Kuukausi: maaliskuu 2012

Stressinpoistovinkki ja treenimotivointia

Stressinpoistovinkki ja treenimotivointia

No niin! Nyt on pidettävä pää kylmänä. Olen onnistunut hankkimaan itselleni jonkin verran tekemistä tulevalle keväälle. Ja miten voi ollakaan, että kaikki on mieleistä, olen onnekas! Moni tavoitteeni on edennyt huimasti ja paljon hyvää on tapahtunut. Sitä saa mitä tilaa. On tässä tehty töitäkin, vaikka 

Vhh-ruokavalio tuntuu tepsivän

Vhh-ruokavalio tuntuu tepsivän

Ooh, onkohan tämä ensimmäinen ruokapostaukseni! Sama se, mutta pakko hehkuttaa sitä, miten ylpeä olen itsestäni! Itsekurini on ollut jo viikon ajan rautainen kaikenlaisen herkuttelun suhteen. Olen pystynyt kieltäytymään palaveripullasta! En ole myöskään sortunut puputtamaan pastaa tai leipää, enkä parin ekan päivän jälkeen ole niitä edes 

Innovatiivisuudella ei ole rajoja

Innovatiivisuudella ei ole rajoja

Meidän huushollissa mikään ei ole mahdotonta.

Kyllä on tytär, 15 kk, taas tullut äitiinsä, kun joka paikkaan pitää ängetä. Ja jos ei jokin asia meinaa onnistua, ei se mitään, laitetaan se onnistumaan siitä huolimatta. Esteitä ei ole, on vain hidasteita.

No kuule yhtään ei oo ahdasta! Tää on ihan hyvä lukuasento!
Tämä päivä

Tämä päivä

Tämä päivä oli hyvä päivä. Nautin joka sekunnista, kun saan olla kuopukseni viehättävässä seurassa. Miten joku jaksaakaan olla niin energinen koko ajan ja juosta joka paikkaan! Miten hän osaakaan nauraa niin mukaansatempaavasti. Ja entä se muikea tekohymy sitten! Joku tietää olevansa vähän suloinen. Mainion pikku 

Niin maanantai!!

Niin maanantai!!

Ja ah, aivan ihana sellainen! Heräsin virkeänä, olinhan nukkunut kuin tukki kiitettävät 7,5 tuntia. Herättyäni makasin kaksi ja puoli minuuttia sängyssä ja pyörittelin varpaitani. Silloin se tunne välähti: Ooooo, olenpa onnellinen! Kuopus, 15 kk, nukkuu koko ajan paremmin ja paremmin. Silti hän taitaa jäädä viimeiseksi 

Voihan treenivajarit!

Voihan treenivajarit!

Liikuntavajareista kärsivä täällä hei! Takana on yhdeksän pitkää päivää ilman urheilua. Huomenna yritän ehkä kipaista jonkun puolituntisen lenkin, mikäli aamu ei ala enää näin kröhäisenä kuin vielä tänään. Odotan innolla tulevan (loppu)viikon pumppi- ja sisäpyöräilyohjauksia. Tsaijai, veikkaanpa, että saattaa tulla lihakset kipeiksi. Se ei haittaa, sillä sillä se lähtee, millä on tullutkin. Ei muuta kuin lisää painoa tankoon ja vähän isompaa vastusta pyörään. Mutta juuri nyt minulla on aivan pakottava tarve päästä hikoilemaan ja endorfiinihumala suorastaan huutaa nimeäni. Ah miten iloitsen siitä, että olen huomannut todella kaipaavani liikuntaa. Heti kun lumet sulavat lopullisesti, ajattelin alkaa taas juosta vaunujenkin kanssa. Kun parikymmentä kiloa painavien menopelien kyydissä on vielä viisitoista kiloa jälkikasvua, on se kumma, jos ei jenkkakahvat ala kuihtua vyötäröltä.

Oletteko muuten huomanneet, että Fit Karppaaja tulee taas ensi kuun alussa! Kirjoitin lehteen kolme juttua, joten odotan sen ilmestymistä itsekin innostuneena. Ja muutenkin aion lukea sen tällä kertaa kannesta kanteen, onhan minulla karppaamista takana jo kunnioitettavat 1,5 päivää! Hahaha! Saa nähdä, kuinka pitkä projekti tästä innostuksesta tulee. Eniten ylpeä olen siitä, että pystyin antamaan Maraboun taivaallisen helnöt-suklaalevynjämäni lapsilleni, ja vaikka keittiön tasolla on koko viikonlopun lojunut avattu Pantteripussi, minun pikku sormeni eivät ole salaa eivätkä edes vaivihkaa kurottaneet sinnepäinkään. Minä pystyn tähän! Tiedän, että tämä kerta on erilainen. Nyt olen nimittäin tosissani. Päätin jo, että kun olen laihtunut viisi kiloa, hankin itselleni uudet motivaatiofarkut.

Tämän viikonlopun ties kuinka mones ilon aihe oli se, että Hidasta elämää -sivuston postaukseni onnellisuudesta ovat kovin tykättyjä. Tässä uusin blogikirjoitukseni, olkaa hyvä. Pyrin kirjoittamaan Onnen äärellä -blogiani kahdesti viikossa.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kaikki on vain niin tosi jees. Olen hyvin hyvin kiitollinen tästä olotilasta ja kaikesta siitä hyvästä, mikä erityisesti viime aikoina on löytänyt luokseni. Kiitos kiitos kiitos.

Vielä pieni ajatus illan ratoksi. Olen poiminut sen Titti Holmerin kirjasta Onnellinen nyt – Käytännön opas tietoiseen läsnäoloon. Kirjaan törmäsin Suvin blogissa.

Tärkein ihmissuhteesi on suhde itseesi, mitä ajattelet itsestäsi, kuinka arvostat itseäsi, miten käytät aikaasi, miten kohtelet kehoasi ja tunteitasi. 

True dat. Ei lisättävää.

Upeaa alkavaa viikkoa!

Voi ei! Taas tolla mutsilla on jalassa noi punaset pillit. Mä leikin kyl nyt, etten mä tunne sitä. Siis daa, kuka toi täti tos mun vieres oikei on??!!Noi on ne samat byysat, joista systeri kysyi siltä, että aikookse siis todella lähtee noi jalas sinne riparivanhempaininfoon. Huhhuh. Pitää ehkä pyytää, et faija polttaa noi. Karmeet.

 

 

Ilo(kin) on asennekysymys

Ilo(kin) on asennekysymys

Albert Einstein on sanonut, että Kuvittelukyky on tärkeintä. Se on esimakua elämän tulevista iloista. Minusta on toisinaan aivan ihanaa vain olla ja kuvitella, luoda mielikuvia tulevasta. Minulla on useakin selkeä visio, jotka näen edessäni voimakkaasti. Yksi liittyy unelmaani, joka on nyttemmin muuttunut tavoitteeksi. Olen paikassa 

– 13

– 13

Ei, ei, ei, Espoossa ei ole pakkasta. Olen aamulla pyöritellyt mielessäni itseeni liittyvää asiaa, johon on nyt tultava muutos. Eli siis asiaan tulee muutos. Mitään ei tosin tapahdu, jos en itse toimi (toisin). Minä teen sen muutoksen. Aikaisemmin en ole jaksanut välittää asiasta, mutta nyt 

U niin kuin uni

U niin kuin uni

Flunssainen täällä tervehtii. Kuopus sentään alkaa olla terve. Loppuviikon treenini menivät uusiksi, niitä(kään) ei siis ole. Liikunnattomuus aiheuttaa vieroitusoireita, sillä enhän ole urheillut sitten viime perjantain. Mutta pakko malttaa vielä olla.

Muistelin tässä kauhulla vuosien takaisia aikoja, kun tuli jumppaohjattua kuumeisena ja joskus jopa lähes ilman ääntä. Jos sijaista ei löytynyt, ohjaamaan oli mentävä itse, vaikka sitten pää kainalossa. Nykyään sellainen meno kuulostaa aivan päättömältä. Enää en ikimaailmassa leiki terveydelläni sillä tapaa, vaikka sijaisten hankkiminen aiheuttaa päällikköpuolelle lisävaivaa, mikä totta kai harmittaa minua. Atshii.

Muuten fiilis on hyvä ellei loistava! Ensi viikosta lähtien ryhdynkin sitten enemmän Hausfraun hommiin, kun puoliso palaa työelämään ja minä sitten kirjoitan ilmeisesti iltavuorohkossa. Päiväkotiin taapero, jonka pian ehkä kruunaan myös henkilökohtaiseksi assistentikseni, menee vasta kesälomien jälkeen. Naureskelimme tässä kotosalla muuten taannoin tiukempina aikoina, että kun kerran olen useimmiten tällainen jatkuvasti puuhasteleva, niin minähän voisin ohjata aamut jumppaa, päivät kirjoittaa ja yöt sitten vaikkapa ajaa taksia. Hahaha! Yhdet makeat naurut tähän väliin! No ajatus lähti siitä, kun kerran nukkua ei kuitenkaan saa, niin samako tuo, miten sen yöllisen aikansa sitten käyttää. No juu, ehkä se olisi ollut jo liioittelua. Sitä paitsi hyviä uutisia viime yöltä, pikku ruustinnamme veti unta kaaliin 19.30-7. Valoa tunnelin päässä jälleen senkin asian suhteen. Hyvät energiat lähtevät jylläämään heti vain yhdenkin hyvin nukutun yön jälkeen ja oloni on kuin duracell-pupulla. En tiedä, mitä kaikkea tulen saamaan aikaan, kun saan taas nukkua normit kahdeksan tuntia yössä. Ehkä valloitan maailman.

H niin kuin Hausfrau. U niin kuin uni.

Ainakin luovuudelle uni ja katkeamaton nukkuminen tekevät hyvää: minulla on taas monen monta ideaa päässäni, jotka vain odottavat toteuttamistaan. Sisäpyöräilytunnin rankimmalla hetkellä usein totean, etten tiedä mitään parempaa kuin tämä hetki, ai niin, paitsi nukkuminen tietenkin. Uni tekee terää: uusi ajatus tai idea on hyvin kaukainen erittäin huonosti nukutun yön jälkeen. Silloin pystyy korkeintaan anomaan taaperoalan lehdestä muutaman lisäpäivän jutulleen poskihammashelvetin takia, selviämään itse lyhentämästään työpäivästä joten kuten, voimaan pahoin juotuaan liian monta tynnyrillistä kahvia (ihan kuin se muka virkistäisi) ja kotiin päästyään ainoa mihin kykenee, on ehkä juuri ja juuri lähes elottomana makaaminen olohuoneen matolla voivottelemassa kohtaloaan kyyneleet silmäkulmasta virraten. Sellaiseen nukkumattomuuden aiheuttamaan masennuksen multihuipentumaan eivät kyllä auta Facebook-kavereiden hyväntahtoiset kommentit siitä, että meidän Pirkko se nukkui ehjiä öitä vasta 18-vuotiaana! Tai meidän Matti oppi nukkumaan, kun meni armeijaan! Eikun taisinkin saada niitä silloin, kun kerran erehdyin kehumaan, että meilläkin oli nukuttu. Kerrankin. Että turha kuule luulla vielä yhden yön perusteella, että valvominen olisi ohi, hih. 

Alkuviikon fiilikset tuntuvatkin nyt hyvin nukkuneena, mutta silti väsyneenä, todella kaukaisilta ja sangen utopistisiltakin. Minäkö se olin, todellako.

Joko saa mennä goisaamaan? Toivotan kaikille ihanaa unentäytteistä ensi yötä. Nukkukaamme huolella ja sikeästi. Ja herätkäämme onnellisina ja levänneinä uuteen viikonloppuun.

 

 

 

 

 

Tv-tähti täällä hei

Tv-tähti täällä hei

…Eikä nyt ole kyse Viidakon tähtösistä, vaikka joku varmasti, siis aivan salettiin, saattoi niin luullakin. Tulipas tänään debytoitua tv-tähtenä. Tällä viikolla kyseisessä pätkässä nähdään lätkävalmentaja Sakke Pietilä, minun aikani koittaa myöhemmin. Täytyy sanoa, että oli kyllä hauska ja iloinen kokemus, vaikka flunssa painoi ääntä linjalle