4 viikkoa salitreeniä takana – haaveena leuanveto
Neljä viikkoa säännöllistä salitreeniä takana ja vaikka nostelenkin vielä ”vauvojen painoja”, moneen muuhun verrattuna, olen huomaavinani jotain edistystä. (Ja haaveissa on myös leuanveto, edes yksi kappale!) Esimerkiksi penkkipunnerruksessa teen nyt kahdeksan sarjoja 30 kilolla, kun aluksi meni vain muutama toisto tuolla painomäärällä. Toki olen huomannut sen, että salitreenin sujuvuuteen vaikuttaa suoraan se, olenko nukkunut hyvin, olenko syönyt säännöllisesti ja itselleni sopivasti ja myös välipalan, jos menen jumppaamaan suoraan töistä ja mikä yleensäkin energiatasoni ja fiilikseni on. Jos pää on täynnä hektisestä työpäivästä tai oman tulevan kirjan tekstit pyörivät kovasti ajatuksissa, keskittymiskykyä ei riitä raudan nostamiseen ja sarjojen välisten palautusten pitämiseen, vaan silloin on parasta mennä polkemaan tunniksi spinningpyörää, hikoilla ja hengästyä ihan urakalla. Kun sisäpyöräily alkoi onnistua myös tällä hieman vähän vaivaisella jalallani, pari ekaa settiä menivät vähän tunteisiin, sekä kuuntelemani musiikin että liikunnan ilon takia. Itketti ja nauratti samaan aikaan, mutta ehkä sitä ei kukaan huomannut ja mitä väliä, vaikka olisikin huomannut itse asiassa, minä se vain olin. Kun elämäni oli vaikeaa, juoksin jonkun verran, mutta myös ohjasin paljon sisäpyöräilytunteja. Silloin koin, että spinning oli yksi pelastukseni, koska vaikka ohjasin työkseni, sisäpyöräily oli asia, joka sai minut unohtamaan muun maailman ja hetkeksi pakenemaan kaikesta ahdistavasta. Siinä on jopa jotain meditatiivista!
H niin kuin huilitauko.
Haaveissa leuanveto
Salilla olen käynyt yhdessä ystäväni Lauran kanssa kuin myös yksin. On ollut mukava tavata rakasta ystävää säännöllisesti ja esimerkiksi Laura on kannustanut minua harjoittelemaan leuanvetoa kuminauhalla. Aluksihan leuanvedosta ei tullut mitään, koska en saanut kipeää jalkaa yksin kumilenkun läpi, mutta nyt sujuu jo vähän paremmin. Leuanveto on tosiaan vasta haaveilun asteella ja voimia pitää ehdottomasti saada lisää, mutta en usko, että se on mahdotonta. Yksi leuanvetosuosikkini on muuten ehdottomasti rautainen Anna Saivosalmi! Paitsi että Anna on innostanut minua jumppaamaan kotona, myös hänen leuanvetovideonsa ovat saaneet itselle fiiliksen, että minäkin haluan onnistua tuossa! Mutta vielä menee hetki ja tavoitteeni leuanvedon suhteen on vaatimaton: saisipa tehtyä edes yhden leuanvedon ilman kumpparia vuoden loppuun mennessä.
Keppijumppa on parasta
Salitreeni on tehnyt hyvää siksikin, että olen aina lämmittelyssä jumpannut kepillä ja avannut sillä yläkehoa. Ehdottomasti jokaiseen toimistotyöpaikkaan pitäisi hankkia työntekijöille harjanvarsia! Keppi saa veren kiertämään ja ehkä se kadonnut ryhtikin sieltä alkaa palautua. Missähän niitä myydään, ehkä Tokmannissa?
Selälle olen tehnyt myös vaihtelevasti ylätaljaa ja soutua TRX-nauhoilla. Pelkällä parinkympin tangolla olen tehnyt varovasti kyykkyjä. 7 ja 8 kilon käsipainoilla olen tehnyt hauista, olkapäitä ja ojentajia, joita olen tehnyt myös taljassa. Vatsaa teen vielä lattialla 10 kilon kiekon kanssa ja myös kehonpainolla. Tahtoisin enemmän testailla noita TRX-nauhoja, koska niillä voi Annan videoiden mukaan tehdä mitä tahansa.
Tällä hetkellä teen salilla vain yhtä ohjelmaa, ja voi olla, että mahdollisesti jaan sen syksymmällä kahtia. Katsotaan nyt, miten pääsen palaamaan juoksun pariin ja miten salitreeni mahtuu juoksuohjelmaani, joka tähtää tuohon huhtikuussa olevaan 12 tunnin rataultraan. Kotona jumppaan nykyään noin kerran viikossa ja apuna on kahvakuula, vitosen käsipainot ja oma kroppa.
Muista saa motivaatiota
Mutta vielä tuosta painojen lukemasta. Jos vielä parikymppisenä sitä helposti saattoi katsoa muiden painoja ja kehoja ja vertailla niitä itseen, nykyään huomaan, että ei ole mitään väliä, mitä muut vieressä nostavat tai kuinka lihaksikkaita tai timmejä he ovat. Toki katselen kaikenlaisia ihmisiä mielelläni ja saan heiltä inspiraatiota ja liikeideoita, mutta ilman vertailupaineita. Motivaatio kyllä kasvaa, erityisesti jos näkee jonkun naisen vetävän leukoja tai nostavan paljon rautaa kerralla. Mutta jokainen salilla liikkuva ihminen motivoi minua ja ihailen jokaista, joka on jumppaamassa. Iso respekti!
Oma tavoitteeni salilla ei ole saada isoja lihaksia, joka vaatisi varmasti niin paljon työtä, että en tiedä, riittäisikö kärsivällisyyteni. Enemmänkin toivon, että saisin taas sellaisen vahvan, jaksavan ja energisen kehon, joka minulla olikin joskus ennen tuota läpikäymääni jojottelukierrettä. Päätavoitteeni on kuitenkin juosta, mutta uskon, että salitreeni ja juoksu sopivat yhteen ja ruokkivat toinen toisiaan.
Ihanaa viikonloppua! Käytkö salilla? Motivaatiota ja vinkkejä otetaan mielellään vastaan!
Jenny
INSTAGRAMISSA: jenny_vastaiskuankeudelle
FACEBOOKISSA: vastaiskuankeudellefi
Lue myös:
Keho ja mieli tottuvat – silti ei tarvitse tyytyä pahaan oloon
Annariina
Mahtavaa, että olet innostunut salista! Itselleni saliharrastus tuli ennen juoksun tavoitteellistumista, ja oikeastaan rakastan käydä salilla. Olin neljä vuotta sitten työpaikassa, josta kotiinlähtiessä oli aina paha mieli ja josta lopulta jäikin käteen työuupumus ja masennus. Kuntosalilla huhkiminen tuolloin kuitenkin varmasti pelasti minut pahimmalta: töiden jälkeen olin usein aivan raivoissani esimiehelleni mutta töiden jälkeen salilla sain kaiken sen raivon purettua ja kotiin palatessa olin taas iloinen ja energinen itseni. Lepopäivinä olinkin sitten työpäivän jälkeen jotain ihan muuta…
Toki olen sitä mieltä, että mihinkään, edes urheiluun, addiktoituminen surut ja murheet hukuttaakseen ei pidemmän päälle tee hyvää. Kuitenkin liikunta auttaa hankalissakin elämäntilanteissa ja itse olen liikkunut läpi tuon mustan ajanjakson sekä sen jälkeisen masennuksen, joka viimein alkaa helpottaa. Tähän auttoi nimenomaan juoksu. Ensin ehkä pakenin pahaa oloa juoksemalla ja treenaamalla kovaa, mutta sittemmin balanssin löydyttyä juoksusta on tullut jotain muuta kuin pelkkä pakopaikka.
Hieman lähti rönsyilemään, mutta minusta salitreeni ja juoksu kuuluvat ehdottomasti yhteen! itselleni ahkera salillakäynti ja siellä juoksuharrastusta ennen hankittu pohjakunto ja lihasvoima ovat kyllä olleet valttikortteja juoksussa jaksamiselle. Mulla on muuten sama tavoite leukojen suhteen – sain vielä viime vuonna peräti kolme leukaa, mutta koska en ylläpitänyt tuota saavutustani, ei mene enää yhtään ns. raakaa leukaa ilman kumpparia. Se harmittaa, mutta toisaalta lohduttaa, koska tiedän että saan ne leuat kun vain harjoittelen. Sen jälkeen aionkin myös ylläpitää taitoa! Ja hei, se ensimmäinen leuka on ratkaiseva. Se vaatii paljon työtä, mutta myös oivalluksen oikeasta tekniikasta. Itse alkuun yritin pitkään hakea voimaa vain käsistä, mutta kun hoksasin nostaa rintakehän kohti tankoa, ensimmäinen leuka tulikin ihan yllättäen! Sen jälkeen ne kolme taisivat tulla jo ihan seuraavina harjoituskertoina kylkiäisinä. Varmasti sen opit, tsemppiä ja iloa harjoitteluun! 🙂 niin, ja itse harjoittelin myös ensin pelkällä kumpparilla, mutta joka harjoituskerralla yritin myös ilman. Omalla kohdallani se auttoi myös rohkeammin jättämään lopulta kuminauhan kokonaan pois.
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos Annariina! Tosi mielenkiintoista, kiitos, että kerroit omasta taustastasi. Ja toivon, että sun jalka on toipumaan päin, vaikka se vie varmasti oman aikansa, että on juoksukunnossa.
Mä oon itsekin käynyt salilla aktiivisesti, mutta ihan oikeasti en vuosikausiin tai jopa vuosikymmeneen 😀 Silloin pt:n kanssa mun salitreenihän ei lähtenyt käyntiin, joten olin vähän yllättynyt, kun se alkoi sujua nyt näin helposti ja tuntuu vielä kivalta ja jännältä, koska on tavallaan niin uutta, vaikka onkin uusvanhaa.
Mä oon niin samaa mieltä, liikunta auttaa vaikeissakin elämänvaiheissa ja addiktoituminen mihinkään ei ole hyvä, mutta itsekin noita liikuntariippuvuuskausia nuorempana eläneenä osaan tunnistaa, milloin liikuntaan vaarallisemmilla vesillä… muistan, kun joskus oli vaikea pitää lepopäiviä ja sitten mietti, että meneekö sittenkin treenaamaan ja pyöritteli sitä päässään ja jos lopulta ei mennyt, tuli huono omatunto. Sellaista fiilistä ei ole ollut aikoihin ja ymmärrän kirkkaasti lepopäivien merkityksen ja sen, ettei kannata liikkua liikaa.
Ja kuten sanoit, vaikka jokin urheilu olisikin ensin pakopaikka, tilanteen helpotuttua se voi muuttua kultaiseksi keskitieksi ja harrastamiseen löytyy terve balanssi.
Ooooh, sä oot mut leuanvetoidoli! Mä tosiaan haluan keskittyä siihen ja olis mahtavaa, jos oppisi vetämään leukoja. Uskon, että kyse on paljon tekniikasta sitten erityisesti, kun alkaa olla vähän lisää voimaa yläkehossa. Mulla sujuu vielä aika nihkeesti sen kumpparinkin avulla, mutta ehkä jossain vaiheessa uskallan kokeilla ilman vaikka niin, että jarruttaa alastuloa. Kiitos inspiraatiosta!
Mahtavaa viikonloppua myös 🙂