Hyvä elämä, Treeni

Ajatuksia likapyykin lomasta

Tänään vietän vapaapäivää treenisalilta ja kasvattelen levossa lihaksiani. On ollut hauskaa urheilla, mutta pyykkikone on saanut laulaa huolella. Kassini sisältö kun on viime aikoina näyttänyt lähes joka päivä tältä:

Kollegani mielestä työtoppimme näyttää uimapuvulta!

Minulla on myös ollut hauskoja ja erilaisia työkeikkoja. Esimerkiksi tänään olen menossa Kansallisoopperaan katsomaan balettia. Maanantaina konttasin mutaisella nurmella – siis ihan oikeasti! Siitä lisää pian.

Tiistaina minulle olisi tehnyt hyvää myös lukea omaa blogiani, sillä kiukutti ja hermostutti. Vaikka perusvire elämässä olisikin tyytyväisyys ja onnellisuus, näitä päiviä näköjään ei voi tässä vaiheessa vielä välttää. Mieleeni singahti jopa ajatus, että miksi edes yrittää olla positiivinen, kun siitä huolimatta törmään säännöllisesti muutamaan ongelmana kokemaani asiaan. No, aina ei voi päivä paistaa, vaikka kuinka haluaisi. Onneksi kuitenkin tällaiset hetket kestävät nykyään yhä vähemmän aikaa. Ja väsymykselläkin oli selkeästi osansa. Nyt taas Piksu, 9 kk, on ymmärtänyt viimeiset pari yötä sen, että yöllä nukutaan, ei kukuta.

Muistuttelinpa sitten itseäni muutamista asioista.

Ilo voi olla luonnollinen olotilamme. Toki kaikenlaiset tunteet kuuluvat elämään, mutta silloin kun väsyttää, ahdistaa, masentaa, riitelyttää tai kiukuttaa, on vaikea muistaa sitä, että sellaisten tunteiden ei tarvitse ohjailla meitä ainakaan kovin kauaa. Jos negatiiviset tunteet eivät tahdo kadota, itse yritän miettiä, että mitä hyötyä niistä on. Aivan. Useimmiten sellaisista tunteista on vain haittaa.

Stressi voi olla omien ajatusten seurausta eikä johdu ulkomaailmasta. Negatiiviset ajatukset ovat haittana iloisten ja hyvien asioiden tapahtumiselle. Olen kuolemanväsynyt, huono duunissani, minusta ei kukaan välitä, olen täysin surkea tapaus -tyyppiset ajatukset vetävät puoleensa lisää samanlaisia keloja. Oikeasti, jos sinulla on kaksi jalkaa ja pääset kävelemään, se on jo paljon. Näin ajattelen itse aina, kun ajatukseni uhkaavat paisuttaa pikku ongelmani maailman suurimmiksi.

Voit muuttaa ajatuksiasi milloin tahansa. Tee se tänään, älä ensi maanantaina. Älä jätä sitä iltaan, vaan aloita nyt. Sillä hetkellä kun tunnistat olevasi pikkuruinen pahanilmanlintu, se on juuri oikea hetki muuttaa ajatuksiasi positiivisemmiksi.

Ajattele asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi tai hyväntuuliseksi. Omat lapset, onnistuneet työjutut, mukavat tuokiot ystävien kanssa… Viime aikoina minua on hihityttänyt erityisesti kaverin Facebookiinsa laittama valokuva alle parivuotiaasta lapsestaan, joka sai rumpusetin lahjaksi ja paukutti niitä kuvassa aivan hullaantuneena.

Ota mallia lapsista. Omista, ystävän lapsista, sukulaisista. Yksi hauskoista asioista vauvoissa on se, että he ovat hyvin vähään tyytyväisiä. He tarvitsevat rakkautta, huomiota ja huolenpitoa, ja silloin heidän maailmassaan on kaikki hyvin. Vauvat myös ilmaisevat tunteitaan vapautuneesti eivätkä jumita vanhassa. Vauvoillahan on oikeasti vain tämä läsnä oleva hetki käytössään.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *