Uutta alkua kohti!

Jei, nyt on pari päivää aikaa pohtia kulunutta vuotta iloineen ja suruineen, onnistumisineen ja mokineen. Rakastan tätä vuodenvaihteen aikaa, kun saan summata menneet tapahtumat ja aloittaa puhtaalta pöydältä täynnä virtaa ja uusia tavoitteita ja unelmia. Toki itselleen voi asettaa tavoitteita vaikka joka päivä, mutta jotenkin vain vuoden vaihde on aina ollut itselleni selkeä ajankohta vanhasta luopumiselle ja uusille aluille.

Viime vuodenvaihteen suurin toiveeni oli muutto takaisin Helsinkiin, ja täällä ollaan. En tosin juuri nyt istu siinä unelmien kodissa, mutta askeleen lähempänä ainakin. Ja hei, onneksi olen sujut viiskytluvun miniatyyrikeittiön kanssa ja tiskaaminenkin neljättä vuotta hoituu jo meditatiivisin ottein. Tiskaaminen on nykyään melkein yhtä mukavaa omaa aikaa kuin juokseminen ulkona! En siis valita, toisinaan kyllä hihittelen hieman, mutta lopulta tiedän, että tie niihin ”täydellisiin” unelmiin on kiitollisuus ja hyväksyminen. Ja oikeastihan tiedän myös sen, että täydellisyys on harhaa, ja kun on tyytyväinen niihin olosuhteisiin, jotka vallitsevat, voi ainakin kokea sisäistä rauhaa ja huomata olevansa tyytyväinen ja onnellinenkin.

Viime postauksessa kirjoitin oppiläksyistä, joita elämä oli kuljettanut kohdalleni viime kuukausien aikana. Sitten kävikin niin, että se oppiläksyistä suurin oli vasta saapumassa luokseni. Perjantaina nimittäin parin hassun väärinkäsityksen, yhden tulematta jääneen bussin, ristiin menneen tapaamisen ja pimentyneen, mutta silti soitettaessa hälyttävän ja muka päällä olevan puhelimen takia jouduin kokemaan todella epämiellyttävää epätietoisuutta läheiseni puolesta, joka samaan aikaan oli iloisesti shoppailemassa alennusmyynneissä eikä missään määrin edes tiennyt, että häntä kaivattiin tai yritettiin tavoitella monelta eri taholta. Viettäessäni noita elämäni pisimpiä kolmea tuntia itku silmässä ja kaikkia mahdollisia taivaallisia apujoukkoja rukoillen kirkastui lopullisesti se, että mikään materia tai mikään aineellinen asia ei tässä maailmassa ole lopulta yhtään tärkeää. Tärkeää on se, millainen itse on muille ihmisille ja miten itse elää oman elämänsä, voiko kirkkain silmin todeta, että aina on pyrkinyt tekemään parhaansa, olemaan toisille hyvä ihminen ja vaikka sitten kun on mokannutkin, niin onhan muistanut pyytää anteeksi ja korjata mahdolliset virheensä niin hyvin kuin siinä vaiheessa se on mahdollista. Minulle selkeni täysin se, että lopulta pikku asioilla ei ole mitään merkitystä. Toinen ihminen tulee nähdä todella sellaisena kuin hän on, tismalleen samanlailla epätäydellisenä ja keskeneräisenä kuin mitä me itsekin olemme. Tärkeää ei ole vain se, mitä me teemme, vaan ennen kaikkea mitä me olemme, niin itsellemme kuin muille. Se, että näkee niin läheisten kuin kaiken tämän sekamelskaisen arjen arvon ennen kuin sen menettää, se on lahjoista suurin. Loppu hyvin kaikki hyvin ja kyseiselle opetukselle on nyt naurettu useaan otteeseen, mutta silti kokemus oli hyvin silmiä avaava ja itselleni ilmeisen tarpeellinen.

Eräs ystäväni toivoi postauksessaan vain hyviä asioita ensi vuodelle. Ymmärrän hyvin tuon näkökulman, mutta lopulta itse uskon, että asioita tapahtuu, osa niistä on ”hyviä” ja osa ”huonoja”. Myrskyjä on ehkä siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu!

Hyvää sunnuntaita!

Ihmeellinen joulukuu! Ei hippustakaan lunta. Kuva Kivinokasta Helsingistä, otettu tänään.