Astrologian pyörteissä
Olipa kiinnostava viikonloppu astrologisen tulkinnan peruskurssilla. Ensinnäkin, ymmärsin sen, ettei minusta tule astrologia. No, se ei kyllä ollut edes tarkoituksenani, päädyin kurssille puolivahingossa ja todellisesta hetken mielijohteesta. Koin kuitenkin monta itseeni kohdistuvaa oivallusta, mutta toden totta myös turhautumisen tunteita, sillä minulle aivan vieras astrologia tuntui paikoin myös hyvin haastavalta. En tiedä, riittävätkö rahkeeni ja innostukseni jatkokurssiin, mutta aloin vahvasti harkita henkilökohtaisen tulkinnan teettämistä. Oli myös hauskaa kuulla, mitä minua ei tunteva kurssilainen sai irti syntymäkartastani. Paljon tunnistin itsestäni, kuten urakeskeisyyden, tuotteliaisuuden ja sen, että helposti innostun monenlaisista asioista. Ja kyllä myös tunnistin itsessäni joitain elämänkatsomukseen ja henkisyyteen liittyviä asioita. En todellakaan koe että olisin syntynyt tai viettänyt elämääni aina mitenkään kovin onnellisten tähtien alla, mutta tässäkin ajattelen nykyään niin, että oma asenne ratkaisee. Aivan kuten Ilon vuoden Katjakin kirjoitti. Ja tähän voin sivuhuomautuksena ja empiirisenä tutkimustietona vielä sanoa, että aina näitä asioita ei ymmärrä sillä hetkellä, kun elämä on yhtä kaaosta, sinua viedään 6-0, kun tuntuu, että elämä pelkästään ottaa eikä anna tai kun tuntee olevansa loppumattomassa lihamyllyssä. Eikä se kai ole tarkoituskaan. Vasta jälkeenpäin olen huomannut, että näin juuri näin kuului tapahtua. Sitten sitä miettii, että jumankekka sentään, miksi en sillä hetkellä ymmärtänyt nähdä sitä kaikkea hyvää, jonka oman elämän henkilökohtainen haaksirikko myöhemmin toi tullessaan. Ajattelen niin, että kaiken sen vuoksi, mitä ihminen on kokenut, hän on juuri sellainen kuin on, tässä ja nyt. Ja kun mietin itse elämääni taaksepäin, on minulle aivan kristallinkirkasta se, että en vaihtaisi päivääkään pois, en edes niitä ahdistuksen, surun, järkytyksen, epäonnen, tuskan tai ahdingon päiviä. Olisinhan aivan toinen ihminen muuten. Erästä viisasta ruotsalaismiestä lainatakseni, en ikinä tahtoisi kokea ikäviä asioita uudelleen, mutta en myös tahtoisi olla ilman tietoa, mitä ne ovat antaneet. Ugh. Olen puhunut.
Ja palataanpa jälleen asiaan: kyllä vain sekin aiheutti sankasti onnistumisen iloa, kun ensin ajattelin, että apua, kartat ovat aivan hepreaa, mutta sitten kuitenkin keskittyessäni huomasin ymmärtäväni enemmän kuin olin kuvitellut. Taputaputapu! Hyvä minä!
Olen aina tosiaan pitänyt itseäni tyypillisenä kaksosena, mutta nyt ehkä iän myötä kaksosen rinnalle on tullut tunnistettavia piirteitä myös nousevasta härästä. Kylläpä vain tämä on kamalan mielenkiintoista! Välillä muuten ihan tuppaa ahdistamaan, kun maailmassa on niin paljon kaikkea, mistä tahtoisi tietää ja oppia lisää.
Muuten viikko onkin ollu vivahteikas ja monipuolinen, erityisesti tunteeni ovat suhahdelleet kuin pingispallo laidasta toiseen. Treenit sen sijaan ovat sujuneet täydellisesti alkuviikon nuhasta huolimatta ja vararengas sen kuin pienenee. Onnistuin tänään jopa ahtautumaan leninkiin, jossa ei vielä hetki sitten napit menneet lainkaan kiinni. Se on onnea, jos mikä!
Onpa sattunut hauskoja muutenkin. Pari viikkoa sitten päätin, että nyt olisi jälleen aika päästä matkustelemaan, Ja kas, sitten kävikin ilmi, että tammikuussa suuntaan työasioissa Kanarialle ja syksyksikin tarjottiin tilaisuutta työreissulle. Näin se menee, sitä saa, mitä tilaa. Siksipä olen alkanut tosissaan katsastamaan myös asuntoja, sillä tarve sen suuntaiselle muutokselle on erittäin kova. Ehkä pitäisi alkaa jo pakata tavaroita, tiedä miten nopeasti sitten pääsemme takaisin vanhaan rakkaaseen kotikuntaamme.
Tai ehkä sittenkin vietän vielä toisen kesän jättikokoisella parvekkeellamme itseäni grillaten. Huomenna vietämme parvekekauden avajaisia! Vain tuolit puuttuvat, mutta räsymaton päällä on hyvä istua.
En tiedä, mitä kaikkea mahtavaa tuleva viikko tuo tullessaan, mutta mikäs tässä ihmislapsen on ollessa ja odotellessa. Ei Roomaakaan rakennettu päivässä. Tärkeintä lienee olla ja pysyä vastaanottavaisena.
Ilon vuosi
Oho, minä ja astrologia samassa postauksessa, enpä olisi ikinä uskonut 😉 Mutta tärkeä, tärkeä oivallus on tuo, että ilman niitä kaikkia (ikäviäkin) kokemuksia, emme olisi sitä mitä olemme nyt. Ne kaikki kokemukset ovat tuoneet meidät tähän hetkeen. Ja siitä voimme olla kiitollisia, vaikka ”pahana päivänä” tuskin osasimme sitä arvostaa. Niin merkillistä on elämä…