Valoa!

Terveisiä räkänokkalasta! Suunniteltu kyläreissu ja ensikatselmus ystäväperheen huvikumpuun siirtyi, sillä sairastelu jatkuu. Harmi, sillä olimme koko perhe odottanut ystäviemme näkemistä kovin. Flunssa on ulottanut kavalat hyppysensä nyt jo 3,5/5 osaan perheestä. Itse hyppelehdin pesutupaan finrexinin voimin, psyykkaan itseäni terveeksi ja heräsin päiväunilta katsomaan mitä upeinta auringonlaskua. Rullasin jopa kaihtimet ylös, jotta näkisin sen paremmin. Istuin sängyllä seinään nojaten shaaliin kietoutuneena ja ihmettelin hehkuvaa taivasta ja keltaisena loistavaa palloa, joka suorastaan sokaisi hetkeksi sitä vilkaistuaan. Lyhyillä unillakin oli tarkoituksensa: Herätä juuri oikeaan aikaan, kun luonnon leffateatteri antoi parastaan. Kyllä elämä vain on upeaa ja uskomatonta! Jotta ihmeellisyydet eivät jäisi huomaamatta, on hyvä pitää mieli ja sydän avoimina. Kaikella on tarkoituksensa. Ja onpa ihanaa tuon päivien kuraräntäpimeyden jälkeen nähdä aurinko. Kaikenlaista valoa tarvitaan.

Luonnossa näkymä oli vielä hienompi kuin kuvassa!

Flunssa on ihan syvältä, mutta onneksi aika pieni murhe kuitenkin. Aamulla katsoimme roskaa telkkarista (olen ikävä kyllä koukuttunut näihin ruokaohjelmiin, joissa ihmiset kokkaavat ventovieraille ja arvostelevat sitten toistensa ruoat) ja vain hengasimme, mukavaa. Hyvä fiilis, kun ei ollut kiire minnekään eikä tarvinnut tehdä mitään.

Hyviä asioita tapahtuu koko ajan. Kuopus on nukkunut tällä viikolla jo neljä kokonaista yötä ilman jatkuvia herätyksiä. Se on aivan uutta se. Minulla on utelias, innostunut, odottavakin olo, vaikka pyrin toki olemaan tässä, tänään ja nyt. Moni asia tulee muuttumaan tänä vuonna. Tai ehkä enemmänkin niin, että tulen muuttamaan monen asian tänä vuonna. Oikeastihan jokainen tie on avoinna. Mitään ei ole pakko tehdä. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi asioihin, jotka eivät tunnu itselle tärkeiltä. Se, mitä valitsemme, on jokaisen omissa hyppysissä.

Iloa, valoa ja rakkautta!