Päivän treenimotivaatiokuva…

…olkaa hyvä! Harmi, että se en ole minä, vaan joku toinen reipas tyttö. Ehkä vielä joskus…

Tänään harkitsin pikaisesti puuhakkaan päivän päätteeksi, lähtisinkö lenkille. Pikainen pohdinta on omalla kohdallani suurta edistystä, sillä vielä vuosi sitten en todennäköisesti olisi pohtinut asiaa, en edes pikaisesti. Ja joskus kauan aikaa sitten olisin saattanut vatvoa koko lepopäiväksi tarkoitetun päivän, että menisinkö sittenkin urheilemaan vai en. Vähän väliä mielipiteeni olisi muuttunut ja oikeastaan lopputulos olisi ollut ihan sama. Jos olisin mennyt, kroppani olisi todennäköisesti ollut treeniin liian väsynyt, sillä se ei olisi saanut kaipaamaansa lepoa. Olisin saattanut olla myös ärsyyntynyt siitä, miten ison numeron olin tehnyt liikunnasta ja vain omassa päässäni. Jos taas en olisi mennyt liikkumaan, olisin saattanut potea huonoa omatuntoa ja olla ärsyyntynyt itseeni siksi, että laiskottelin.

Ohhoh, miksi tehdä asioista vaikeampia kuin ne ovatkaan… En voi muuta sanoa kuin että onneksi noiden kaukaisten aikojen jälkeen on ainakin tullut järkeä päähän. Lepopäiviä (tai viikkoja, heh) on nykyään helppo kunnioittaa. Eikä oikeasti pikku tauko tee kropalle hallaa, oli tavoite sitten kunnon kohentaminen, laihdutus tai mikä tahansa.

Kuitenkin, tänään en vain voinut olla menemättä juoksemaan, kun törmäsin netissä Niken hienoon kuvaan:

Oo la laa, mikä sporttibebe. (kuva: Nike)

Hell jeah, mikä motivaatiokuva! Toimi ainakin itselläni! Ja ainakin myös ihastuttava serkkuni ilmoitti sen Facebook-sivullani nähtyään lähtevänsä heti lenkille, hih.

Koska ongelmani ei ole nykyään enää liian vähäinen liikunta vaan se, että rakastan ruokaa ja tykkään syödä, minun kannattaisi ehkä liimata yllä oleva kuva jääkaapin oveen, suurennoksena. Tosin ystävä juuri mainitsi, että oli asunut vuosia sitten Ranskassa leipomon yläkerrassa ja pitänyt jääkaapin ovessa motivaatiokuvaa bikinitytöstä. Silti puolen vuoden asumisen lopputulos oli + 10 kiloa ja Champs-Elysees-puistokadulla takapuolesta ratkenneet housut. Sillä lailla, hih!

Tänään juoksinkin 8 kilometriä aikaan 47 minuuttia. Ensimmäiset parikymmentä minuuttia satoi jälleen rapsakasti, mutta isäni oivallisesta neuvosta olin laittanut puhelimen minigrip-pussukkaan. Tällä kertaa se säilyi kuivana ja minä nautin juoksemisesta, lukuun ottamatta viimeisiä satoja metrejä. Takareittä kiristi!

Mutta kyl se siit! Juoksuvimma on tuloillaan, tunnen sen. Jokaisessa meissä voi asua pikku juoksija, kun sen vain löytää kaiken arjen kiireen alta.

Mutta huomenna, huomenna on sohvapäivä. Olen sen ansainnut!