Kiitos, elämä!

Heräsin tähän aamuun vuoden vanhempana. Ja kamalasta lihaskivusta kärsien. Eilisiltainen bodypump on tehnyt olostani suorastaan muhevan. Saa nähdä, muuttuuko tilanteeni vielä pahemmaksi. Sen siitä saa, kun jättää lihaskuntotreenin pelkän vauvan, 9 kiloa, nostelemisen varaan. Tästä se kuitenkin lähtee, oli aivan mahtava fiilis ohjata pumppia pitkästä aikaa. Meilahden liikuntakeskuksen ryhmäliikuntasali oli täynnä innokkaita jumppaajia ja tunnelma oli katossa. Taisin hieman jopa villiintyä, joten BP-ohjaustauko oli tehnyt ilmeisen hyvää.

Vaikka jonkin asteista kriiseilyä olikin ilmassa, on mahtavaa olla 34! Aamun kruunasi tyttären ja puolison onnittelulaulut, ja kaikkein pienimmän hassunkuriset ilmeet hänen herättyään pinnasängyssään meidän ilakointiimme. Esikoiseni lähti eilen kielimatkalle, joten hän puuttui joukostamme. Tyttäreni, 10, oli käynyt itsenäisesti lahjaostoksilla Stockmannilla. Paketista paljastui ekologinen käsivoide ja pirtsakka ekoposliinista valmistettu kahvimuki. Puolison paketista löytyi 100 vuotta vanha kameekoru. Aion kantaa sitä mukanani jokainen päivä.

Olen kamalan kiitollinen monesta asiasta.

Minulla on empaattinen ja upea perhe, joka jaksaa tukea minua niin työasioissa kuin silloinkin, kun on paha päivä. Nauramme kamalan paljon ja viihdymme keskenämme. Erityisesti Piksu tuntuu taivaan lahjalta, joka ilostuttaa olemuksellaan niin monia. Myös moni ystäväni on sanonut saavansa Piksusta iloa itselleen, mikä tuntuu erityisen hyvältä.

Piksu on mun tyyli-ikoni.

Minulla on paljon ystäviä, tuttuja ja kavereita, jotka tahtovat hengata kanssani, jeesaavat hädässä, kuuntelevat juttujani ja ennen kaikkea luottavat minuun niin, että kertovat myös omista asioistaan. Osa heistä on vanhoja, osa uusia, kaikki yhtä hyviä. Ja vaikka olen aina töissä, ohjaamassa, kotona perheen kanssa tai teen vähintään yhtä, kahta ja kolmea asiaa saman aikaisesti tai sitten en voi tavata, sillä minun täytyy vain olla, ystävyys ei ole kärsinyt. Totta kai toivon, että voisin viettää aikaa heidän (teidän) kanssaan enemmän. Mutta kun jonkun kanssa synkkaa oikeasti, siihen ei vaikuta välimatka, kiireet tai muukaan maallinen asia.

Sitten minulla on työ, jota useimmiten rakastan, mutta joka saa minut myös toisinaan hermoromahduksen partaalle. Mutta se olisikin outoa,  jos työnteko olisi pelkkää juhlaa. Päänvaivaa tai stressiä aiheuttavat joskus aikataulut, mutta niihin voin itse vaikuttaa. Kiire on katoavaista. Pääsen työni kautta tapaamaan kiinnostavia ihmisiä ja kuulemaan koskettaviakin tarinoita. Ja pysyn ajan hermolla, trendien aallonharjalla ja mitä näitä nyt olikaan. Työhuoneeni on mahtipaikka. Viihdyn täällä ja tykkään työhuonekämppiksistäni.

Minulla on mahtava sivutyö. Minulle maksetaan siitä, että saan jumpata ja tsempata muitakin hikoilemaan. Ja on muuten aika makea fiilis, kun saa komentaa salillista ihmisiä, ja kaikki tekevät juuri kuten minä sanon. Persus alas, tiukka keskivartalo ja kunnon kyykky. Takamus alemmas. ALEMMAS. EIKUN ALEMMAS! Heh.

Vaikka joskus elämä on ihan syvältä ja täyttä scheissea, niitä ilon aiheitakin löytyy, kun vain alkaa tarkastella asiaa rauhassa. Muita parhaita asioita tänään: Helle, kesä, ulkona kimmeltävä meri, tuleva kesäloma, onnistunut kirjoitustyö, kaikki kymmenet fb-onnitteluviestit, työjuttujen eteneminen, iltapäiväkahvi…On tää vain aikamoista! Kiitos, elämä!

Vasta herännyt sankari uuden kupposensa kanssa.