillä puuhassa kestää vartti, välillä tunti. Ennen otin usein makkariin mukaan kännykän ja surffailin samalla Facebookissa, mutta nykyään keskityn vain lapseen ja kyseiseen hetkeen. Toisinaan olen täysin hiljaa, toisinaan hoen erityyppisiä mantroja. Ja kas, Piksun nukahtaminenkin on alkanut tapahtua nopeammin.

Hieman jännittyneenä odotan huomista, sillä on menossa henkilökohtaiseen meditaatio-opetukseen, jossa ilmeisesti tulen saamaan oman meditaatiotekniikan. Vielä muutama vuosi sitten en olisi rohjennut moiseen yksin, nyt ajatuskin tuntuu innostavalta!

Jaahas, se on taas nukkumaanmenoaika, kun mutsi aloitti ton värssyämisen. Olisi tosi kiva, että se keksisi jotain uutta sanomista välillä, kroooooooooh!

 

Työasiaa

Työasiaa

Netistä löytyi muutama linkki kirjoittamiini juttuihin: Fit-lehden 250 päivää muutostähtien hienosta lopputuloksesta on mahdollista lukea täältä. SATOn Kotona-lehdessä (3/11) on asiaa matoista. Ja löytyipä linkki jo kuopatun Kulttuurilehti Illuusion juttuunkin, jossa pohditaan, onko vaatesuunnittelu liian tavallista taiteeksi. Ja tänään kaupassa: Anna-lehdessä on kirjoittamani juttu ”21 konstia 

Mieti, miten ajattelet!

Mieti, miten ajattelet!

Olisipa aikaa lukea enemmän! Noin 15 kirjan huojuva pinoni ei pääse lainkaan kutistumaan, kun joku rahtaa meille kirjastosta uusia opuksia luettujen tilalle. Nyt vuorossa odottaa muun muassa Joseph Murphyn itsekasvatuksen klassikoksi tituleerattu Alitajuntasi voima. Kirja käsittelee ilmeisesti pitkälti samoja asioita kuin Rhonda Byrnen miljoonia myynyt, vetovoiman laista kertova Salaisuus. Odotan 

Ainutlaatuinen sinä

Ainutlaatuinen sinä

Terveisiä koekuvauksesta! Sain viime viikolla yllättävän soiton ja lupauduin menemään mainoscastingiin, vaikka en voi sanoa olleeni siitä kovin innostunut. Mutta kas, en jännittänyt sitä lainkaan, vaikka kuvittelin tilanteen olevan niin sanotusti mukavuusalueeni ulkopuolella. Homma meni ihan hyvin ja minua lähinnä huvitti, että missä sitä taas ollaan. Lopputulos jää nähtäväksi. Pääasia on kuitenkin se, että olin, tein ja rohkenin. 

Viime viikolla haastattelin naista, joka oli pudottanut painoaan paljon lyhyessä ajassa. Hän totesi kärsineensä huonosta itsetunnosta ja jännittävänsä aina uusia tilanteita, erityisesti kuvissa olemista. Kuinka ollakaan, kameran edessä nähtiin sittenkin rento, rempseä, hymyilevä ja ammattilaismaisesti poseeraava malli.

Miksi lie sitä tulee helposti vähäteltyä omia taitojaan ja piirteitään. Pikkulapsilla on päinvastainen kyky tallella: omaa osaamista ihastellaan vapautuneesti ja muutkin innostetaan iloitsemaan saavutuksista. Meillä kotona esimerkiksi 11-kuinen kävelee haparoivin askelin ja pysähtyy taputtamaan itselleen, kun on pysynyt pystyssä. Ja silloin meidän muidenkin on taputettava.

Jossain vaiheessa tuo taito katoaa. Ja sitten onkin paljon helpompi sanoa toiselle itsestä negatiivisia asioita kuin positiivisia. Mä nyt vain oon tämmönen, emmä oikein osaa olla kuvissa, tuskin mun taidot riittää, ehkä löytyisi parempiakin vaihtoehtoja. Pelkäävätköhän ihmiset sitä, että itsestä pitäminen tai jopa itsensä rakastaminen luiskahtaa omakehun puolelle? Mitä tapahtuu, kun ajattelet itsestäsi päinvastoin kuin edellä: Olen oma, ihana itseni, olen luonteva valokuvissa, taitoni riittävät varmasti, olen hyvä vaihtoehto muiden joukossa. Kaatuiko maailma? No, sitähän minäkin.

Itsensä kanssa on paljon helpompi olla, kun rohkenee nostaa ne hyvät puolet esiin ensimmäisenä. Itselleen voi olla tismalleen samalla tavalla myötätuntoinen ja lempeä kuin ystävälle tai perheenjäsenelle. Arvostelun sijaan kannattaa kehua ja rohkaista itseä. Ai vitsi mä suoriuduin tosi hyvin siitä keikasta! Mä arvasin, että mä osaan!

Itseään saa taputtaa olalle samalla jotain ystävällistä sanoen. Tee itsellesi empaattisia tekoja: Syö hyvin, vältä stressiä, lepää riittävästi. Salli itsellesi pieniä elämän nautintoja: vetäydy sohvannurkkaan villasukat jalassa, kirja kädessä ja konvehtirasian kera. Ole kiinnostunut omista tunteistasi: Miltä minusta tuntuu juuri nyt? Miksi minusta tuntuu tältä? Jos kiukuttaa, oman fiiliksen ja ajatukset voi silti hyväksyä. Jokaisesta reaktiosta ei tarvitse silti pitää. Jos teet virheen, suhtaudu itseesi kärsivällisesti. Käyttäydy itsesi kanssa, kuten toimisit ystävääsi kohtaan.

Olen joskus pyytänyt upeita, ammattitaitoisia ja empaattisia ystäviäni mainitsemaan viisi myönteistä asiaa itsessään. Lähes poikkeuksetta vastaus on ollut tämä: Ai kauhee, viisi myönteistä asiaa! Emmä keksi kuin yhden, korkeintaan kaksi!! Mutta hei, jos sä kysyt negatiivisia asioita, niitä mä keksin kymmenen! Ja kaikki he ovat sellaisia, joista itse keksisin helposti kymmenen hyvää asiaa.

Ja kun asiat eivät aina mene, miten toivoisi, ihminen uskoo tiukasti itse ongelmaan, eikä kykyynsä ratkaista pulma. Sekin on kummallista!

Ei näin, eihän.

Hyväksy itsesi, olethan aivan ihana. Siitä huolimatta sinun ei tarvitse pitää jokaisesta luonteenpiirteestäsi tai muusta ominaisuudestasi. Olet silti ainutkertainen.

Jee, vähänkö mä oon hyvä! Ja suorastaan uniikki! Ja taitava! Keksin itsestäni ainakin kymmenen positiivista asiaa, jee!
Ainoa oikea tapa treenata…

Ainoa oikea tapa treenata…

…on veren maku suussa? Onneksi ei. Ylikuntopostaukseni kirvoitti keskustelua facebookissani ja muutenkin. Muutama kollega kertoi kokemuksiaan ja eräskin totesi oppineensa kuuntelemaan kehoaan vasta muutaman vaikean ylikuntovaiheen jälkeen. Hän vetääkin enää maksimissaan pari kovaa treeniä viikossa. Rääkkitreenien sijaan hän panostaa venyttelyyn ja kehonhuoltoon. Itse aion seurata hänen