Kuukausi: helmikuu 2015

Aina ei tarvitse tietää…

Aina ei tarvitse tietää…

…joskus riittää se, että uskoo ja luottaa. On olemassa yksi mesta, jossa voimme olla onnellisia. Se on tässä ja nyt.  Joskus vuosi sitten ystäväni kysäisi, että mitkä ovat olleet omat keinoni menneisyyden epäoikeudenmukaisuuksista irti päästämiseksi. Se kysymys jotenkin kolahti. Samalla hetkellä nimittäin tiedostin, että hei, 

Hyviä asioita tapahtuu…

Hyviä asioita tapahtuu…

…kun ne vain malttaa huomata. No niin, täällä taas. Tänään aion arpoa nuo uudet viisi Sisäinen voima – 365 ajatusta parempaan arkeen -kirjan voittajaa. Kirjat päätyvät varmasti hyviin koteihin. Viimeistään ilmoitan voittajat huomenna torstaina, sekä heille myös henkilökohtaisesti. Puhun ja kirjoitan paljon ihmeistä ja itsekin 

Voimasanoja itselleni..

Voimasanoja itselleni..

..ja myös sinulle, armas lukijani.

Kiitos mahtavista kommenteista kirja-arvonnassa! Arvon kirjat keskiviikkoon mennessä. Kiitos myös mahtavista palautteista, mitä olen saanut Sisäinen voima -kirjasta! En voi muuta sanoa kuin että olen sanaton ja kiitollinen. Toivon, että kirjasta on sinulle iloa pitkään! Tiedä, vaikka pukkaisi kakkososaa joskus, mutta ei juuri nyt. Nyt nautin tästä hetkestä.

Viime syksynä olin lievästi huolestunut työllisyystilanteestani, mutta sitten kävikin niin onnellisesti, että hain ja sain töitä. Vaikka työsuhteeni on määräaikainen, en ole kantanut siitä huolta, vaikka moni muu niin tuntuu tekevänkin minun puolestani. Minusta on hassua, että määräaikaista työsuhdetta pidetään niin epävarmana, sillä freetöissä sitä tiesi pari kolme viikkoa tai ei ainakaan kovin paljon eteenpäin, oliko töitä vai ei. En siis ole ollut huolissani. Enemmän huolestuttaa se, löydämmekö ennen kesää uuden kivan ja meille mahdollisen vuokrakodin, mutta sitäkin mietin, että Helsinki ei sentään ole mikään New York, joten eiköhän sekin hoidu. Ja jossain syvällä sisimmässäni tiedän jo, että asia tulee menemään, kuten tarkoitettu on, koska huomaan olevani kylmän rauhallinen, vaikka viikot vähenevät.

Viime syksynä omaa työllisyystilannettani miettiessäni kirjoitin itselleni seuraavan kirjeen:

Tärkeintä on, että selvitän itselleni, mitä haluan. Tuoko se minulle iloa vai ei? Kun olen tekemässä jotain minulle epäsopivaa, ääni sisälläni esittää vastalauseen. Pysähdyn kuuntelemaan sitä, sillä se on oikeassa. Asia, jota sisimmässäni en halua tehdä, ilmoittaa kyllä itsestään. Se voi olla vain hienoinen epäilys. Se voi olla myös voimakas kehollinen tunne. 

Se, missä tällä hetkellä olen, on omaa aikaansaannostani. Itse myös luon itselleni ne raamit, jotka ovat minulle sopivat. Ne tulevat siitä, mitä kuvittelen olevan itselleni mahdollista. En ehkä usko riittävästi omiin kykyihini ja mahdollisuuksiini. Se kertoo siitä, että olen luovuttanut ja hyväksynyt nykytilanteen. Hyväksyminen on hyvä asia, kaiken pohja, mutta luovuttaminen ja alistuminen ei. Olenko unohtanut sen, että minussa on potentiaalia vaikka mihin? 

En voi sanoa, että tällainen olen nyt, enkä muuhun pysty. Minulla on aina vaihtoehtoja, erilaisia reittejä. En pysty muuhun on vain oma mielikuvani ja itse rakentamani vankila, jonka annan toteutua sitä itse toteuttamalla. 

Mitä jos tänään vaientaisinkin tutun epäilijäni. Jos siis todella sydämessäni haluan muutosta. Oivaltaisin oman arvokkuuteni, omat mahdollisuuteni, oman polkuni, kaikki sivuhaarat, risteykset, liikenneympyrät, joissa olen jumittanut. Vapauttaisin itseni harhaluuloistani. Alkaisin pitää itseäni onnistujana. Lakkaisin hukkaamasta aikaa ja lopettaisin surkuttelun. 

Minussa on potentiaalia vaikka mihin. Jokainen sydämeni toive voi toteutua. Ainoa este itselleni olen minä itse. Juuri tänään lakkaan jarruttamasta ja annan mennä. 

Kun olen tehnyt voitavani, päästän irti. Uteliaana ja innoissani otan vastaan elämän. 

Tämän kirjeen kirjoittamisen ja siinä olevan asian oivaltamisen jälkeen alkoikin tapahtua. Menin palkkatöihin muille ja nyt kirjakin on alkanut mukavasti menestyä. Taidan lukea tämän kirjeen vielä itselleni illalla ennen nukahtamista ääneen ja nähdä kauniita unia tulevasta kodistamme.

Ehkä tämä kirje toimii myös sinulla, ehkä sinun oli juuri tänään luettava se.

Ken tietää.

Mahtavaa alkanutta viikkoa sinulle!

Tällaiseen törmäsin kerran Espoossa! Merkki minulle...vai sinulle?
Tällaiseen törmäsin kerran Espoossa! Merkki minulle…vai sinulle?

 

Kirja-arvonta!

Kirja-arvonta!

Oi, juoksukausi on korkattu. Eilen työviikon päätteeksi kävin pitkästä aikaa juoksemassa. Ja hyvä että kävin, sillä juokseminen on ehdottomasti yksi parhaita asioita, mitä voi tehdä perjantai-iltana! Ennen kuuntelin aina musiikkia ja mittasin juoksemaani matkaa jos minkälaisella sovelluksella. Nyt mukana ei ollut mitään muuta kuin omat 

Ethän sinäkään murehdi..

Ethän sinäkään murehdi..

..Ainakaan turhasta. Eräänä päivänä ajellessani toista kertaa katsastukseen auton korjauskeikan jälkeen, se taas kirkastui. Yhtäkkiä koin hyvin voimakkaan tunteen siitä, että kaikki on hyvin, juuri nyt. En käytä sanaa täydellinen, koska se on minun mielestäni harhaa. Mutta fiilis oli yhtäkkiä loistava, huolimatta siitä, että ensimmäinen 

Olet sen arvoinen!

Olet sen arvoinen!

..nimittäin oman rakkautesi.

Kirjani Sisäinen voima – 365 ajatusta parempaan arkeen on innostanut monia kysymään, mistä itse ammennan sisäistä voimaa ja miten omaa voimaani vahvistan. Ensinnäkin uskon, että jokaiselta meiltä sitä voimaa löytyy, mutta se ei välttämättä ole käytössämme, ei ehkä siksikään, että emme ole edes oivaltaneet sellaista tarvitsevamme. Kun mennä porskuttaa arjessa eteenpäin, vaikka sitten vähän tyytymättömänä, ei usein oivalla, että muutokset kohti parempaa ovat oikeasti omissa käsissä. Porskuttaessa on vain niin helppoa nojata kaikkeen ulkoiseen ja muihin ihmisiin, ja uskoa, että onni löytyy sieltä.

Uskon vahvasti, että sisäinen voima liittyy paljon itsetuntemukseen. Se liittyy siten myös pysähtymiseen, sillä ainakaan omassa elämässäni en olisi ilman pakollista pysähtymistä edes huomannut, että enhän tunne itseäni lainkaan. Jos ihminen ei itse ymmärrä pysähtyä, joskus elämä pysäyttää. Ja kun sitten olin valmis alkaa pala palalta tutustua itseeni enkä vain siihen kuoreen, joka nyt myöhemmin koen olleeni (tosin tiedostamatta, koska en ollut edes ajatellut asiaa), alkoi oma sisäinen voimanikin vahvistua. Ensin se oli pieni haapea tuikku, mutta täytyy sanoa, että nyt kun olen käynyt tätä itsetutkiskelun polkua jo pian kahdeksan vuotta, liekki roihuaa välillä niin, että oksat pois!

Tänään aamulla julkaisin Facebookissa kirjoituksen, jossa puhuttiin itsensä rakastamisesta. Kiitos jokaiselle kommenteista, joita ajatelma kirvoitti kirjoittamaan. Totta on, että itseään ei ole aina helppoa rakastaa, eikä itsestä aina edes voi ehkä pitää. Jos ei kuitenkaan tunne itseään, ei voi rakastaa itseään. Jos ei voi rakastaa itseään, en usko, että rehellisesti ja vilpittömästi voi rakastaa ketään muutakaan. Jos ei pysty rakastamaan itseään, sitä elää elämäänsä toisten kautta. Sitä keskittyy siihen, mitä muut tekevät, miten muut elävät, miltä muut näyttävät. Sitä vertaa itseään muihin ja heidän saavutuksiinsa. Silloin sitä ei kelpaa itselleen, mikä on hirvittävän surullista, koska uskon, että me olemme lähtökohtaisesti samalla viivalla, yhtä riittäviä ja hyviä.

Miettikää vaikka pientä taaperoa, joka opettelee juuri kävelemään. Hän ihastelee omaa osaamistaan vapautuneesti ja innostaa muutkin iloitsemaan saavutuksistaan. Muistan, kun oma kuopukseni käveli haparoivin askelin ja pysähtyi vähän väliä taputtamaan itselleen, kun oli pysynyt pystyssä. Jossain vaiheessa vain tuo itsevarmuus meistä katoaa ja alamme vähätellä omia taitoja ja piirteitämme. Yhtäkkiä sitä huomaa, että erityisesti toiselle on helpompi kertoa itsestä negatiivisia asioita kuin myönteisiä. Ja että päässä jauhava kela jauhaa negatiivisten asioiden myllyä: sinä se et sitten sitä ja tätä, taas teit tuon virheen, etkö nyt oppinut viime kerrasta, sinusta ei ole mihinkään. Mihin se lapsenomainen luottamus katosi?

Tätäkin kuulee: Mä nyt vain oon tämmönen, emmä oikein osaa olla kuvissa, tuskin mun taidot riittää, ehkä löytyisi parempiakin vaihtoehtoja, emmä varmasti pärjää. Pelkäämmekö me sitä, että itsestä pitäminen tai jopa itsensä rakastaminen luiskahtaa omakehun puolelle? Mitä tapahtuu, kun ajattelet itsestäsi päinvastoin kuin edellä: Olen oma, ihana itseni, olen luonteva valokuvissa, taitoni riittävät varmasti, olen hyvä vaihtoehto muiden joukossa. Kaatuuko maailma?

Itsensä kanssa on paljon helpompi olla, kun rohkenee nostaa ne hyvät puolet esiin ensimmäisenä. Itselleen voi olla tismalleen samalla tavalla myötätuntoinen ja lempeä kuin ystävälle tai perheenjäsenelle. Arvostelun sijaan kannattaa kehua ja rohkaista itseä. Ai vitsi mä suoriuduin tosi hyvin siitä keikasta! Mä arvasin, että mä osaan!

Itseään saa taputtaa olalle samalla jotain ystävällistä sanoen. Tee itsellesi empaattisia tekoja: Syö hyvin, vältä huonoa stressiä, nuku. Salli itsellesi pieniä elämän nautintoja: vetäydy sohvannurkkaan villasukat jalassa, kirja kädessä ja konvehtirasian kera. Ole kiinnostunut omista tunteistasi: Miltä minusta tuntuu juuri nyt? Miksi minusta tuntuu tältä? Jos kiukuttaa, oman fiiliksen ja ajatukset voi silti hyväksyä. Jokaisesta reaktiosta ei tarvitse silti pitää. Jos teet virheen, suhtaudu itseesi kärsivällisesti. Päätä olla kiitollinen myös mokistasi, sillä ne opettavat sinulle eniten. Käyttäydy itsesi kanssa, kuten toimisit ystävääsi kohtaan. Jos ystäväsi mokaa, laitatko muka heti välit poikki tai annatko tulla haukkuja täydeltä laidalta? Et, vaan annat uuden mahdollisuuden, joskus lukuisia.

Pyysin kerran upeita, ammattitaitoisia ja empaattisia ystäviäni mainitsemaan viisi myönteistä asiaa itsessään. Lähes poikkeuksetta vastaus oli tämä: Ai kauhee, viisi myönteistä asiaa! Emmä keksi kuin yhden, korkeintaan kaksi!! Mutta hei, jos sä kysyt negatiivisia asioita, niitä mä keksin kymmenen! Ja kaikki he ovat sellaisia, joista itse keksisin helposti kymmenen hyvää asiaa. Se pistää miettimään, että vaikka toinen on kuinka ”täydellinen” minun silmissäni, hän ei ole sitä omissa silmissään. Se taas antaa lohtua siihen, että useimmilla meistä on itsemme kanssa negatiivisia tuntemuksia, se on normaalia. Mutta onneksi sellaisista keloista on mahdollista päästä irti. On  mahdollista alkaa pitää itsestään ja lopulta rakastaa, ilman mitään esteitä. Voi heittäytyä rakkauteen itsensä kanssa, ilman, että se on epätervettä itserakkautta.

Hyväksy siis sinäkin itsesi, olethan aivan ihana. Siitä huolimatta sinun ei tarvitse pitää jokaisesta luonteenpiirteestäsi tai muusta ominaisuudestasi. Ole rehellinen itsellesi. Sinussa, kuten meissä kaikissa on myös varjonsa ja pimeät puolensa. Emme aina jaksa olla parhaita versioita itsestämme, mutta jos edes useimmiten jaksamme, se riittää. Vaikka teemme virheitä, voimme silti pitää itsestämme. Vaikka olemme keskeneräisiä, voimme silti tehdä parhaamme ja oppia. Kun lakkaat taistelemasta oman itsesi kanssa, moni muukin asia ympärilläsi helpottuu. Kun lakkaat häpeämästä itseäsi ja heikkouksiasi, alat loistaa. Miksi et voisi hyväksyä itseäsi sellaisena kuin olet?

Ihminen, joka on sinut itsensä kanssa, on kuin ihana valo, joka säteilee joka puolelle ja saa muutkin ihmiset säteilemään. Ja se valo on se sisäinen voima, joka sinullakin on.

Suosittelen kokeilemaan, olet sen arvoinen!

Kyllä.
Kyllä.
Tunnelmia kirjajulkkareista

Tunnelmia kirjajulkkareista

Nyt kun perjantaisesta pienimuotoisesta Sisäinen voima – 365 ajatusta parempaan arkeen -kirjan julkkareista on jo hetki, haluan hieman muistella läpi illan tunnelmia. Koolla oli varsin sekalainen seurakunta aina ystävistä tuttaviin ja työkavereista sukulaisiin. Yritin huomioida kaikki, mutta kenenkään seurassa en ehtinyt olla kauaa. Jostain syystä 

Jäkäjäkäjäkä…

Jäkäjäkäjäkä…

…Minäkö se todella olen? Viime viikon kevyt stressi ja jännitys taisivat hieman jäädä päälle, sillä viime yönä makasin hereillä noin kello kahdesta viiteen. En tiedä, miksi heräsin kesken unien, mutta kun uni ei tullutkaan uudestaan, päätin vain maata silmät kiinni ja levätä edes sillä tapaa. 

No nyt on tyhjä takki..

No nyt on tyhjä takki..

..mutta se lienee ison projektin jälkeen ihan normaali fiilis.

Sieltä se putkahti torstaina uunituoreena painosta käsiini, toinen kirjani Sisäinen voima – 365 ajatusta parempaan arkeen (readme.fi). Torstainen hetki oli todella jännittävä, sillä enhän itse tällä kertaa edes tiennyt, minkä kokoinen kirja fyysisesti on. Ja se on aivan loistavan kompakti paketti, mahtuu isompaan käsilaukkuun. Siinä on 448 sivua, ja se on pieni ja paksu. Kuten tekijänsäkin, vitsailin.

Perjantaina pidin pienimuotoiset kirjan julkistamisjuhlat, joista postaan myöhemmin alkavalla viikolla. Jos haluatte tietää mainion vuokrattavan juhlapaikan Helsingistä, paljastan sen ilomielin! Olin koko viikon saanut jännittää, ehdinkö saada kirjan lämpimäiset ajoissa käsiini. Olisi ollut vähän kummallista juhlistaa jotain, mitä vielä ei fyysisesti olisi ollut olemassa.

Perjantain tunnelmia.
Perjantain tunnelmia.

Koko tämä viikko meni siis pienessä jännityksessä, ja muutenkin oli paljon tekemistä. Eilinen meni vielä perjantain haipissa, hieman ylikierroksilla, mutta tänään olikin sitten takki aivan tyhjä. En muista, milloin olisin nukkunut päiväunet, mutta tänään simahdin kesken erään toisen kirjan lukemisen.

Jo aamulla fiilistelin tuntemuksiani, että tässäkö se nyt taas oli, tuntui omituiselta. Asia, jota olen työstänyt viime elokuusta jollain tapaa päivittäin, on nyt tullut muotoonsa ja projekti on tältä osin lopussa. Olo oli kuin vuoden häitään järjestelleellä morsiolla, jo toista kertaa. Tuntui ja tuntuu vieläkin vähän tyhjältä ja haikealta, mutta toisaalta fiilis on todella loistava. Nyt voin nauttia tämän projektin hedelmistä ja keskittyä normityöhön ja perheeseen. Todellakaan en kaipaa nyt mitään isoa proggista tähän arjen oheen puristettavaksi, vaikka ideoita on monenlaisia. Näin on hyvä. Toki toivon ja työskentelen sen eteen, että kirja saa lisää huomiota mediassa. Aion myös jatkaa kirjan aktiivisen Facebook-sivun päivittämistä tuttuun tyyliin. Kirjan postitus sen Adlibriksestä ennakkotilanneille alkaa käsittääkseni huomenna ja lähipäivien aikana kirja alkaa saapua myös kauppoihin ympäri maan. Muistakaa myös, että suuri osa maamme kirjastoista on tilannut kirjaa valikoimiinsa. Jos ostaminen ei houkuta, sen voi aina lainata. Helsingissä tosin varauksia näyttää olevan tällä hetkellä 33.

Sain ihan sikana kukkia! Kiitollinen olo.
Sain ihan sikana kukkia! Kiitollinen olo.

Enpä olisi silloin vuosia sitten uskonut, että kaikista niistä sen hetkiseen elämänjaksooni lukeutuneista pulmallisista tilanteista, valvotuista öistä, epätoivosta, ahdistuksesta, surusta ja tietämättömyydestä syntyy jotain, josta moni ihminen voi itselleen ammentaa, mitä sitten sillä hetkellä kaipaakaan. Arki on kyllä hassua ja se, kun oppii kääntämään menetykset, epäkohdat ja negatiiviset kokemukset omiksi vahvuuksiksi, ja voi ehkä omien kokemusten kautta auttaaa muitakin, on kyllä hienoin lahja, jonka elämältä voi saada. Ja siltikin sitä on kaukana täydellisyydestä, tekee virheitä, oppii matkalla, satuttaa joskus muita, satuttaa joskus itseään, on keskeneräinen, välillä myös epävarma. Sellaista se elämä on. Lopulta tärkeintä tässä kaikessa on se, että hyväksyy, näkee, on läsnä ja pyytää anteeeksi, jos tarvetta on.

Kunpa vain me ihmiset emme ottaisi niin vakavasti kaikkea ja kaikkia. Kunpa me näkisimme asiat enemmän myös muiden näkökulmasta. Kunpa todella tahtoisimme hyvää toisillemme. Kunpa ymmärtäisimme sen, että aika vähän on asioita, jotka ovat todella vakavia. Kunpa me osaisimme ottaa rennommin ja elää sen oman arkemme flowssa. Kun osaisimme nauttia siitä mitä meillä on, niin kauan kun meillä on se. Kunpa keskittyisimme vähemmän epäkohtiin ja arvostaisimme enemmän sitä, mitä meillä on. Kunpa osaisimme enemmän antaa olla, kohdata asiat sellaisinaan ja olla vähemmän huolissamme.

Minä uskon, että me kyllä osaamme. Moni meistä, myös minä itse, vain tarvitsemme siinä hieman muistutusta.

Kun katsot ympärillesi, huomaat, että asiat ovat sittenkin ihan ookoo. Eikö?

Ihanaa sunnuntai-iltaa!

 

 

Kateus..

Kateus..

..voi toimia motivaattorina. Jos tuntee itsensä. Jos ei tunne, kateus voi olla kiduttava tunne, joka aiheuttaa sen, että toisen onnesta ei kykene iloitsemaan. Ja toisia vahtiessa oma hyvä elämä lipuu ohitse. Huh, ei niin, eihän. Huomenta! Kun menee aikaisin nukkumaan, herää viiden kieppeillä. Vaikka vielä