Kuukausi: kesäkuu 2015

Muuttaa voi vain itseä

Muuttaa voi vain itseä

Niin se menee. Heräsin viime yönä murehtimaan kahden kieppeillä, ehdinkö varmasti saada kaikki hommat tehtyä ennen loman alkua. Jälkikäteen aamusella saatoin vain todeta, että kannattiko murehtia, no ei todellakaan! Kaikki vain tuntuu yöllä niin paljon isommalta, vaikkei ollut edes pimeää. Asiat ehtii tehdä kun ryhtyy 

Eräänä päivänä se on ohi

Eräänä päivänä se on ohi

Jos toissa yönä nukuin kuin tukki heräämättä koko yönä lainkaan ensimmäistä kertaa kuukausiin, viime yö oli taas jotain ihan muuta. Heräsin vähän väliä ja näin ihan kummallisia unia, ja kun kello soi, olin juuri juossut unessa bussipysäkille, mutta bussi laittoikin ovet kiinni nenäni edestäni ja 

Usko mahdollisuuksiisi!

Usko mahdollisuuksiisi!

Niin minäkin teen.

Monenlaisia hyviä asioita tapahtuu nyt koko ajan. Pari päivää sitten huomasin instagramissa kilpailun, jossa palkintona olivat nilkkapainot. Vanhin tyttäreni oli juuri joitain päiviä aiemmin maininnut, että haluaisi kuntoilla sellaisten avulla. Ajattelin, että kas, tuollaiset juuri tarvitsen ja hetken mielijohteesta osallistuin kilpailuun. Illalla sain tiedon, että 2000 joukosta olin sattumoisin voittaja!

Hiljattain voitin myös Kaisa Jaakkolan nettivalmennuksen, niin ikään somessa.

Uskon, että kun uskoo mahdollisuuksiinsa, ne myös paranevat. Jos alusta lähtien olisi sillä kannalla, että tuskin voitan kuitenkaan, miksi osallistua, koska tuskin voittaa kuitenkaan.

Sama asia pätee mielestäni myös työnhaussa, pääsykokeisiin osallistumisessa, inssiajossa tai vaikka levytyssopimuksen tavoittelussa. Jos ei alusta lähtienkään usko mahdollisuuksiinsa, vaikuttaa se varmasti jollain tapaa panokseen, jonka asian eteen on valmis antamaan. Koska jos ei usko itseensä, miksi edes yrittää kunnolla? Ja kun ei ole valmis tekemään unelmansa eteen töitä, tuskin sen on mahdollista toteutua. Aika harvaa tullaan hakemaan kotoa soffalta, vaikka tietenkin poikkeuksia löytyy.

Moni asia on arjessa sattumanvarainen. Usko siis hyvään!
Moni asia on arjessa sattumanvarainen. Usko siis hyvään!

Kun kolme vuotta sitten aloin tehdä ensimmäistä kirjaani, Naisen iholla – 32 tarinaa tatuoinneista, uskoin vahvasti unelmaani. En epäillyt hetkeäkään, ettenkö olisi saanut kirjalle kustannussopimusta. Olin täysin varma, että ideani on paras ikinä. Sain sopimuksen. No, kirjaa tehdessä elin melko stressaavaa elämänvaihetta. Puolisoni oli muutaman kuukauden työtön, itse tein töitä meidän kahden edestä enkä saanut kunnolla nukuttua kuopukseni jatkuvan heräilyn takia. Kun kirja vihdoin valmistui, olin ihan loppu. Uskon, että tekemisen aikana vallinnut energia välittyi kirjaan ja ehkä siksi siitä näki päivänvalon vain tuo ensimmäinen ja nyt viimeiseksi jäävä painos. Adlibris myy nyt muuten tuota kilonpainoista Coffee table -kirjaa sampoopullon hinnalla, jos se yhtään kiinnostelee, kannattaa se hankkia. Ei edes postikuluja!

Naisen iholla -kirjan jälkeen teki mieleni vetää vessasta alas kaikki kirjalliset haaveeni ja tavoitteeni. Muistelen, että totesin jopa ääneen, että ei ikinä enää. Olin kuitenkin alkanut jo aiemmin kirjoittaa romaania, joka on vieläkin yhtä alkutekijöissään. Sen tekeminen oli nihkeää ja takkuista, enkä päässyt alkua pidemmälle. Nihkeys oli selvä merkki itselleni: Selkeästi romaani ei ollut sydämeni toive sittenkään! Kun sitten sain päähäni ajatuksen Sisäinen voima -kirjasta, olin jälleen ihan varma, että jos oikeasti koko sielullani haluan Sisäisen voiman tehdä, kustannussopimus varmasti järjestyy. Ja niin kävikin. Kirjaa tehdessä energiat olivat hyvin erilaiset kuin esikoiskirjaani tehdessä. en epäillyt asiaa hetkeäkään. Uskoin koko ajan lopputulokseen. Uskon, että rakkaus ja intohimo välittyvät lukijallekin! Nythän teen kolmatta opustani, Sisäisen voiman pikkusiskoa, joka tulee näkemään päivänvalon tammikuussa 2016.

Usko unelmiisi, kyllä laituri kantaa.
Usko unelmiisi, kyllä laituri kantaa.

Uskon siihen, että unelmien toteutumisessa on aivan yhtä tärkeää tehdä asian eteen kovasti töitä kuin myös uskoa unelmaan. Jos vain kiireessä porskuttaa eikä malta pysähtyä tunnustelemaan, mitä itse tahtoo, ne todelliset unelmat jäävät ehkä saavuttamatta tai jopa huomaamatta. Joskus luulee tahtovansa jotain, mitä ei todella haluakaan. Se, että luottaa itseensä, omiin kykyihinsä, mahdollisuuksiinsa, taitoihinsa eikä ajattele, että en mä kuitenkaan, mutta toki tuo toinen kyllä. Lopulta olemme kaikki samalla viivalla ja kuka on toiselle sanomaan, että sinä et tätä ansaitse?

En pidä muutenkaan ajatuksesta, että jokin asia pitää ansaita. Mieluummin ajattelen, että haluan valita jollain tapaa. Tuosta ansaitsemisesta tulee sellainen mielikuva, että pitää niska limassa raataa (sitä olen tehnyt, toivottavasti ei ikinä enää) ja sitten ehkä saavuttaa jotain, jos nyt sattuu olemaan sen arvoinen.

Tärkeä on itse uskoa, että minä itse olen kaiken hyvän arvoinen! Ja sitten tehdä valintoja, joita todella haluaa elämässään toteuttaa. Itse pitää ottaa vastuuta ja muistaa, että minulla on unelmiini oikeus ja velvollisuuskin niitä kohti pyrkiä, jos ne ovat sellaisia, ettei niiltä saa rauhaa ja ne tuntuvat elämässä merkityksellisiltä.

Kreikkalainen filosofi Nikos Kazantzakis on kirjoittanut, että kun uskomme intohimoisesti johonkin, mitä ei vielä ole, me luomme sen. Sitä, mitä ei ole olemassa, sitä emme ole halunneet riittävästi.

Joskus unelmat ovat kuin saippuakuplat, ne poksahtavat ennen kuin ehdit niitä oikein tunteakaan.
Joskus unelmat ovat kuin saippuakuplat, ne poksahtavat ennen kuin ehdit niitä oikein tunteakaan.

Itse uskon, että näin on, mutta aina vain emme voi päättää ajankohtaa. Joskus asiat tapahtuvat nopeasti, joskus hitaasti. Joskus pitää asua putkiremppaa odottavassa pommikämpässä kaksi vuotta ja yksi kuukausi, ennen kuin löytää sen omalta tuntuvan kodin, joka pursuaa valoa, rakkautta ja tilaa pysähtyä. Jokainen epätoivottu kokemus kasvattaa, eikä se ehkä siksi voi olla koskaan väärä tai turha.

Suurin itseni aikanaan muutokseen sysännyt tekijä, josta esimerkiksi Sisäinen voima ja hänen tuleva pikkusiskonsakin syntyy, oli kriisitilanne. Kuitenkaan mitään kriisiä ei tarvita. Millä tahansa hetkellä, vaikka juuri nyt, voit havahtua näkemään arkesi toisessa valossa. Oletko aina haaveillut kukkakauppiaan ammatista? Anna palaa, olet oman elämäsi asiantuntija! Oletko aina halunnut opiskella poliisiksi? Mikä sinua estää, ehkä omat pelkosi? Oletko aina halunnut oppia laulamaan? Miksi et menisi laulutunnille?

Muista, ettei pelkkä olosuhteiden muuttaminen kuitenkaan riitä. Iske hampaat kiinni uskomuksiisi, ajatuksiisi ja ennen kaikkea pelkoihisi. Mikään ei muutu kuin päiväksi pariksi, jos olosuhteet muuttuvat, mutta uskomuksesi eivät. Ei edes siinä tapauksessa, että yhtäkkiä olisit miljonääri. On hoidettava sisin kuntoon, että voi nauttia ulkoisesta.

Sen sijaan, että olet oman onnesi, arkesi ja koko elämäsi käsijarru, ala uskoa uusiin ajatusmalleihin ja toimi niiden mukaan. Mikä on se, mitä todella haluat?

Mikä vain on mahdollista niin kauan kun mikään ei ole varmaa.

Onnellista keskiviikkoa!

P.s. Vielä ehdit osallistua Positiivareiden aikuisten värityskirjojen arvontaan!

Keskittymiskyky kuin kultakalalla

Keskittymiskyky kuin kultakalalla

Näin se on taas yksi juhannus juhlittu. Tein taas jälleen kerran tärkeän havainnon asiasta arjessani, jota haluan muuttaa. Kun useampi ihminen oli saman katon alla ja vettä satoi, ihan liian usein tuli tartuttua kännykkään ja mentyä nettiin, koska ei ollut muka mitään tekemistä. Toki tein 

Kymmenet harmaan sävyt

Kymmenet harmaan sävyt

Kauneus on katsojan silmässä. Myös sen arkipäivän kauneuden näkeminen ja arvostaminen. Tämän hetken kauneuden kokeminen, säästä, olinpaikasta, elämäntilanteesta tai olosuhteista huolimatta.  Niiden pienten juttujen noteeraaminen, jotka ovatkin suuria. Olisipa ollut hienoa, jos juhannus olisi helteinen tai edes aurinkoinen, mutta ainakin nyt sataa maamme pääkaupungissa ja 

Tunnepäiväkirjaa tekemässä

Tunnepäiväkirjaa tekemässä

Lueskelin vanhoja postauksiani tässä päivänä eräänä ja huomasin, että pari vuotta sitten olin osallistunut jollekin kurssille, en kuollaksenikaan muista mille, mutta jolla oli kehotettu pitämään tunnepäiväkirjaa. Silloin olin kokenut tunnepäiväkirjan pitämisen ilmeisen hyödylliseksi ja olin huomannut, miten naurettavasti toimin joissain tilanteissa. Olin kirjannut ylös kellonajan, koetun tunnetilan, sen, mitä sillä hetkellä tapahtui, kun tuon tunteen olin kokenut ja muut mahdolliset lisätiedot. Eräänä keskiviikkona olin näemmä kiukutellut puolisolleni ja selitykseksi olin kirjannut ”väsytti kovasti”. Ohhoh, olinko ollut tuolloin kaksi vai todellakin kolkytviis?

Ajattelin, että voisinpa taas tässä muun tekemisen lomassa ottaa tuon tunnepäiväkirjan teon alle vaikka loppuviikoksi. Perheen ja sukulaisten kanssa tiiviisti saman katon alla juhannusriennoissa vietetty aikahan on parasta aikaa tällaiselle ihmiskokeelle! Oikeasti koen, että verrattuna vaikka viiden tai sitten juuri tuon kahden vuoden takaiseen minulla on nykyään lehmänhermot, ainakin mitä tulee niiden arjen pienten epäkohtien hyväksymiseen. Pakko kyllä sanoa, että eilen palkkapäivänä kun liksa ei aamulla näkynytkään tililläni, järkytyin hetkellisesti. Kuitenkin sen sijaan, että olisin alkanut kiroilla, soitin pankkiin, jossa nauhoite vastasi ja kertoi tilapäisestä ongelmasta. Huh.

Toki itsekin vielä hermostun asioista, mutta jännä on huomata, että sitä mukaa kun itsetuntemus kasvaa, sietokykykin erityisesti pieniä arjen epäkohtia vastaan kasvaa. Koko ajan sitä osaa laittaa asioita enemmän tärkeysjärjestykseen. Sitä ymmärtää, ettei pienestä kannata vetää hernettä nenään, koska usein se ei tilannetta pelasta, pahentaa vain.

Ja sitä paitsi onhan se jatkuvasti hermostuminen kamalan raskasta ja kuluttavaa! Pahimmassa tapauksessa sitä ei ehdi muuta tehdäkään, kun raportoida maailman epäkohtia kaikelle kansalle.

En koe, että olisin ikinä ollut mikään suuren luokan valittaja, luojan kiitos, mutta miksi valittaa, jos asialle voi tehdä jotain tai miksi valittaa, jos sille ei voi tehdä mitään? Toki rakentavaa palautetta kannattaa antaa, jos se on mahdollista, mutta omassa päässä valituskelan pyörittely tai vaikkapa kotona, työpaikalla tai kaveripiirissä ainainen valittaminen on kyllä melko puuduttavaa kuultavaa.

Ja vielä pieni pätkä Sisäinen voima -kirjastani, hyvin puolueellisesti sanottuna kesän parhaasta lahjakirjasta:

Kun useimmiten kykenet ottamaan asiat vastaan sellaisina kuin ne tulevat eteesi, huomaat, miten makealta se tuntuukaan. Aha, palkka ei sitten tullutkaan tänään. Oho, onpas siellä kurja keli. Kas, ystäväni teki jälleen oharit. Vai niin, juuri kun luulin olevani terve, sairastuinkin uudelleen. Kas, myöhästyin bussista ja hukkasin avaimeni. Ai, en saanutkaan sitä työpaikkaa, vaan jäin kakkoseksi. Vai niin, tililläni on taas viisitoista euroa ja palkkapäivään kaksi viikkoa. Nämä toki ovat arkisia asioita, joista selviät takuuvarmasti. Sinulle tapahtuu koko ajan myös isoja juttuja, ehkä elämänkokoisia haasteita, joita voi olla vaikeampi hyväksyä. Usein aika auttaa, eikä itseä voi pakottaa hyväksymään asiaa, joka tässä hetkessä tuntuu liian massiiviselta hyväksyttäväksi. Mutta ne pienet vastoinkäymiset – voit olla niille ja niistä johtuen vihainen ja kiukutella. Voit helposti antaa elämäsi epäkohtien pilata ensin aamun, päivän ja illan. Ehkä jopa koko viikonlopun, viikon, kuukauden ja syksyn. Niiden vuoksi voit lietsoa itsesi myös sellaiseen raivoon, että onnistut pilaamaan myös läheistesi fiiliksiä. Saatat tartuttaa pahan tuulesi johon kuhun ventovieraaseen. En kuitenkaan usko, että haluat sitä todella. Koska itsekin tiedät, että sinussa on voima toimia myös toisin, ystävällisyyden ja rakkauden kautta.

Vaikka on hetkiä, jolloin arki tuntuu olevan ihan pehvasta, silloinkin on varmasti jotain hyvää olemassa.
Vaikka on hetkiä, jolloin arki tuntuu olevan ihan pehvasta, silloinkin on varmasti jotain hyvää olemassa.
Monia syitä kiittää…

Monia syitä kiittää…

…löytää viimeistään silloin, kun pysähtyy ja avaa pikku simmunsa. Viime päivät ovat olleet haipakkaa ja lauantaina osallistuin kolmiin juhliin, ei sentään mennyt suorittamiseksi. Sunnuntaina oli pientä juhlaväsymystä ilmassa, mutta kävin haistelemassa kaatosateessa valkoisia syreenejä ja kummasti sitä virkistyi. Nyt alkavat viimeiset muuttolaatikot olla purettu ja 

Arjen luksusta…

Arjen luksusta…

Tai ei sittenkään? Mitäs sinä tuumaat? Arjen luksusta on se, että saan tehdä töitä. Kylläpä taas viikonloppu meni perhanan nopeasti ja näin se on viikon synkin päivä maanantai ja pitää taas raahautua hommiin. Että pientä maksua vastaan on oma kuljettaja tai jopa useita, jotka vievät 

Pienet, suuret katastrofit

Pienet, suuret katastrofit

..miten ne vaikuttavat sinuun? Meneekö päiväsi pilalle pienestä vai osaatko sietää arkea, sen oikkuja ja epävarmuutta?

”Olen oppinut, että se kertoo ihmisestä paljon, kuinka hän suhtautuu sadepäivään, kadonneisiin matkatavaroihin tai solmuun menneisiin jouluvaloihin.”

Maya Angelou

Eräänä aamuna törmäsin tähän hiljattain edesmenneen Maya Angeloun ajatelmaan ja pakko sanoa, että kylläpä se kolahti, osui ja upposi! Auts. Mieleeni nousi nimittäin lukuisia muistoja hetkistä, kun olin antanut pinnani kärähtää kohtuullisen vaatimattomasta asiasta ja varmasti noista kaikista kolmesta mainitusta ja sadasta muustakin.

Amen.
Amen.

Samalla mieleeni nousi myös suuri tyytyväisyys, kun ymmärsin, että en anna moisten enää itseäni vaivata, useimmiten ainakaan. Ja tähän väliin sanon taas, että tämä on ollut pitkä ja sitkeyttä vaativa itsetutkiskelun tie. Omien ajatus- ja toimintamallien muutos ei tapahdu sormia napsauttamalla, vaan vaatii aikaa, työtä ja hermoja. Ja myös lempeyttä ja armoa itselle, sillä takapakkeja tulee.

Toki vieläkin ärsyynnyn ja useimmiten se tapahtuu nimenomaan ihan turhasta. Usein se asia, joka ärsyyntymiseni laukaisee tai johon ärsyyntymiseni kohdentuu, ei ole se asia, joka itseäni vaivaa ja joka minua todella ärsyttää.

Mutta koko ajan elämän ihmeellisyys ja pienten asioiden merkitys korostuu entisestään. Sitä ymmärtää, että turha jankata tai häiriintyä pienistä epäkohdista, sillä niitä tulee olemaan aina. Milloinkaan ei arki tule olemaan pelkkää vaahtokarkkia. Edistymisestäni voin kertoa esimerkin viime viikonlopulta. Tietokoneenihan päätti jäädä eläkkeelle eikä enää ikinä käynnistyä uudelleen. Kun viimeksi useampi vuosi sitten tapahtui niin, että koneessa oli vika ja luulin sen menneen rikki, sain itkuraivarit ja sillä hetkellä tuntui, että koko elämä on pilalla ja arki on yhtä paskaa. Tällä kertaa vertasin asiaa hiljaa mielessäni lattialle levinneeseen suodatinpussiin, puhjenneeseen autonrenkaaseen tai hääjuhliin matkatessa katkenneeseen korkoon, joista niistäkin olen joskus mieleni pahoittanut. Että näin on nyt ja kiukuttelen sitten tai en, se ei tilannetta muuksi muuta, korkeintaan pilaa sekä oman päiväni että heidän, jotka saavat nauttia seurastani.

Kyllä.
Kyllä.

Toki ärsyyntymiskynnykseen voi vaikuttaa moni asia. Kun itse en saanut nukkua yhtenäisiä yöunia pariin vuoteen kuopukseni ollessa pieni, tuntui, että hermo kiristyi arjessa äärimmilleen ja pientenkin vastoinkäymisten kestäminen ja sietäminen oli vaikeaa. Sitä tuntui koko ajan siltä, että aina minulle tapahtuu kaikkea. Aina minä joudun sietämään epämiellyttäviä sattumia. Muistan kerran, kun rähjäsin huoltoasemalla, koska heidän tiedotuksensa bensa-automaatin toimivuudesta hieman ontui. Tai kuinka monta kertaa rähjäsin kotona viemättömästä roskapussista tai levälleen jätetyistä lautasista? Kun oikeasti minua harmitti jokin aivan muu asia, kuten työjutun liian kireä deadline, oma huono valmistautumiseni johonkin asiaan, väsymykseni tai omin pikku kätösin laatimani aikataulut. Tai entä kun vuosia sitten olin keskellä erokatastrofia, joka vaikeutti kaikkea elämässäni? Varmasti purin silloin pahaa oloani ihmisiin, joilla ei ollut minun tai minulle tapahtuneiden asioiden kanssa mitään tekemistä. Minä olin niin isossa kriisissä, että koin oikeudekseni olla vihainen ja käyttäytyä huonosti. Mutta onneksi ihminen pääsee eteenpäin monenlaisista tapahtumista. Onneksi ihminen kasvaa ja kehittyy. Onneksi ihminen oppii antamaan anteeksi muille ja itselle. Onneksi ihminen voi pyytää anteeksi ja olla vilpittömästi pahoillaan. Onneksi ihminen voi muuttua ja saada uusia toimintamalleja arkeensa. Ensin pitää vain tunnistaa oma käytös ja tiedostaa se, että joku toinen toimintatapa toimisi paremmin.

Jossain vaiheessa vain huomasin sen, että miten turha on vetää hernettä nenään asioista, jotka eivät ole hengenvaarallisia, vakavia, traagisia tai sekoita koko pakkaa. Sitä paitsi niistä vaikeimmistakaan asioista suuttuminen tuskin veisi mihinkään. Sitä oppi kiinnittämään huomionsa hyvään ja noteeraamaan sen huonon, muttei enää antanut valtaa sille, jota ei olisi toivonut tapahtuvan. Sitä oppi kuin surffaamaan elämässä ja käsittelemään omia tunteitaan muuten kuin rähjäämällä. Nykyään olenkin vahvasti sitä mieltä,  ettei tunteen kokeminen ole sama asia kuin sen esilletuominen. Toki myös negatiiviset tunteet on hyvä kokea, antaa niiden tulla, olla ja hiipua, ehkä vain istua niissä ja niiden kanssa, mutta siihen en usko, että rähjäämisen kautta kukaan voi alkaa voida paremmin. Kyllä se hyvinvointi syntyy sieltä rakkaudesta, ystävällisyydestä, toisten auttamisesta, hyvistä teoista, omien arvojen mukaisesta elämästä, siitä, että osaa päästää irti, luopua ja luovuttaa, kun sen aika on. Että uskaltaa nauttia kaikesta hyvästä eikä enää pelkää, ei itseä eikä muita, ei tunteitaan eikä toisten tunteita. Ja kun itse voi hyvin, myös suurin osa ihmisistä ympärillä voi hyvin. Jos kaikki muut töissä, kotona, koulussa ja missä tahansa ympärillä ovat aina pahalla päällä ja kiukkuisia, voi katsoa peiliin, pysähtyä ja tunnustella, millainen minä sitten olen?

Torstai on toivoa täynnä!

Elämässä on balanssia

Elämässä on balanssia

Viikonloppuna tuli täytettyä vuosia! 38 kolahti mittariin. Ja viisi vuotta päivittäin palvellut mäkkini hajosi. Siinä oli hauskuus ja ärsytys sulassa tasapainossa, kuten niin usein elämässäni. Muistan muuten, kun ehkä kolme vuotta sitten samaisen koneen akku hajosi ja pari vuotta sitten sen latauspiuha katkesi. Silloin hermostuin