Uuden arjen kuherruskuukausi

Lieneekö meneillään uuden arjen kuherruskuukausi, mutta kaikki on sujunut helposti ja vaivattomasti, myös tämä hektinen alkurykäisy. Huomenna lähden pikku lomalle, ja sen vuoksi olin tunkenut kolme ensimmäistä freelancer-päivää tupaten täyteen. Silti en ole kokenut paikasta toiseen ramppaamista ja läppärin naputtamista iltamyöhään lainkaan ahdistavaksi. Mikäs tuolla kuljeskellessa! Tapaa ihmisiä ja törmää tuttuihin, näkee kevääseen heräävän ja talvisesta hiekoituksesta esiin kaivautuvan kaupungin.

Osa hommista on jo tehty ja usea on työn alla. Uskon siihen, että jatkossakin työt löytävät sopivissa määrin luokseni. Toki en voi soffalla odotella, vaan minunkin on oltava aktiivinen, mutta pelkäämään en suostu.

Suurin surkimus vai ei sittenkään

Ajatuksen voima kun on valtava, siis sekä myönteisen että kielteisen ajatuksen. Usein erityisesti uuden edessä mieli tuppaa haluta negistellä. Silloin ihminen ei elä rakkauden kautta, vaan pelon kautta. Sitä saattaa kelata vanhoja kokemuksia eikä huomaa, että nyt edessä on uusi tilanne. Se, että joskus sattui jotain, ei tarkoita, että niin käy taas. Pelkoajatukset ja katastrofikelailu eivät tee ihmiselle hyvää, vaan ne yrittävät saada meitä paniikkiin. Se ei ole todellinen itsemme, joka puhuu, eikä sitä lopulta kannata kovin pitkään kuunnella.

Joskus on toki hyvä uida kurassa ja antautua ongelmalle, mutta pulmiin vellomaan jääminen ei tee oloa paremmaksi. Kaikista vattumaisimmallakin hetkellä voi alkaa ajatella toisin, vaikkei se ole helppoa. Usein silloin ei vain halua, vaan jostain syystä sitä haluaa rypeä ja masennella.

Toki synkkiä fiiliksiä ei useinkaan voi estää eikä tarvitsekaan. Joskus niistä on hyvä ottaa kaikki irti, hetken verran. Kun antaa palaa, upottautuu itsesääliin ja apatiaan, sekin voi helpottaa tilannetta. Kun hetken kuvittelee, että kenenkään toisen asiat eivät ole yhtä huonosti kuin omat asiat ja ettei tilanne tule koskaan muuttumaan ja elämä on paskaa alusta loppuun saakka, ei mene kuin hetki, kun sitä alkaa tajuta itsekin oman naurettavuutensa. Ja ymmärtää, etteivät asiat nyt niin huonosti ole. Ettei me ollakaan surkimuksia. Että oikeasti on vaihtoehtoja. Muistaa, ettei mikään tilanne kestä ikuisesti. Oivaltaa, että kaikki muuttuu.

Koska kaikki muuttuu. Minä muutun, sinä muutut. Asiat muuttuvat. Tilanteet muuttuvat. Hetket menevät ohi. Ne tuskallisimmatkin kokemukset muuttavat muotoaan, hiipuvat. Saati sitten pikku asiat.

Sinussakin on voima

Vaikka alku on lähtenyt käyntiin hyvin, tiedostan sen, että jossain vaiheessa minunkin on tehtävä päätöksiä. En voi loputtomiin jatkaa tällä tapaa, sillä freelancerin epävarmuus on myös kuluttavaa. Hommista ei tiedä, rahasta ei tiedä, palkkiot eivät päätä huimaa, varmuutta ei ole, milloin vain voi tapahtua mitä vain, myös hyvää. Jos yhteistyökumppani jostain lehdestä vaihtaa maisemaa, saattaa menettää kaikki sen lehden hommat. Toisaalta varmuutta ei ole vakihommissakaan enää samalla tavalla kuin joskus aiemmin. Päätöksiä on tehtävä, unelmia on tutkittava, niitä on kyseenalaistettava. Onko se tavoitteeni siellä jossain tulevaisuudessa todella sitä, mitä haluan tehdä seuraavat 25-30 vuotta? Tuntuu hurjalta ajatella, että itselläni on työikää vielä tuon verran edessä. En voisi ikinä kuluttaa sitä tekemällä jotain, mitä en halua. Olen sinut nykytilanteen kanssa, mutta jotain muuta odottanee tulevaisuudessa.

Muilta emme saa vastauksia

Lopulta kukaan muu ei voi sanoa, miten sinun tai minun tulisi toimia. Kukaan muu ei voi elää sinun tai minun elämää ja ratkaista suuria kysymyksiä puolestamme.

Voima ja tieto ovat meissä itsessämme jo nyt. Sen saa esiin pysähtymällä, kuuntelemalla intuitiota, tunnnustelemalla mitä elämältä toivoo. Millaista työtä haluaa tehdä, kenen haluaa siitä hyötyvän, mikä itselle on merkityksellistä?

Ja sitten, sen sijaan, että jäämme odottamaan, että joku muu ratkaisee asiat puolestamme, emme jää odottamaan. Itse käynnistämme prosesseja elämässämme. Uskallamme ottaa ensimmäisen askeleen. Sinäkin voit laittaa uusia alkuja liikkeelle tältä istumalta.

Ei ole ketään muuta, joka voi täyttää syvimmät toiveemme kuin me itse. Ei ole ketään muuta, joka voisi sanoa, mitkä ne syvimmät toiveemme ovat. Itse pitää uskaltaa kohdata oma arki ja nähdä se, mitä siltä haluaa, miten haluaa elää. Ja sitten on uskallettava käyttää sitä omaa voimaa ja energiaa. Jos jää odottelemaan ja arpomaan, että onkohan se oikea ratkaisu, voi olla, että odottelee ja arpoo loppuelämänsä. Itse voi ja itse pitää uskaltaa ottaa vastuu, aktiivisesti etsiä sitä, mikä täyttää sielun ja saa sydämen laulamaan. Itse pitää rohkaistua kääntymään sen puoleen, mitä ikinä kaipaa ja arkeen haluaa.

Huh. Ei mikään kovin helppo nakki.

Hetkessä eläminen jeesaa

Jos yllä oleva alkaa ahdistaa, tässä nopea ratkaisu pulmaan: Eletään hetkessä. Otetaan arki vastaan suorana lähetyksenä, ei minään viimeisenä vetona ennen ensi-iltaa. Tehdään asioita tässä hetkessä niin pitkään kuin ne hyvältä tuntuvat. Kun alkaa tuntua siltä, että muutos olisi hyvä juttu, tehdään se muutos. Mitään asioita ei ratkota mennessä, ei tulevassa. Ratkaisuja tehdään vain tässä hetkessä. Koko ajan uudistuvassa ajassa, joka on luonamme ja läsnä.

Minä lähden nyt lomalle ja palaan ensi viikon puolivälissä asiaan. Tässä välissä päivittyy instagram ja pian muuten saan kertoa blogiini liittyviä isoja uutisia!

Pidä huolta itsestäsi, unelmistasi, siitä, että elät itsellesi merkityksellistä ja täyttä arkea. Että jaksat nähdä vaivaa sen eteen, että tiedät mitä haluat ja kuuntelet sydämesi ääntä. Seuraat tavoitteitasi ja kuljet polkua, joka sopii juuri sinulle.

Kepeää keskiviikkoa!