Paperilappu tyynyn alla

Kirjastosta tarttui mukaan amerikkalaisen lääketieteen tohtori Judith Orloffin kirja Emotionaalinen vapaus – Vapaudu kielteisistä tunteista ja muuta elämäsi (Basam Books 2009). Ja huomaa, muuta elämäsi ei siis elämääsi, ah miten lupaavalta nimi kuulostaa! Noinhan se elämän muuttaminen käy, että suit sait. No oikeasti, olen lukenut kirjaa vasta reilu sata sivua, mutta liki 500 sivuisen tiiliskiven kahlaaminen ei tunnu lainkaan haastavalta.

Innostuin kirjan uniosiosta. Siitä lie puhe mistä puute. Olen aikaisemminkin uniryhmässä ollessani kirjoittanut uniani muistiin, kuten kirjassakin kehoitetaan tekemään. Ajattelin kirjoitella niitä jatkossakin ylös mahdollisuuksien mukaan.

Orloff kirjoittaa, että unemme korostavat niitä tunteitamme, jotka vapauttavat tai vangitsevat meidät. Unet paljastavat totuuden, ja nukkumisen sanotaan olevan oivallinen ongelmanratkaisija.

Vapauttavia unia on kolmea tyyppiä: psykologiset (jotka kuvaavat henkisiä vaikeuksia ja harppauksia elämässä), ennustavat (jotka kurottavat ajassa eteenpäin) ja ohjaavat (jotka näyttävät tietä hämmentävissä tilanteissa) unet. Eri unilajeista on kirjassa selitetty enemmän, kiinnostavaa.

No, viime yönä nukkumaan mennessäni laitoin totta kai kirjan innostamana tyynyni alle paperilapun, johon olin kirjoittanut kysymyksen mieltäni vaivaavasta asiasta. Harmi vain, että juuri viime yönä meillä ei nukuttu sitten lainkaan! En siis saanut vastausta kysymykseeni, höh. Ehkä ensi yönä?

Hauska ajatus tämä ajankohtaisen pulman kirjoittaminen paperille ja vastauksen tilaaminen unelta. Kun lappunen on tyynyn alla tai yöpöydällä, ei muuta kuin kuorsaamaan. Uni saattaa tuoda vastauksen kysymykseen, jonka käsittäisin jäävän alitajuntaan pyörimään ja sitä kautta siirtyvän uneen käsiteltäväksi. Kysymyksiä tulee esittää vain yksi kerrallaan, sillä muuten tuloksena voi olla sillisalaatti.

Kirjassa sanottiin muuten myös kannustavasti henkisen tien prosessista: Saatat ensin edetä ja sitten taas taantua. Älä huoli, niin se vain menee. Uskon tämän tarkoittavan juuri sitä, että yhtenä päivänä olo on hyvin seesteinen, toisena päivänä taas kaikkea muuta.

Juurikin postasin Facebookissa, että näinhän se on, välillä kaikki on vaikeaa ja toisinaan niin helppoa. Saamieni kommenttien perusteella elämäksi sellaista kutsutaan.

Kuinkahan kauan tätä yksi askel eteen, kaksi taakse steppailua jatkuu liittyen ihan mihin tahansa asiaan. Toisinaan tuntuu siltä, että voisin ottaa yhden tasapaksun pötköelämän vuoristoradan sijaan.

Lakkaispa toi mutsi höpöttämästä. Elämä nyt vain on laiffii! Mutsin kandeis ehdottomasti kokeilla tällast meditaatiorentoutumista eteisen lattialla kun "en varmana suostu lähtee mihinkään".