Meditaatio – 20 tuskallisen hidasta minuuttia

Haluatko opetella meditoimaan? Niin minäkin!

Saaristossa lomaillessa laiturijumpan lisäksi joka päiväisiin rutiineihini kuuluu 20 minuutin meditaatio. Siellähän en kerta kaikkiaan voi uskotella itselleni, ettei minulla ole aikaa sellaiseen. Tällä hetkellä meditaatio tarkoittaa 20 tuskallisen hidasta minuuttia! Ah, meditaation ihanuus ja kauheus!

Paras paikka siihen on iso kivi rannassa tai ikivanha, nariseva ja toisinaan lokinkakkainen laituri, jonka ohitse lipuvat joutsenet lähes säännöllisesti ja kaukaisuudessa siintävät purjeveneet. Nuo lentävät valkoiset ovat muuten syöneet mustikkaa viime aikoina!

Missä viipyy valaistuminen?

Olen meditoinut ennenkin jo vuosien ajan, mutta valitettavasti minkäänlaista valaistumista ei ole tapahtunut. Sehän on niitä ensimmäisiä oletuksia, jota ihmiset usein luulevat sillä saavuttavansa. Meditaatio ei ole todellakaan tehnyt itsestäni parempaa ihmistä, mutta se on opettanut kärsivällisyyttä ja pysähtymistä hetkeen, sen hetken aistimista sellaisena kuin se on.

Meditaatio ei tosin ole pariin vuoteen kuulunut oikeastaan ollenkaan säännöllisiin rutiineihini. Sen esiintyminen elämässäni näin epäsäännöllisesti tarkoittaa sitä, että sen aloittaminen on aina yhtä vaikeaa, ihan kuin sitä ei koskaan olisi tehnytkään. Joka kerta olen kuin Liisa ihmemaassa, totaalinen vasta-alkaja niiden 60 000 vuorokaudessa pääkopassa pyörivän ajatuksen kanssa.

Kärähtäneet valkosipulit ja paskahuussin tyhjennys

Viimeksikin siinä laiturilla istuessani monenmoisia mietteitä pyöri päässäni. Olin asettanut älypuhelimen lentokonetilaan, mutta laittanut sen ajastimen päälle. 20 tuskallisen pitkän minuutin aikana mietin silmät suljettuina muun muassa eilisillan grilliruokaa (kyllä ne valkosipulit olivat hieman kärähtäneet), ulkohuussin tyhjentämistä, joka kesäpaikan vallan vaihduttua tulevina vuosina jää minun ja puolisoni kontolle (minne ihmeessä se paska kärrätään) ja sitä, että varpaiden kynsien manikyyri on kestänyt hyvänä jo toista kuukautta.

Yritin hiljentää sisäistä puhettani laskemalla yhdestä kymmeneen ja takaisin kuin myös toistelemalla henkilökohtaista kahden sanan mittaista mantraa, jonka sain pari vuotta sitten eräältä meditaatio-opettajalta hänen luona käydessäni. Mitä enemmän yritin vaientaa puhetta päässäni, sitä kovempaa ne äänet huusivat. Itselle kannattaakin olla armollinen ja ymmärtää, ettei ajatustulvan pienikään väheneminen tapahdu hetkessä, vaan tosiaan, vaatinee pitkäjänteistä meditoimisen harjoittelua ja paikallaan hiljaa olemista.

Miksi meditoida, jos se kerran on niin hemmetin vaikeaa?

Lomaillessani Sisilian Cefalussa muutama viikko sitten olin pakannut mukaani vain yhden kirjan – Kati Reijosen Lyhyt matka perille – meditaatiosta, elämästä ja rakkaudesta (Atena 2016). Opus on muuten ihan loistava. Se kertoo viisikymppisen Reijosen henkilökohtaisesta matkasta kohti parempaa itsetutkimusta, tyydyttävämpää arkea ja sisäistä voimaansa. Niin monessa kirjan kohdassa nyökyttelin ja olin tismalleen samaa mieltä. Ikäerostamme huolimatta olemme kokeneet lukuisia samoja asioita, kuten täydelliseltä näyttävien kulissien romahduksen, traumojen jälkeisen henkilökohtaisen kasvun ja sitä seuraavan tien kohti omaa todellista itseä. Kuulostaa fantastiselta, mutta on vienyt vuosia ja ollut steppailua eteen ja taakse.

Mutta juuri Reijosen kirja oli se, joka innosti minua taas kokeilemaan meditaatiota ja tuskailemaan sen vaikeuden kanssa kesän jatkuessa. Ehkä se vielä tästä iloksi muuttuu, kuulkaas.

Reijonen kirjoittaa paljon myös meditaation hyödyistä, siitä, miten se vaikuttaa aivoihimme, terveyteemme ja mielialoihimme. Osittain tuokin oli se asia, joka sai minut taas päättämään, että elämässäni on todellakin aikaa vain olla joko 20 minuuttia päivässä (ehkä joskus jopa aamuin illoin tuo sama pätkä). Muistanhan, että säännöllisemmin meditoidessani se vaikutti suuresti esimerkiksi huonoihin uniini ja ainakin kuvittelin nukkuvani levollisemmin. Tosin tuolloinkin meditaatioinnostuspuuskani olivat todella kausittaisia. Välillä saattoi mennä pari kuukautta, että meditoin joka päivä ja vannoin sen nimeen. Sitten tuli päivä, kun en jaksanutkaan. Sitä seurasi sujuvasti toinen päivä, kun en jaksanut silloinkaan ja kas, yhtäkkiä oli hurahtanut puoli vuotta meditoimatta. Voi minua. Totesin silloin ystävälleni, että tarvitsisin henkilökohtaisen meditaatiogurun meditoimaan puolestani!

Meditaatio voi parantaa unta ja vaientaa levotonta mieltä

Vaikka nykyään nukahdan lähes samantien kun laitan pään tyynyyni (ongelmani on enemmänkin yöheräily) niin olen huomannut, että kovin levoton mieli estää nukahtamista tehokkaasti. Jos aivot vielä illallakin raksuttavat päivän työasioita, ihmissuhdeongelmia, menneisyyden tapahtumia ja tulevaisuuden suunnitelmia, informaatiovirta on liian suuri ajatellen levollisuutta ja mielen hallintaa. Erityisesti jos illalla myöhään kirjoitan työjuttua, tulevat artikkelin ihmiset uneeni ja uni on kovin vauhdikasta ja tapahtumarikasta.

Kuten Reijonenkin kirjassa toteaa, tieteellisesti on todettu ja tutkittu, että meditaatio vaikuttaa ihmiseen monella eri tapaa. Meditointi voi auttaa myös unensaannissa, sillä meditoinnissa tavoitellaan hyvän olon tunnetta sitä kautta, että ei tarvitse ajatella mitään. Meditaation tarkoitus ei kuitenkaan ole toimia nukuttavasti, sillä sen tarkoitushan ei ole unen tavoittelu. Enemmänkin siinä pyritään sulkemaan ne aivokuoren toiminnot pois päältä, jotka päivällä toimivat erilaisissa askareissa. Ei uskoisi, mutta niin se kuulema on: meditoidessakin aivotoiminta on vilkasta, mutta ilmeisesti eri alueilla kuin normaalissa arkipuuhastelussa. Meditoinnin vaikutuksia stressin alenemiseen on myös tutkittu. Meditoinnin on kerrottu laskevan verenpainetta ja hidastavan sykettä, aineenvaihduntaa ja hengitystahtia.

Ei mitään munkkimeininkiä

Mitä enemmän siihen olen tutustunut, sitä enemmän olen alkanut myös ymmärtää, että meditoida voi milloin ja missä tahansa, myös siivotessa ja juostessa. En tarkoita nyt sitä niin kutsuttua klassista meditointia, vaan enemmänkin arjessa tapahtuvaa keskittyneisyyden tilaa, jolloin ainakin yritetään olla välittämättä omassa pääkopassa jylläävästä loputtomasta keskustelusta. Ja se se vasta onkin vaikeaa!

Ja vaikka meditaatio kannattaa ottaa tosissaan, sen ei tarvitse olla mitään kaavoihin kangistunutta munkkimeininkiä. Yksi ja helpoin tapa sulkea informaatiotulvaa on omaan hengitykseen keskittyminen. Itselläni onkin tapana hengitellä hiljakseen ja uloshengityksellä ajatella lausetta: Minä rentoudun ja rauhoitun. Ja aina ei tarvitse miettiä ja pohtia, vaan voi vain olla. Siinäpä haaste meille monelle, myös itselleni: Vain oleminen.

Meditaatioita joka tilanteeseen -kirjasta bongasin joskus seuraavat harjoitukset:

Suihkussa: Mene suihkuun. Sulje silmäsi. Näe, miten kehoa pitkin valuva vesi huuhtoo pois väsymyksen, ärtymyksen ja jännitykset. Tee mielikuvasta mahdollisimman värikäs.

Kävellessä: Keskitä huomiosi askeliin. Aivot alkavat reagoida liikkeen monotonisuuteen ja yhteys alitajuntaan alkaa avautua. Tunne, miten jalkalihaksesi täyttyvät energialla ja vahvistuvat askel askeleelta.

Kassajonossa: Sen sijaan, että ärsyynnyt siitä, kun joudut odottamaan, käännä huomio sisimpääsi. Keskity käsiisi. Purista sormesi hyvin hitaasti nyrkkiin. Ajattele samalla mieltäsi vaivaavaa kysymystä samalla sormiisi keskittyen.

Omaksi suosikikseni nousi tuo sormien puristaminen nyrkkiin hitaasti. Kokeilepa! Itsellä se tuntuu toimivan. Lisäksi myös joskus hoen simppeliä kiitosmeditaatiota autolla huristellessani. Siinä kuulkaa ehtii olemaan hyvin kiitollinen, erityisesti jos pukkaa ruuhkaa.

Ihanaa tiistaita sinulle! Aiotko kokeilla, kiinnostus nolla vai oletko jo meditaatiokonkari?

P.s. Kirjani Sisäinen timantti – 365 ajatusta parempaan arkeen on nyt loppu joitain kirjakauppojen yksittäiskappaleita lukuunottamatta! Kiitos jokaiselle sen hankkineelle. Kirjaa painetaan lisää, kunhan lomat on lusittu.