Ainutlaatuinen sinä

Terveisiä koekuvauksesta! Sain viime viikolla yllättävän soiton ja lupauduin menemään mainoscastingiin, vaikka en voi sanoa olleeni siitä kovin innostunut. Mutta kas, en jännittänyt sitä lainkaan, vaikka kuvittelin tilanteen olevan niin sanotusti mukavuusalueeni ulkopuolella. Homma meni ihan hyvin ja minua lähinnä huvitti, että missä sitä taas ollaan. Lopputulos jää nähtäväksi. Pääasia on kuitenkin se, että olin, tein ja rohkenin. 

Viime viikolla haastattelin naista, joka oli pudottanut painoaan paljon lyhyessä ajassa. Hän totesi kärsineensä huonosta itsetunnosta ja jännittävänsä aina uusia tilanteita, erityisesti kuvissa olemista. Kuinka ollakaan, kameran edessä nähtiin sittenkin rento, rempseä, hymyilevä ja ammattilaismaisesti poseeraava malli.

Miksi lie sitä tulee helposti vähäteltyä omia taitojaan ja piirteitään. Pikkulapsilla on päinvastainen kyky tallella: omaa osaamista ihastellaan vapautuneesti ja muutkin innostetaan iloitsemaan saavutuksista. Meillä kotona esimerkiksi 11-kuinen kävelee haparoivin askelin ja pysähtyy taputtamaan itselleen, kun on pysynyt pystyssä. Ja silloin meidän muidenkin on taputettava.

Jossain vaiheessa tuo taito katoaa. Ja sitten onkin paljon helpompi sanoa toiselle itsestä negatiivisia asioita kuin positiivisia. Mä nyt vain oon tämmönen, emmä oikein osaa olla kuvissa, tuskin mun taidot riittää, ehkä löytyisi parempiakin vaihtoehtoja. Pelkäävätköhän ihmiset sitä, että itsestä pitäminen tai jopa itsensä rakastaminen luiskahtaa omakehun puolelle? Mitä tapahtuu, kun ajattelet itsestäsi päinvastoin kuin edellä: Olen oma, ihana itseni, olen luonteva valokuvissa, taitoni riittävät varmasti, olen hyvä vaihtoehto muiden joukossa. Kaatuiko maailma? No, sitähän minäkin.

Itsensä kanssa on paljon helpompi olla, kun rohkenee nostaa ne hyvät puolet esiin ensimmäisenä. Itselleen voi olla tismalleen samalla tavalla myötätuntoinen ja lempeä kuin ystävälle tai perheenjäsenelle. Arvostelun sijaan kannattaa kehua ja rohkaista itseä. Ai vitsi mä suoriuduin tosi hyvin siitä keikasta! Mä arvasin, että mä osaan!

Itseään saa taputtaa olalle samalla jotain ystävällistä sanoen. Tee itsellesi empaattisia tekoja: Syö hyvin, vältä stressiä, lepää riittävästi. Salli itsellesi pieniä elämän nautintoja: vetäydy sohvannurkkaan villasukat jalassa, kirja kädessä ja konvehtirasian kera. Ole kiinnostunut omista tunteistasi: Miltä minusta tuntuu juuri nyt? Miksi minusta tuntuu tältä? Jos kiukuttaa, oman fiiliksen ja ajatukset voi silti hyväksyä. Jokaisesta reaktiosta ei tarvitse silti pitää. Jos teet virheen, suhtaudu itseesi kärsivällisesti. Käyttäydy itsesi kanssa, kuten toimisit ystävääsi kohtaan.

Olen joskus pyytänyt upeita, ammattitaitoisia ja empaattisia ystäviäni mainitsemaan viisi myönteistä asiaa itsessään. Lähes poikkeuksetta vastaus on ollut tämä: Ai kauhee, viisi myönteistä asiaa! Emmä keksi kuin yhden, korkeintaan kaksi!! Mutta hei, jos sä kysyt negatiivisia asioita, niitä mä keksin kymmenen! Ja kaikki he ovat sellaisia, joista itse keksisin helposti kymmenen hyvää asiaa.

Ja kun asiat eivät aina mene, miten toivoisi, ihminen uskoo tiukasti itse ongelmaan, eikä kykyynsä ratkaista pulma. Sekin on kummallista!

Ei näin, eihän.

Hyväksy itsesi, olethan aivan ihana. Siitä huolimatta sinun ei tarvitse pitää jokaisesta luonteenpiirteestäsi tai muusta ominaisuudestasi. Olet silti ainutkertainen.

Jee, vähänkö mä oon hyvä! Ja suorastaan uniikki! Ja taitava! Keksin itsestäni ainakin kymmenen positiivista asiaa, jee!