Ilman unta…

…elämästä tulee ihan harmaata mössöä. Ei tarvittu kuin pari paremmin nukuttua yötä, niin ymmärsin, mikä viime aikoina on ollut pielessä. Ja kyllä ihminen voi olla kiitollinen siitä, että on nukkunut hyvin! Sitä ei kai voi ymmärtää kuin toinen sellainen, joka on joskus kärsinyt mistä tahansa univaikeuksista.

Hyvin ja riittävästi nukutun talven ja kevään jälkeen lakkasin näköjään nukkumasta hyvin kesän kynnyksellä, pari kuukautta sitten. Kesän alussa kolmevuotiaalla oli heräilyjakso, joka jotenkin jäi itselleni päälle. Sitten alkoivat ihanat helteet, joita täydensi vesivahinkoremontti. Vaikka 70-asteiset lattiaa kuivaavat lämpölevyt saa yön ajaksi sammuttaa, on yläkertamme ollut pahimmillaan kuin huono sauna. Parvekkeen ovikaan ei aukea kunnolla, koska sänky on jouduttu työntämään suojapressujen vuoksi ihan sitä liki. Joinain yönä hiki on vain virrannut, vaikka päällä ei olisi ollut rihmankiertämääkään. Yritä siinä sitten nukkua. Yritin tässä muistella, milloin olisin aamulla herännyt täysin virkeänä. Siitä on jo aika monta viikkoa. Olen joutunut selittelemään ihmisille, että haukotteluni ei johdu heistä tai heidän jutuistaan, vaan siitä, että olen ihan helvetin väsynyt.

En edes oikein huomannut, miten väsynyt olin, ennen kuin aloin nukahdella istualtani iltapäivisin sohvalle tultuamme lapsen kanssa puistosta tai rannalta tai tultuani töistä kotiin. Taitolaji sekin! Oli ihan turha edes yrittää lukea, kun silmät vain painautuivat kiinni. Siinä mielessä olen aina ollut oivallinen nukkuja, että voin vetää itselleni riittävät powernapit vaikka lentokoneessa ennen kuin se ryhtyy nousukiitoon. Myös vartti tai kymmenen minuuttia unta vaikka sitten istualtaan sohvalla riittää virkistämään minua loppupäiväksi. Ja jos kuopuksen nukkuessa ensimmäiset vuotensa huonosti olin niin väsynyt, että hautauduin mieluummin sohvalle kolapullon ja suklaapatukan kanssa kuin lähdin liikkumaan, nyt on ollut onneksi päinvastoin. Liikunta antaa minulle virtaa ja siitä saan lisää voimaa. Mutta vaikuttaahan tuo huonosti nukkuminen muuten vaikka mihin. En todellakaan halua enää palata niihin aikoihin, kun väsymyksen ja nukkumattomuuden vuoksi näkökentästä katoavat värit, väsymys sumentaa pään tai elämä alkaa tuntua erilaiselta, ei yhtään omalta, vaan ihan vieraalta.

Ei siinä mitään, että vähän väsyttää, mutta kun väsymys vaikuttaa itseeni aina niin kokonaisvaltaisesti. Vaikka pitkään sitä jaksaa jollain varaparistoilla, lopulta ei vain jaksa olla aina iloinen, vaikka samalla tietää, että vain itse voi vaikuttaa omiin mielialoihinsa. Ja tiedän toki, että aina ei voi muutenkaan olla iloinen, mutta useimmin se on kuitenkin itselläni se normaalein ja pysyvin olotila. Kiukku, ärsytys tai välinpitämättömyys eivät ole minua, en tunne itseäni, silloin kun olen jotain edellä mainittua. Väsyneenä huomaan myös esimerkiksi ärsyyntyväni asioista, jotka minua eivät normaalisti ärsytä tai jotka ovat itselleni normisti ihan neutraaleja. Väsyneenä alan myös vertailla itseäni ja omaa elämääni muihin ja heidän elämiinsä. Väsyneenä ego saa ylivallan. Huonosti nukkuminen vaikuttaa niin moneen: mielialaan, jaksamiseen, jopa itsetuntoon.

Mutta: ei niin huonoa jos ei hyvääkään. Hyvä asia on se, että havahtuu huomaamaan, mikä on se homma, mikä menee puihin. Ja sitten osaa alkaa toimia sitä korjatakseen.

Nyt olenkin taas mennyt tovin nukkumaan samaan aikaan kolmevuotiaan kanssa. En enää räplää kännykkää viimeisenä illalla, sillä se piristää ja tarkoitushan on rauhoittua yöunille. Olen muutenkin pyrkinyt keskittymään itselleni tärkeisiin asioihin ja roikkunut vähemmän esimerkiksi Facebookissa. Ja on tästä sekin hyöty, että sitä todella ymmärtää arvostaa, kun taas nukkuu hyvin. Sen jälkeen, kun kuopukseni vihdoin oppi parivuotiaana nukkumaan jopa 12 tuntisia öitä, uni on kyllä ollut uusi musta ja terveyden lisäksi kaikkea maallista mammonaa arvokkaampi asia. Nyt on näin ja kohta taas toisin.

Kauniita unia sinulle!

Liikunnassa on voimaa. Kuva: Juhani Keski-Rahkonen