Kuukausi: heinäkuu 2014

Uusi saa tulla…

Uusi saa tulla…

…vaikka vieläkään en tiedä, mitä kaikkea se uusi pitää sisällään. Eikä minun tarvitsekaan tietää. Pääasia on se, että uskallan nyt ottaa asioita vastaan ja luotan, että the best is yet to come! No niin, heinäkuun viimeistä viedään ja tämän kuun hankalat energiat alkavat muuttua vauhdilla 

Asenne ratkaisee

Asenne ratkaisee

Näin se sitten alkoi, vuokra-asuntomme remontti. Tässä(kin) asiassa asenne ratkaisee. Itse voi valita, että painaako seuraavat pari kuukautta tatti otsassa vai hyväksyykö tilanteen ja pyrkii elämään sen keskellä parhaansa mukaan. Sattuneesta syystä jouduimme jäämään remontin keskelle asumaan ja siellä olemme, ellei nyt tapahdu sitten positiivisia 

Hikoilu ja hengästyminen…

Hikoilu ja hengästyminen…

…puhdistavat toden totta kehoa kuonasta, mutta erityisesti ne putsaavat myös pääkoppaa.

Huoh, täällä taas, selkeästi levollisempana jo. Olen nyt kaksi päivää ohjannut ryhmäliikuntaa ja on se kyllä jännä, miten liikunta vaikuttaa itseeni. Ohjatessakin keskityn nykyään siihen hetkeen niin, että pääkoppaan ei yksinkertaisesti mahdu mitään muuta ylimääräistä ajatusta samaan aikaan kuin ihmisten neuvominen, opastaminen, heidän tekniikkansa tarkkailu ja korjaaminen sekä tunnin vetäminen. Ja se ilo, mikä liikkumisesta syntyy, on jotain ihan pakahduttavaa. Voin melkein tuntea, miten endorfiinit jylläävät kehossani. Tuli tarpeeseen! Hikoilu ja hengästyminen on kyllä niin parasta, aijettä sentään.

Eilen kävin tuuraamassa tunnin keskustan Unisportilla ja treenisalissa hikoili kanssani 50 bodypumppaajaa, tunnelma oli kuin saunassa, mutta fiilis korkealla. En varmaan aikoihin ole itsekään hikoillut niin paljon, ihme, etten liukastunut lattialla. Neljän viikon pumppitauon jälkeen tuntui, että painot olisivat painaneet tuplat entisestään, mutta tunti meni oikein hyvin. Paljon oli tuttuja naamoja kuin myös vieraampiakin kasvoja tunnilla. Tänään pääsen sitten vahvistamaan ja avaamaan niska-hartiaosastoa, sekin tulee varmasti tarpeeseen.

Nyt kun katson taaksepäin Hesarin kesäkuisessa haastattelussakin käsiteltyä liikkumisen aloittamisen vaikeutta, en voi vain kuin ihmetellä, miten ja miksi en saanut itseäni liikkeelle lähes kahteen vuoteen. Mutta asia meni kuten meni, ja näen selkeästi, että tuollakin vaiheella oli elämässäni tarkoitus. Enkä voi uskoa siihen, että mikä tahansa asia elämässäni olisi tapahtunut ihan muuten vain, niin paljon näistä erilaisista hankaluuksista ja eri elämänvaiheista on jäänyt käteen ja tullut opittua.

Katselin tuossa vuoden takaisia muistiinpanojani, joita olin kirjoitellut energiahoitokurssilla. Samainen energiahoitajani muuten sanoi, että viime aikoina raha-asiat ovat olleet pinnalla viime aikoina myös sellaisilla ihmisillä, joiden ei niistä ole tarvinnut murehtia aiemmin. Vuoden takaisella kurssillakin tuli puheeksi raha, ja vielä vuosi sitten koin rahan(kin) tuovan itselleni vapautta, iloa ja turvallisuuden tunnetta. Näin se ihminen muuttuu, sillä nyt niin selkeästi huomaan sen, miten juuri nuo kyseiset tunteet löytyvät ennen kaikkea ja ihan ensin itsestäni, mikään ulkoinen seikka, ei edes raha, voi niitä tuoda, vaikka se helpottaakin elämää. Ja koska olen nykyään ihan älyttömän laiska meditoija, liikunta on juuri nyt se, joka saa minut parhaiten kiinni tähän hetkeen (toki muitakin keinoja on, kuten juuri hengittäminen tai meren tuijottaminen) ja kokemaan noita kyseisiä tunteita, nostamaan ne itsestä pintaan: iloa, turvallisuutta ja vapautta. Ja kun elämäntilanteesta tai erikokoisista arkea hankaloittavista pulmista huolimatta pysyy noissa fiiliksissä, uskon vahvasti, että hyviä asioita alkaa tapahtua.

Ajatellen-sivuston blogista muuten luin sellaisen, että nyt kannattaa melkeinpä hakeutua hankaliin tilanteisiin ja miettiä sitä, millaisia tunteita ne itsessä nostattavat ja että nyt on syytä ottaa vastaan ja hyväksyä hetkellinen epämukavuus. Hahaha, vähän nauratti, että kaikkien ei edes tarvitse hakeutua niihin, koska niitähän tuntuu olevan tarjolla jatkuvasti! Ajatellen-saitin kirjoitus oli tosi mielenkiintoinen, käykäähän lukemassa. Ja kuten itsekin aiemmin kirjoitin, nyt on aika tarkistella sitä, mikä elämässä toimii ja mikä ei.

Mutta että kun oikein kiristää, puristaa tai mietityttää, kannattaa mennä liikkumaan! Kun keho puhdistuu ja kuona-aineet poistuvat hikoillen, myös mieli alkaa puhdistua. Tai jos helleliikunta ei innosta, miten olisi retki mustikkametsään (tämä vinkki tuli eräältä lukijaltani, kiitos vielä hänelle)? Totta on, että mustikoiden monotoninen poimiminen luonnon keskellä on todella rentouttavaa ja meditatiivista puuhaa. Sinne siis suuntaan vielä itsekin.

Itse tulin siihen tulokseen, että vaikka töitä itsellänikin on nyt todella vähän, nautin nyt siitä huolimatta siitä vapaasta, minkä maailmankaikkeus on halunnut minulle tarjota. Vapaa on minulle tarjolla varmasti siksi, että voin todella pysähtyä miettimään, mitä minä haluan ja mikä suuntani on. Ja saanhan myös nauttia tyttärieni hauskasta seurasta, joten jos jotain huonoa niin paljon hyvääkin.

Toivon sinulle ihanan leppoisaa hellepäivää. Itse pyrin keskittymään nyt läsnäoloon, jotenkin se tuntuu tällä hetkellä hyvin helpolta.

Hikinen ja punainen ohjaaja kiittää ja kuittaa.
Hikinen ja punainen ohjaaja kiittää ja kuittaa.
Nyt on oikea hetki

Nyt on oikea hetki

…keskittyä siihen, mitä haluaa, ei siihen, mitä ei halua. Minä tilaan nyt vaivattomuutta arkeeni ja myös ratkaisuja tiettyihin asioihin. Vaikka eilen sain kuulla yhden erittäin huonon uutisen koskien tätä remontti-ja muuttoshowtamme, joka ei vieläkään ole ratkennut mihinkään suuntaan, niin niin sitä vain kunnon treenin jälkeen 

Hengitys..

Hengitys..

.. On siitä ihmeellinen asia, että kun siihen muistaa kiinnittää huomionsa, saa matkalipun tähän hetkeen. Huh! Niin se minäkin olen unohtanut lähes hengittää viime päivinä, kun olen vain keskittynyt murheen alhoon ja huolissani olemiseen. Näin se on ihminen inhimillinen olento. Kun joutuu murehtimisen suohon, se vain 

Sinussa on timantti

Sinussa on timantti

Ja ratkaisu moneen pulmaan on jo lähettyvillämme.

Mitä silloin kannattaa tehdä, kun moni asia on ihan levällään eikä varmuutta oikein ole? Kannattaako silloin panikoitua, muuttua hysteeriseksi ja alkaa huolehtia ja murehtia kenties? No todennäköisesti joskus ennen olisin niin tehnyt tässä tapauksessa, mutta eilen oivalsin jälleen sen, miten tärkeää epätoivon iskiessä on vain kerätä ajatukset ja nipistää itsensä hereille tähän hetkeen. Tässä hetkessä kaikki on hyvin ja sillä tapaa kuin juuri nyt itselläni tulee olla. Ahdistuksen iskiessä nipistäminen hereille ja havahtumaan tämän hetken todellisuus on todella hyvä keino. Mieli lopettaa sen valtoimenaan riehuvan ajatusmyllynsä ja asioiden mahdollisen suurentelun ja jopa katastrofiajattelun. Sitä lakkaa käyttämästä sanoja pakko (löytää joku ratkaisu tällä sekunnilla), aina (kaikki menee päin persettä), jokainen (asia on ihan pielessä), kaikki (on pilalla), jälleen (minulle kävi näin), mikään (ei ikinä onnistu), miksi (aina minä) ja kaikilla (menee salettiin paljon paremmin). Ne ajatuskelat, jotka toistavat tuota samaa scheissea, eivät vie meitä kuitenkaan eteenpäin. Faktahan on se, että panikoimiseen, hysteriaan, huolehtimiseen ja murehtimiseen voi ryhtyä, mutta lopputulosta se ei muuta, ainoastaan vain se tekee itselle (ja ehkä lähipiirille) hankalan olon. Asiat eivät yhtään paremmin järjesty stressaamalla, vaan omasta kokemuksestani uskallan jo sanoa, että ne järjestyvät, kun vain kerää koko luottamuksensa yhteen kasaan ja uskoo siihen omaan voimaansa, joka meissä kaikissa on olemassa, toisilla vain mittavan pölykerroksen alla.

Remonttimiehet siis suurinpiirtein odottelevat jo ovellamme, milloin saavat meidät pois jaloistaan ja pääsevät kääntämään lattiat ylös alaisin. Evakkoasuntoa ei vain vielä toistaiseksi ole löytynyt, mutta asiaa kyllä selvitellään. Myös ajatus muutosta ja ainakin osittaisesta tavaroiden roudaamisesta paikasta a paikkaan tuntematon, ei juuri nyt ihan täysillä houkuttele, kun pitäisi ryhtyä täysillä hommiin. Mutta sillä hetkellä, kun stressi on ottamassa vallan, on tosiaan herättävä tähän hetkeen. Asiat eivät muutu huonommaksi, kun todella kuulee sen kaiken, mitä juuri nyt korviin kantautuu, näkee sen, mitä edessä juuri tällä sekunnilla on ja tuntee kaikki tunteet vaikka sitten siitä epätoivosta äärettömään kiitollisuuteen siitä, että kyse on kuitenkin vain materiasta.

Jännittävää on nähdä itsensä monella muullakin tapaa epävarmassa tilanteessa, kun usea asia on auki ja levällään. Sitä löytää itsestään jatkuvasti uusia puolia ja palkitsevaa on nähdä oma toiminta ja fiilistellä myös kaikki ne erilaiset ajatukset läpi ilman, että niihin takertuu tai niitä tuo esille millään tapaa. Sieltä kaiken turhan alta löytyy se todellinen timantti, se, joka oikeasti olemme. Se timantti tietää jo, miten asioiden on parasta järjestyä, me emme, jos emme vieläkään ole pysähtyneet. Kun hiljenee kuuntelemaan sisintään, se vatsassa asti vellova epätietoinen olo hiipuu ja jäljelle jää vain puhdas oleminen ja varmuus oikeista ratkaisuista, joita ei ehkä vielä järjellä osaa selittää. Asunnon lisäksi syksyn työkuvioni ovat täysi mysteeri. Huomenna palailen kuitenkin  sairausloman jälkeen ohjaamaan, sillä revähtänyt pohje on parantunut pikavauhtia ja muutama kirjoitusjuttukin on jo vireillä. Vielä koipi ei ole täysin ennallaan, vaan jotenkin kireän tuntuinen, mutta jos tiistaina viikko sitten en päässyt kävelemään, jo eilen paikoin unohdin, että jalkani oli ollut niin kipeä.

Mutta silloin, kun mikään ei ole varmaa, kaikkihan on mahdollista! Ihminen vain on sellainen, ettei se aina vapaaehtoisesti osaa luopua vanhoista asioista ja tavoista olla ja toimia, vaikka ne aikojen saatossa olisivatkin muuttuneet itselle epäsopiviksi ja joku muu tapa voisi toimia paremmin. Ja jos itse ei näe tarvetta muutokseen, näköjään saamme apuja suuremmilta voimilta. Kun huomaa olevansa työnnetty uuden eteen monin eri tavoin, on se lopulta aika jännittävääkin. Koska vaikka sävelet olisivat kuinka selkeät, mitään emme lopulta pysty kontrolloimaan. Mikään asia ei ole täysin omissa käsissämme, vaikka meistä joskus siltä tuntuukin.

Huh. Päivän voimasanat meille kaikille tulevat tässä: Otan tämän kaiken kiitollisena vastaan ja suostun näkemään kaikki ne uudet mahdollisuudet, joita eteeni tulee joka hetki. Kun epätietoisuus alkaa ahdistaa liikaa, hengitän syvään ja keskityn siihen, mikä juuri nyt on hyvin. En lannistu, sillä tiedän, millainen timantti minussa asuukaan. Minussa on voima, ja alan käyttää sitä viimeistään nyt tästä hetkestä lähtien. 

Upeaa alkanutta mahdollisuuksien viikkoa sinulle! Jännityksellä ja ilolla odotan, mitä kaikkea tapahtuu.

Kyllä se laituri kantaa, vaikka sitten vähän isommassa aallokossa.
Kyllä se laituri kantaa, vaikka sitten vähän isommassa aallokossa.
Sinä voit tehdä paljon

Sinä voit tehdä paljon

Onpa taas ollut maailmalla uutisia. Joskus tekisi mieli laittaa pussi päähän ja olla tietämätön, mutta sitäkin kokeilleena tiedän, ettei se toimi tai tee hyvää oloa. Selkäänsä kääntämällä eivät asiat muutu eivätkä ne myöskään muutu sinne maton alle lakaistuna. Muihin ihmisiin emme voi vaikuttaa, itseemme voimme. 

Rakkaus on avain

Rakkaus on avain

Pitkästä aikaa lukaisin ihan mahtavan elämäntaidollisen kirjan, Marianne Williamsonin teoksen Vaurauden salaisuus – työ, raha, rakkaus ja ihmeet (Basam Books 2013). Viime aikoina en ole oikein edes jaksanut lueskella kyseisen genren kirjoja, jossain vaiheessa luin niitä niin paljon, että tuli vähän niin kuin yliannostus ja 

Kyky liikkua on etuoikeus

Kyky liikkua on etuoikeus

Ohoh! Näin se maailmankaikkeus pysäyttää, jälleen kerran.

Miten osuvasti postasinkaan instagramiini eilen aamulla kuvan, jossa luki, että You only get one body. Take care of that shit. Ja blogini facebook-sivulle Marianne Williamsonin lauseen Se, mitä tapahtui, tapahtui, mutta se mitä nyt tapahtuu, riippuu sinusta itsestäsi.

Eilen lähdin iloisena ohjaamaan, ja kuinkas sitten kävikään. Alkulämmittelyn loppuvaiheilla jalkani astui sivuaskeleen huonossa kulmassa, ja samalla hetkellä tunsin, kuinka pohje sanoi naps ja olinpa melkein varma, että kuulin äänenkin, vaikka se musiikin takia lienee mahdotonta. Ihan kuin joku olisi veitsellä leikannut jonkun nauhan kahtia, siltä se tuntui. Oikea jalka oli lähteä alta ja sen jälkeen sillä minkään tekeminen oli mahdotonta. Edit tähän väliin: lääkäri soitti ja minulla on ns. Tennis leg. Kiinnostavaa! Googleteltuani eri saitteja oireet kyllä täsmäsivät hienosti. Ohjasin kyllä tunnin loppuun, mutta hieman tavallisuudesta poiketen ja tilanteen mukaan soveltaen ja toki pystyin tekemään itse muuhun kehooni kohdistuvia liikkeitä. Jalkaa jomotti ja koko ajan päässä pyöri tuntemani napsaus, mieli se on siitä jännä kapistus, että se ehti siinä ohjauksen lomassa laittaa isot pyörät pyörimään: näin itseni jo kainalosauvoilla, jalkaleikkauksessa ja ehdin miettiä sitäkin, kuinka pahasti tapaturma tulee vaikuttamaan taloudelliseen tilanteeseeni. Salissa vielä pysyi pokka, mutta henkilökunnan tiloissa padot niin sanotusti murtuivat. Tuntuipa puhdistavalta antaa kaiken tulla ulos kyynelvirtojen muodossa! Kiitos heille muutamalle upealle kollegalleni, joilta sain niin henkistä kuin käytännön apuakin. Siellä sitten istuin kahvihuoneessa jalka koholla kylmäpussin alla, ja lähdin lopulta pikasuihkun jälkeen linkuttamaan keikalle, kävelyhän ei onnistunut luonnollisesti. Kuvaajan kanssa odotimme haastateltavaa 45 minuuttia, minkä jälkeen kävi ilmi, että tyyppi oli unohtanut koko homman! Ooh, sekin vielä. Sillä välin olin saanut terveyskeskuksesta lääkäriajan, jonne ehdin kuin ehdinkin vieläpä toiselta puolelta kaupunkia. Seuraava vapaa ultra-aika olisi mennyt elokuun puoliväliin, mutta minut otettiin sairaalassa vastaan päivystyspotilaana, koska jalat ovat työkaluni. Sain erinomaisen hyvää palvelua terveyskeskuksestamme, en voi kuin kiittää heitä jokaista ja myös ylöspäin. Terveyskeskuksessa ja sairaalassa olin todellakin ihminen, enkä vain yksi uusi potilas, joka tunkee paikalle kesken pahimman ruuhka-ajan. Ultraäänessä havaittiin revähdys pohjelihaksessa, joten todellakin selvisin isoimmitta murheitta. Huh!

En ole enää juoksijan polvesta toivuttuani kertaakaan ajatellut kehostani pahasti, vaan olen joka päivä muistanut kiittää sitä siitä, että se toimii ja tekee asioita, joita minäminäminä haluaa tehdä. Olen antanut kropalleni armoa, olen huoltanut itseäni, olen käynyt hieronnassa, venytellyt, foamrullaillut, tehnyt monipuolista treeniä, liikkunut kovaa, mutta liikkunut myös rauhassa. Olen nukkunut paljon, ollut arjessa aktiivinen, syönyt kohtuullisen monipuolisesti. En ole enää valittanut sitä, että pitäisi raahautua treenaamaan (toki olen tässä katsellut lenkkikenkiäni jo useampana päivänä, mutta ennen kaikkea positiivisin mielin ja tietäen, että juoksumotivaatio sieltä nousee vielä) enkä ole ottanut liikuntaa pakkona, vaan ennen kaikkea etuoikeutena. Koska sitä se on, melkoinen etuoikeus. Ajattele, millaisia mahdollisuuksia meillä on harrastaa ja liikkua! Tärkeää on myös ymmärtää se, että kehomme koosta, kunnosta, tilasta tai terveydestä huolimatta tai juuri niistä johtuen pystymme tekemään erilaisia asioita, vaikka sitten kukin omien rajoitustensa mukaisesti. Useampi ihminen pystyy kuitenkin tekemään jotain. Liikunta ei ole mikään kirous, mitä pitäisi tehdä, koska on pakko. On niin monia ihmisiä, jotka haluaisivat liikkua, mutta eivät jostain syystä pysty. Sen pyrin pitämään mielessä.

Eilen mietin ensin itsekin, että miksi minäminäminä, mitä tein taas väärin, ja voisivatko asiat joskus sujua hyvin, mutta ensijärkytyksen ja hysterian jälkeen onnistuin sanomaan itselleni, että tästäkin seuraa varmasti jotain hyvää ja pystyin myös näkemään, että paljon hyviä asioita tapahtuu koko ajan. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan en ole myöskään harmitellut kesäloman aikana tulleita paria lisäkiloa, olen oppinut näkemään peilissä paljon enemmän hyvää kuin huonoa, osaan kiittää niinkin itsestäänselvistä asioista kuin näkemisestä, kuulemisesta ja vaikka sitten asioiden muistamisesta. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä monipuolisemmin on asioita tehtävä. Harva se aamu aloitankin päivän pyörittelemällä silmiäni ja irvistelemällä itselleni peilistä, jotta silmäni ja kasvonikin saisivat oman osansa treenistä.

En tiedä, miksi tämän turhan homman piti sattua, mutta nyt kun se on sattunut, voin entistä enemmän vain olla kiitollinen siitä, mitä kehoni kykenee tekemään. Kiitos jokaisesta askeleesta, kiitos jokaisesta liikkeestä, kiitos jokaisesta treenistä. Olen luvannut itselleni pitää itsestäni mahdollisimman hyvää huolta, ja niin aion toimia. Uskon myös, että henkisellä treenillä on vaikutusta, sitäkin on tehtävä ihan joka päivä, eri muodoissa: meditoimalla, mietiskelemällä, lukemalla, pohtimalla, kirjoittamalla, olemalla hiljaa, läsnäololla, antamalla vastausten nousta alitajunnasta.

Minulle on tässä viime vuosien aikana tullut hyvin selväksi, miten upea ja monimutkainen kokonaisuus ihminen on. Se on jotain, mitä kannattaa arvostaa ja jonka kanssa kannattaa elää riemulla ja ilolla. Sen sijaan, että syyttää itseään tai kehoaan jostain, on parempi keskittyä hyvään ja muistaa, miten mahtava ja ainutlaatuinen sitä onkaan.

Nilkuttavat, mutta jo eilistä huomattavasti paremmat terveiset, toivottavasti olen pian takaisin liikkumassa. Nauti sinäkin reenistä! Oikean jalan pohkeelleni saa lähettää hyvää energiaa, kiitos jo etukäteen!

Monella tapaa me kaikki olemme, olimme sitten millaisia tahansa! Kuva on otettu Porvoossa.
Monella tapaa me kaikki olemme, olimme sitten millaisia tahansa! Kuva on otettu Porvoossa.

 

Ongelma ei poistu pikaliimalla

Ongelma ei poistu pikaliimalla

Lomalta terve! Kahteen viikkoon mahtui monenlaisia juttuja ja yhden ison oivalluksenkin pääsin tekemään. Jo alkulomasta kävi ilmi, että asunnossamme on vesivahinko, jonka alkamisajankohdasta ei ole tietoa. Itse huomasimme asian vasta, kun se alkoi aiheuttaa näkyviä seuraumuksia, ei onneksi meille ihmisille. Asunnossamme on nyt käynyt kaksi