Sinäkin voit olla onnellinen

Heräsin aamulla ihan mielettömän onnellisena. Mitään erityistä ei ollut tapahtunut. Toki paljon oli tapahtunut viikolla, selvä se. Mutta lopulta kaikki tapahtuneet olivat aika arkisia asioita eivätkä juurikaan tavallisuudesta poikkeavia. Paitsi keskiviikon tv-esiintyminen ruotsinkielisessä Lasso-ohjelmassa, jonka voit katsoa halutessasi täältä. Oma, myöskin onnellisuutta käsittelevä osuuteni alkaa 7 minuutin kohdalla ja osuuteni on tekstitetty. Pakko sanoa muuten Anne Hietasesta, joka minua ohjelmassa jututti, että vaikka emme olleet koskaan aiemmin tavanneet, minusta tuntui ensi hetkestä siltä, että olimme hyviäkin tuttuja. Niin ne kemiat kohtaavat toisten kanssa! Anne kirjoitti onnellisuudesta vielä lisää, lue se täältä.

Mutta tänään aamulla hiffasin heti myös sen, ettei tämän aamun pakahduttava onnellisuus riippunut mistään, ei kenestäkään. Se vain vyöryi ylitseni ja upotti minut itseensä. Minulla ei ollut mitään lisää tai enempää kuin eilenkään. Olin ihan sama tyyppi kuin se, joka meni nukkumaan iltayhdeksältä, perjantaina! Fiilis vain oli, ja se tuntui vahvana. Se tuntuu edelleen. Tuntuu siltä että voisin haljeta onnesta. Mutta se ei sentään onneksi ole mahdollista.

Kun käännän kelloa 10 vuotta taaksepäin, onnellisuuteni oli riippuvainen muista ihmisistä, omista tekemisistäni, siitä mitä omistin, asioista, jotka olivat vasta tulossa. Titteleistä, statuksista, pinnallisista asioista. Uusista vaatteista, omistusasunnosta, kissanristiäisistä, näyttäytymisestä, ja muille näyttämisestä. En osannut elää tässä, koska aina saattoi olla jotain parempaa tulossa. Ehkä. Latasin niin paljon odotuksia siihen tulevaan, että monesti petyin, kun tuleva sitten tapahtui. Enhän silloinkaan pystynyt kokemaan sitä tapahtunutta siinä hetkessä, sillä olin jo taas harppauksen kauempana. Sitä oli jotenkin rauhaton, tyytymätön, onneton, vaikka minulla oli silloin paljon. Erityisesti materialistisessa mielessä paljon enemmän kuin nyt. Hassua onkin, että todellisen onnen olen löytänyt vasta sitten, kun minulla on ollut paljon vähemmän. Nykyäänkään en halua omistaa juuri mitään. Asun esimerkiksi erittäin tyytyväisenä vuokralla. On paljon helpompaa olla, mitä vähemmän materiaa on ympärillä, eikä omistusasunto missään määrin määritä onnellisuuden tasoani eikä tee minua tai ketään muutakaan myöskään huonommaksi ihmiseksi.

Kun katson onnellisuuttani tällä hetkellä, se ei ole riippuvainen mistään. Se on jotain sisäistä. Se on jotain, jonka olen löytänyt itsestäni. Se on löytynyt tutkimalla itseäni, tutustumalla itseeni, opettelemalla tuntemaan itseni, harjoittelemalla itseni rakastamista. Se on löytynyt sillä, että olen avannut silmäni todellisuudelle. Opetellut hyväksymään asioita. Tiedostanut sen, että en voi aina muuttaa asioita, jotka tapahtuvat, mutta asiat muuttavat minua.

En ole enää vuosiin jahdannut onnea, niin kuin jossain vaiheessa. Olen ymmärtänyt sen, että mitä enemmän onnea jahtaa, sitä enemmän se lipuu pois. Kuin märkä saippua kosteista käsistä.

Todellinen onni on jotain, minkä kuka tahansa voi löytää, uskon niin. Ja vaikka koko ajan sattuu ja tapahtuu, traagisiakin asioita, niin olen itse huomannut kohtaamistani ihmisistä sen, että kaikkein onnellisimpia ovat lopulta he, joita on joskus sattunut todella lujaa. He, jotka ovat uskaltaneet lopulta vaihtaa pelon rakkaudeksi, suhtautuvat onneen jotenkin arkisesti. Se on vain asia, joka on, kuten muutkin tunteet. Kun uskaltaa vaikeidenkin asioiden jälkeen tehdä päätöksen, kuka pian, kuka 10 vuoden päästä, että sen sijaan, että luovuttaa, haluaakin jatkaa matkaa. Läsnä olevampana kuin koskaan aiemmin. Se on onnea.

En osaa sanoa, mikä onnellisuuden resepti olisi sellainen, joka toimisi kaikille. Ehkä sellaista ei olekaan. En tiedä, mikä toimii sinulla, tiedän vain, mikä toimi minulla. Mutta jos jotain pitäisi sanoa 10 vuoden takaiselle itselleni, kuuluisivat sanani jotenkin näin:

Rakas Jemppa. Herää jo. Katso ympärillesi. Huomaa kaikki se, mitä sinulla on. Sinulla on katto pään päällä, terveet lapset, työpaikka. Sinulla on kaksi jalkaa, joilla voit juosta ja kävellä. Ystäviä ja perhe ympärilläsi. Lakkaa tavoittelemasta koko ajan jotain muuta, lakkaa olemasta tyytymätön. Miten voitkaan pitää asioita itsestäänselvyyksinä, koska ne eivät ole sitä. Ymmärrä se, että milloin tahansa voi sattua mitä tahansa. Et voi myöskään odottaa, että toiset ihmiset tekisivät sinut onnelliseksi. Olet onneksi jo alkanut huomata, että myös siellä täydellisesti remontoidussa keittiössäsi voit olla syvästi onneton. Mikään maallinen mammona ei voikaan koskaan ei ikinä milloinkaan täyttää onnellisuuden kaipuuta itsessäsi, vain sinä itse voit sen tehdä. Mutta että sinä näet sen miten helppoa onnellisuus lopulta on, sinut pitää romauttaa maan pinnalle. Mutta älä soimaa tai syytä itseäsi, se ei ole epätavallista. Se on aika inhimillistä. Kun olet kulkenut riittävän kauan, ymmärrät sen, ettet voi koskaan vaatia tai odottaa onnellisuutta asioilta tai ihmisiltä. Vasta kun osaat olla onnellinen itsesi kanssa, osaat olla sitä myös toisten ihmisten kanssa. Kun opit tuntemaan itsesi, arvostamaan ja rakastamaan itseäsi, löydät onnen. Kun ymmärrät sen, että todellista juhlaa on se, kun saat aamulla herätä, löydät onnen. Kun ymmärrät, että kiittää voit vaikka siitä, että saat hengittää itse, se on onnea. Onneksi olet jo matkalla sinne. Kun vielä kohtaat asioita, joiden edessä olet luovuttaa, katso pidemmälle. 10 vuoden päästä näet, että se kaikki sotku oli parasta mitä koskaan saattoi tapahtua. Sen takia olet onnellinen vain siksi, että saat herätä. 

Onni on nyt. Se on sinussakin.

Rauhallista lauantaita!

P.s. Kun Sisäisen voiman Facebookissa on 11 000 tykkääjää, arvon taas kolme Sisäinen voima -kirjaa!

Onnea on monenlaista. Onnea on se, että näkee pilvet taivaalla.