Kuukausi: marraskuu 2019

Marraskuun kuulumisia – olen tehnyt paljon mutta myös en mitään

Marraskuun kuulumisia – olen tehnyt paljon mutta myös en mitään

Marraskuun kuulumisia – olen tehnyt paljon mutta myös en mitään. En muista, milloin olisin ollut näin pitkän aikaa bloggaamatta, mutta enpä muista, milloin olisi ollut näin hektistä. Osittain tämän syksyn hässäkkä on omin pikku kätösin aiheutettua, osittain olosuhteista johtuvaa. Mutta yhtä kaikki, tämä on ollut oikeasti 

Mahtava juoksukoulusyksy alkaa olla lopuillaan – tammikuun lopussa tavataan taas

Mahtava juoksukoulusyksy alkaa olla lopuillaan – tammikuun lopussa tavataan taas

Mahtava juoksukoulusyksy alkaa olla lopuillaan. Marraskuu on puolivälissä ja ohjaamani Vauhtisammakon juoksukoulun Helsingin juoksuryhmät vetäytyvät pian tauolle. Aloitimme jo syyskuussa Alkajien ja Start-ryhmän kanssa, ja lokakuussa alussa mukaan tulivat Kuntoilijat. Kuntoilijoiden kanssa jatkamme vielä kaksi kertaa joulukuussa, mutta kaksi muuta ryhmää loppuvat marraskuun viimeisellä viikolla. 

Näin yhdistän juoksun ja lihaskuntotreenin

Näin yhdistän juoksun ja lihaskuntotreenin

Miten yhdistän juoksun ja lihaskuntotreenin, moni on tätä kysellytkin. Pyrin tällä hetkellä käymään kaksi kertaa viikossa salilla (alle 60 min/kerta). Sen lisäksi minulla on juoksuohjauksia 3–4 tuntia viikossa 2–3 iltana. Nyt loka- ja marraskuussa olen käynyt sunnuntai-iltaisin pilateskurssilla ja sen lisäksi juoksen omia juoksuja fiiliksen ja aikataulujen mukaan noin kaksi kertaa viikossa. Lisäksi juoksen matkat ohjaamaan ja sieltä kotiin, joista kertyy 10–15 kilometriä per viikko. Yhteensä juoksua kertyy tällä hetkellä viikossa 40–50 kilometriä. Pilateskurssi loppuu marraskuun lopussa ja juoksuohjauksetkin jäävät silloin pääosin parin kuukauden tauolle, joulukuussa on vain 2 ohjausta.

Viikkoon tulee kaksi, välillä kolmekin treenivapaata päivää, sillä lähes aina käyn salilla sellaisena aamuna, jolloin illalla ohjaan juoksua. Tai sitten juoksen aamulla ja illalla käyn pilateksessa. Pitkispäivänä (20+ kilsaa) en mene salille, mutta pitkiksiä on tullut juostua nyt tavallista vähemmän. Itse tykkään erityisesti kahden treenin päivistä, ja usean treenin päiviin totuin myös ohjatessani ryhmäliikuntaa 20 vuotta.

Aktiivinen myös lepopäivänä

Lepopäivinäkin olen toki aktiivinen, ja tykkään tosi paljon kävellä kaikenlaisia lyhyitä siirtymiä, joskaan en ole hyvä lähtemään erikseen kävelylle. Lepopäivinä myös rullailen, joogailen, venyttelen, istun syväkyykyssä ja teen muuta kehonhuoltoa esimerkiksi faskiapallolla. Olen huomannut, että tiukan viikon jälkeen lauantain on oltava yksi lepopäivistä. Keho on silloin usein ihan ryytynyt kokonaisvaltaisesti ihan kaikesta eikä treeni oikein kulje, kokeiltu on.

Leuanveto yhä työn alla

Saliohjelmat minulle tekee voimavalmentaja Noora Kenttämaa. Ostan Nooralta aina 5 treenikertaa kerrallaan, ja niiden mukana saan ohjelman. Tällä hetkellä myös treenaan Nooran valvovan silmän alla kahdesti kuussa Metsälässä R5-salilla. Tykkään R5-salin kotoisasta ja rennosta tunnelmasta, ja nyt kun olen käynyt siellä pian vuoden, alkaa henkilökunta muutenkin olla mukavan tuttua. Yleensä kotisalin pitäisi olla työmatkan varrella tai kodin lähellä, mutta Metsälään reissaaminen ei ole alkanut rasittaa, koska sieltä lähtee aina iloisena kotiin. Omia salitreenejä teen vanhassa työpaikassani Kluuvin Unisportissa, jonne ostin kymppikortin ja joka on mukavasti työmatkan varrella. Ja siellä näkee usein tuttuja! Juuri eilen pukuhuoneessa kyseltiin, ohjaanko enää, ja todettiin, että lämmöllä kaipaavat. Tuntui kivalta.

Nooran komennuksessa treenaaminen on superkivaa vastapainoa yksinäisille salitreeneille ja toki toisen laatima ohjelma on plussaa. Lisäksi esimerkiksi leuanvedon harjoitteleminen sujuu Nooran silmien alla huomattavasti paremmin kuin yksin, koska liike ei suju vieläkään ja siitä tekisi usein mieli lintsata (ja tämän vikan huomion jälkeen ei liene epäselvää, miksi leuanveto ei suju. Terveisin lintsari, välillä). Varmasti siksi suhteeni leuanvetoon on ryppyinen, koska en koe olevani kyseisessä liikkeessä ollenkaan hyvä, vaan suorastaan huono. Ja ihminenhän tekee mielellään asioita, joissa on hyvä, vaikka juuri niitä heikkouksia pitäisi petrata eikä ilman harjoittelua voi oppia. Aion muuttua, lupaan!

Kaksi eri saliohjelmaa

Saliohjelmani vaihtuvat noin puolentoista kuukauden välein ja viikossa teen siis kahta eri ohjelmaa. Liikkeinä toisessa ovat viimeksi olleet verryttelyn lisäksi leuanveto kumpparilla, penkkipunnerrus, etukyykky pystypunnerruksella (räjähtävästi), askelkyykky polvennostolla ja yhden jalan koukistus pallolla. Toisen ohjelman liikkeitä ovat sumomaastaveto, ylätalja, punnerrus, alataljaveto yhdellä kädellä, pystypunnerrus käsipainoilla ja puolapuilla jalkojen nostot.

Ylipäänsä tykkään tehdä liikkeitä ennen kaikkea vapailla painoilla tai taljassa. Myös kerralla kroppaa mahdollisimman paljon kuormittavat liikkeet ovat ihan lemppareita. Tänä syksynä olen ollut erityisen ihastunut tuohon sumomaastavetoon, ja vaikka aluksi sen tekniikka tuntui haastavalta, kappas vain, harjoittelun myötä se on alkanut sujua. Vielä kun saisi kehitettyä saman fiiliksen etukyykyn (ja sen leuanvedon) suhteen.

Tässä fiilis tunnin lihaskuntotreenin jälkeen. Minusta jäi oikeasti märkä läntti matolle! (Housut saatu yvette.fi)

Lihaskuntotreeni mahdollistaa juoksun

Salitreeni on kyllä tehnyt kropalle hyvää, ja on ihanaa tuntea itsensä voimakkaaksi ja pystyväksi, vaikka itse usein sanonkin, että treenailen vauvojen painoilla. Noora kuitenkin viime treeneissämmekin useaan kertaan sanoi, että ”sä olet niin vahva, että…” (hyvin imartelevaa muuten) ja ”kevyeltä näyttää”, vaikka aina niin kevyeltä ei ihan tuntunut. Pitäisi kai uskoa itseensä enemmän myös voimaharjoittelussa – niin monia vuosia tuli jyystettyä ryhmäliikuntaa pienillä painoilla, että en vieläkään oikein osaa sanoa voimatasoistani yhtään mitään. Vaikka toki käyttämäni painot (esimerkiksi maastavedon sarjapaino nyt 55 kg, penkkipunnerruksen nyt 32,5 kg selkä kiinni penkissä) varmasti ikäiselleni konttorityöntekijälle ihan hyviä painoja ovatkin. Eikä itselläni ole nyt sen kummempia tavoitteita lihaskuntotreenin suhteen, mutta olisipa se kiva vihdoin alkuvuodesta vaikka saada muutama leuka vedettyä ilman kumpparia.

Tärkeintä itselleni on yhä edelleen se, että keho jaksaa ja voi hyvin arjessa ja erityisesti kestää juoksua. Vaikka on ollut aikoja, kun olen laiminlyönyt lihaskuntoharjoittelua, näen sen nykyään arjessani samanlaisena asiana kuin kehonhuollon – sekä lihaskuntotreeni että kehonhuolto mahdollistavat minulle juoksun. Ja toki aika äkkiä huomaa, että selkää alkaa kolottaa ja joka paikasta särkee, jos lihastreenin jättää tekemättä.

Muista lihaskuntotreenin ja juoksun yhdistäviä linjoilla?

Jenny

Tule Instagramiin!

Tule Facebookiin!

Lue myös:

Arki on nyt sitä, mistä haaveilin

Sama paino – eri kroppa 

 

iRobotin Roomba tuli taloon – imurointi sujuu nappia painamalla

iRobotin Roomba tuli taloon – imurointi sujuu nappia painamalla

Roomba-postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Witt Finlandin kanssa.  iRobotin Roomba tuli taloon – imurointi sujuu nappia painamalla. Meillä on reilun kuukauden verran imurointi sujunut todellakin kirjaimellisesti nappia painamalla, koska sain testiin iRobotin Roomba 966 -imurin. Olen robotti-imureiden suhteen myöhäisherännäinen, vaikka niitä on markkinoilla ollut  jo 

Äänimaljahieronnalla eroon ylikierroksista

Äänimaljahieronnalla eroon ylikierroksista

Olisi pitänyt varata aika jo aiemmin syksyllä – Äänimaljahieronnalla eroon ylikierroksista. Tiedätkö sen tunteen, kun pyörii yöllä sängyssä, kaikki maailman asiat pyörivät päässä, ja on vaikea rentoutua? Viime keväänä ajauduin jälleen kerran stressiputkeen, jossa tapahtui juuri noin ja minun oli vaikea rentoutua. Erityisesti öisin tuntui siltä, 

Arki on nyt sitä mistä pari vuotta sitten haaveilin

Arki on nyt sitä mistä pari vuotta sitten haaveilin

Aamulla kun kävelin töihin, mietin, että tietyistä vastoinkäymisistä, muutamista ristiriidoista ja paikoin vähän huonommista unista huolimatta tämä syksy on ollut ihan mahtava. Arki on nyt sitä mistä pari vuotta sitten haaveilin. Parasta tässä syksyssä on ollut se, että tällä hetkellä tuntuu oikeasti siltä, että elän sellaista arkea kuin mitä kohti olin vuosi pari sitten vasta menossa. Arkeani pitkään haitanneet aiempaan elämääni liittyvät fyysiset sotkut on selvitetty ja vaikka välillä möröt ja ahdistus puskevat pintaan, marttyyrius nostaa päätään ja alkaa ottaa aivoon, niin 95 prosenttisesti jaksan pysyä siellä hyvän puolella ja osaan olla kiitollinen lähes jokaisesta päivästä ja siitä, että saan silmäni aamulla avata. Ja jos jokusen vuoden olin vähän tuuliajolla tulevaisuuden kanssa ja leipiintynyt toimittajan ja ryhmäliikunnan ohjaajan hommiin, olinhan tehnyt kumpaakin jo pitkälti toistakymmentä tai ylikin vuotta, niin nyt myös se vanha tekeminen on saanut ihan uuden vaihteen työnkuvaa päivittämällä. Tai sitten käynnissä on vielä kuherruskuukausi.

Jos vielä vaikka vuosi sitten vielä pohdin liikaakin sitä, mitä seuraavaksi, olen onnistunut viimeisen puolen vuoden sisään tekemään oikeita päätöksiä esimerkiksi töiden suhteen. Vaikka töitä on todella saanut painaa ja välillä kiire on saanut päivät hujahtamaan hetkessä, olen nauttinut pitkälti joka sekunnista. Ajoittainen kiire ei ole edes stressannut pahasti, vaan huomasin, että enemmän itseäni stressaa se, jos tekee jotain, mikä ei tunnu omalta jutulta tai itselle riittävän mielekkäältä. Olen ihminen, joka on parhaimmillaan silloin, kun työnkuva on monipuolinen, niin se vain menee.

Myös sisäliikuntaohjausten lopettaminen ja niiden vaihto juoksukoulujen ohjaamiseen on ollut ihan parasta. Kun on istunut päivän toimistolla, on ihan mahtavaa päästä ohjaamaan – ulos. Ja paitsi että olen saanut nähdä ihmisten oppivan ja kehittyvän juoksijoina, olen myös päässyt osalliseksi ihmisten iloon siitä, kun oma kunto kasvaa ja jaksaa arjessa paremmin kuin ennen. Kurssimuotoisten ryhmien ohjaaminen onkin todella mielekästä, koska siinä näkee oikeasti työnsä tulokset paremmin kuin  yksittäisiä ryhmäliikuntatunteja ohjaamalla.

Vaikka ensi vuoden päätavoitteenani onkin Karhunkierros 83 km, on oma harrastaminen sujunut ilman suorittamista. Perheen kanssa kärsivällisyys on ollut lehmänhermojen luokkaa, vaikka aika ajoin kärsin yhä suuresta syyllisyydestä siitä, etten osannut olla aina vanhempien tyttärieni kanssa samanlainen kuin nykyään olen. Vaikka haasteita ja vastoinkäymisiä on, kuten meillä kaikilla, elämä tuntuu kaikinpuolin aika leppoisalta. Jokaista penniäkään ei tarvitse enää laskea, kuten aikanaan useamman vuoden. Osaan silti olla yhä kiitollinen arkisista perusasioista enkä pidä mitään itsestäänselvyytenä.

Olen myös uskaltanut nauttia tästä positiivisesta putkesta, sillä kaikki loppuu aikanaan, sekä hyvä että huono. Se, jos elämä useimmiten tuntuu ihanalta, ei tarkoita sitä, etteikö tuntisi kaikkia tunteita tai kohtaisi välillä vaikeitakin asioita.

Sen vain halusin tulla sanomaan, että tehkää ihmiset rohkeasti valintoja paremman arjen puolesta, jos tuntuu, että elämä kaipaa jotain muutosta. Jos se, mitä itse tekee, ei tunnu omalta jutulta tai jos jokin asia itsessä tai arjessa tuntuu arvojen vastaiselta tai muuten epäsopivalta, aina on vaihtoehtoja! Mutta itse pitää uskaltaa valita ja päättää, ja joskus se on se vaikein askel.

Mahtavaa  alkanutta viikkoa!

Jenny

Tule Instagramiin!

Tule Facebookiin!

 

 

Sama paino, mutta eri kroppa – keho on muuttunut lihaskuntotreenin myötä

Sama paino, mutta eri kroppa – keho on muuttunut lihaskuntotreenin myötä

Sama paino, mutta eri kroppa – keho on muuttunut lihaskuntotreenin myötä. Eilen aamulla kävin taas treenaamassa voimavalmentaja Noora Kenttämaan kanssa. 16 kuukautta sitten heinäkuussa, kun mursin jalkani, palasin salille, mikä on yksi parhaita päätöksiäni jälleen kerran. Ensin treenasin itsekseni ja toki voisin treenata nytkin yksin,