Syksy on täällä: Työrintamalla on alkanut selkeästi piristyä. Syyskuussa ehdinkin vielä hyvin jumpata, ohjauksia tuli vedettyä 41 tuntia. Ihan hyvin pitkästä aikaa. Ehkä tässä ehtii kesäkuntoon 2012, kerrankin!

Olen yhä edelleen jatkanut tavoitteideni tarkistamista. Olen aikaisemminkin leikitellyt itsekseni, että missä näen itseni vuoden, kolmen vuoden tai viiden vuoden päästä (ja kiusannut tällä ajatusleikillä myös muita), mutta nyt tuohon samaan kehoitettiin ihan kirjassakin. Amerikkalaisen Marc Allenin opuksessa Maailman suurin salaisuus – Kuinka hyvinvointi muutetaan todelliseksi täyttymykseksi (Basam Books 2009) kehoitetaan kirjoittamaan paperille millaisena näet elämäntilanteesi viiden vuoden päästä. Kirjassa todetaan, kuten monissa muissakin opuksissa, että mistä tahansa unelmoitkin, aloita haaveilu aina miettimällä unelmaasi päätepisteestä käsin ja pidä se aina mielessäsi. Kun olet selvittänyt itsellesi tavoitteesi, kirjoita ne paperille vahvistuslauseiden muodossa. Allen kehoittaa käyttämään muotoa Helpolla ja rennolla otteella, terveellä ja myönteisellä tavalla, olen (esimerkikki:) parhaillani matkalla 10 kilon painonpudotusta kohti.

Sen jälkeen kirjoita lyhyt suunnitelma jokaisesta päätavoitteesta. Miten aiot toimia, jotta unelmasi toteutuu? Käytä konkreettisia, pieniä askelia. Jos esimerkiksi haluaisit laihtua 10 kiloa, tähän kohtaan voisit kirjata ”lopetan suklaansyönnin” (yeah, right!!!), ”kuljen pyörällä töihin bussin sijaan”, ”kävelen portaat enkä matkusta hissillä” -tyyppisiä lupauksia.

Ja sitten onkin aika ryhtyä toimeen! Suunnitelma synnyttää aikomuksen.

Allen ajelehti kolmikymppisenä vailla päämääriä ja yritti repiä kuukausittaisen vuokrarahan milloin mistäkin. Nelikymppisenä hän totta kai oli… tadaa… miljonääri, toteutettuaan omia ohjeitaan, heh. Kirja hieman ärsytti minua toistamalla jatkuvasti samoja asioita, mutta luultavasti tällainen taktiikka oli otettu opukseen siksi, että asia jäisi mahdollisimman hyvin päähän kertalukemisella. Esimerkiksi voima- ja vahvistuslauseita olisi kuulemma hyvä toistaa niin kauan ja usein, jopa tuhansia kertoja, jotta niistä jää jälki alitajuntaan.

Erilaisten listojen ystävänä aionkin kirjata nyt oman unelmatilanteeni. Ainakin siihen liittyvät sanat onnellisuus, tyytyväisyys, terveys, mielenrauha, positiivisuus, iloisuus, vapaus, rakkaus, onni, auttaminen. Luova työ, perhe, ystävät, harrastukset. Myös merenrantatalo, oma laituri, isompi ja turvallisempi auto, tuhti rahapussi!

Täytyy muistaa, että kaikki tapahtuu omalla, täydellisellä ajallaan.

Unelmoi, visualisoi, usko itseesi ja ala toimia. Siinäpä se taitaa olla se juuri oman menestyksen saavuttamisen resepti.