Asioilla on tarkoituksensa

Tosin vielä tovi sitten tämän asian tarkoitusta piti hieman kelailla. Otti nimittäin pikkuriikkisen päähän. Ensireaktioni oli kaikkea muuta kuin julkaisukelpoinen. Nimittäin aivan yhtäkkiä, keskellä muita askareita mieleeni juolahti se, että yliopistoonhan pitää hakea netissä olevalla kaavakkeella. Viimeksi olin katsonut haun ajankohdan joskus tammikuussa, enkä merkinnyt sitä ylös. Jee, pääsykoekirjat on hankittu ja niitä myös lueskeltu, mutta unohdin sitten vallan ilmoittautua pääsykokeisiin! Ja hakuaika oli päättynyt n e l j ä päivää sitten. Ensin teki mieli kiljua vatutuksesta ja tirauttaa pikku itkut, mutta sitten aloin ajatella, että tällä(kin) on varmasti tarkoituksensa.

Ja kun sitten pohdin asiaa tarkemmin, aloin jopa uskoa, että tiedän, mikä tämän tarkoituksen takana saattaa olla. Mutta silti, omaa noin typerää virhettä on hankala hyväksyä. Turha asiaa on kuitenkaan vatvoa tämän enempää. Ensi vuonna sitten, jeah.

Oman elämän täydellinen hallitseminen on mahdotonta. Aina sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Tapahtuu sellaisiakin asioita, joita me itse emme voi muuttaa, mutta jotka muuttavat meitä. Eikö ole ihmeellistä! Ja pyrin kyllä uskomaan, että epäonnessakin piilee jotain hyvää. Niin se vain menee.

Sitä paitsi Alexander Graham Bell on sanonut, että Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen aukeaa. Usein me vain tuijotamme niin kauan ja niin kaihoisasti sulkeutunutta ovea, ettemme näe niitä ovia, jotka meille avautuvat. 

Niin totta. Ei kannata. Ja hei nyt ne kaikki avoimet, uudet ovet. Olen valmis.

P.s. Vastaisku ankeudelle seuraa nykyaikaa ja on nyt myös Facebookissa! Klik, käykää tykkäämässä!

Vielä se päivä paistaa risukasaankin! Kyl!