Se on loppu nyt!

Olen (ollut) sellaista ihmistyyppiä, joka kyllästyy nopeasti asioihin, usein siksi, että ne eivät tarjoa riittävästi haasteita. Olen myös (ollut) sellainen, että keskityn johonkin asiaan niin täysillä ja kokonaisvaltaisesti, että jonkin ajan jälkeen iskee totaalikyllästys. Tällaista on ollut havaittavissa eri asioissa, pienissä ja isoissa elämän kysymyksissä. Esimerkiksi saatan tykästyä johonkin biisiin niin, että kuuntelen sitä koko ajan ja joka puolella. Jossain vaiheessa huomaan kuunnelleeni kyseisen kappaleen puhki, enkä siedä sitä enää lainkaan. Vastaavaa esiintyi myös nuorena harrastuksissani. Ensin menin täysillä ja sitten en enää ollenkaan.

Joku voisi pitää tätä pitkäjänteisyyden puuttumisena, mutta itse ajattelen, että siinä on myös jotain hyvää. Ainakin olen osannut heittäytyä, jos ei muuta!

Eilen huomasin alkaneeni miettiä, miten voisin muuttaa elämääni. Kaikki on ihan hyvin, mutta pikku ystäväni kyllästyminen oli alkanut hiipiä mieleeni. Onhan näitä muutoksia ollutkin viimeisinä vuosina, mutta silti huomasin vienon epätyytymättömyyden äänen kuiskivan ajatuksissani. Tänä aamuna tiskatessani sitten pyörittelin päässäni erilaisia asioita: Mitä minä haluan tehdä? Missä tahdon asua? Mitkä ovat suurimpia haaveitani? Mitkä koen suurimmiksi esteiksi unelmilleni? Miksi en muuta tilanteita, joihin en ole tyytyväinen? Miksi odotan – aina vain – toisten muuttuvan? Entä miksi teen, kuten toiset tekevät – tai vielä pahempaa – miksi teen niin, mitä toiset odottavat minun tekevän? Miksi oma polkuni, joka on tarjolla nenäni edessä, tuntuu tavoittamattomalta?

Pohtiessani tulin jälleen siihen tulokseen, että suurin este omien unelmieni toteuttamiselle olen minä itse, ei kukaan muu. Okei, toisinaan kyse on myös laiskuudesta ja väsymyksestä, mutta oikeasti, kerranhan täällä vain ollaan, ainakin tässä muodossa. Yhä edelleen huomaan odottavani ja hidastelevani – miksi?

Olen ennenkin laittanut blogiini the Holstee Manifeston oivallisen muistutuksen:

Posterilla on erinomainen sanoma! Erityisesti juuri nyt pidän tällä hetkellä lauseesta Getting lost will help you find yourself. Ehkä minun pitäisi myös lukea tuo Stop over analyzing uudelleen!

Aloinkin sitten epäillä, että tunnen oloni hieman kyllästyneeksi siksi, että olen enemmänkin vain ollut, enkä ole juurikaan tavoitellut asioita tai haastanut itseäni täysillä, kuten tapanani on ollut ennen. Jostain syystä olin nimittäin saanut päähäni, että kunnianhimo, itsensä haastaminen, asioiden muuntaminen tavoitteiksi ja niiden saavuttaminen olisivat jotenkin huonoja juttuja ja esteenä mielenrauhalle ja sisäiselle tyytyväisyydelle. Heh.

Tämä on minun elämäni, jossa saan itse määrätä sen tahdin, missä asiat tapahtuvat. Mitäs sitten, jos sisäinen ääneni sanoo vienosti, että nyt on aika alkaa taas toimia. Ei se ole huono juttu. Siinä vaiheessa ei kannata odotella, vaan ottaa se ensimmäinen askel. Ja kohdallani tämä on kuitenkin aika helppoa, sillä työhönkin liittyvissä asioissa onnekkaasti teen sitä, mitä rakastan, ja rakastan sitä, mitä teen.

Juurikin minä määrään omassa elämässäni sen, miten minä vaikutan oman elämäni olosuhteisiin. Jos joku ajattelee, ettei pysty toteuttamaan unelmiaan, se en ole minä, voin kertoa.

Tervetuloa kaikki uudet asiat, työjutut, haasteet ja projektit.

Täällä on nyt chillattu riittävästi. Olen valmis.