Hyvien asioiden listoja

Hyvien asioiden listoja

Koska elämä on tällä hetkellä yhtä kuin #ruuhkavuodet, olen taas alkanut kirjoittaa iltaisin pikku listoja. Hyvien asioiden listoja. Kirjaan ylös kolme kertaa kolme asiaa, jotka muistuttavat, että asiat ovat vähintäänkin ihan hyvin. Kohta ensimmäinen viikko uudessa työssä on vain hurahtanut ohi. Innostukseni kasvaa sitä mukaa, kun opin 

Uusien juttujen dominoefekti

Uusien juttujen dominoefekti

Kaksi päivää uutta työtä takana, ja pää pyörällä kaikesta! Uutta duunia on seurannut muitakin uusia juttuja, oikea uusien juttujen dominoefekti on valloillaan! Mutta kun elämään tulee yhtäkkiä kymmeniä uusia ihmisiä ja hommia, joita ei ole hetkeen tehnyt (editointia ja oikolukua) sekä uusia järjestelmiä, ei ihme, 

Sinäkin saat aikaan, kun vain aloitat

Sinäkin saat aikaan, kun vain aloitat

Kyllä sitä saa aikaan, kun vain aloittaa. Sinäkin! Ja minä: viikonloppuna tuli siivottua se kellari. Se oli reilun tunnin urakka, jota olin suunnitellut tekeväni vuoden verran. Siis haloo, vuoden! Kuinkahan paljon tuo kellari oli kummitellut alitajunnassani ja vienyt henkisiä voimavarojani samalla kun en saanut mitään konkreettisesti 

Minulla on vapaata, rentoudun siivoamalla

Minulla on vapaata, rentoudun siivoamalla

Alunperin viime vuoden tammikuussa alkanut siivousprojektini jatkuu. Minulla on vapaata, joten rentoudun siivoamalla. Seuraavaksi hankkiudun eroon metrisestä kasasta aikakauslehtiä ja siivoan sen kellarin, jonka kaaokselta en saa rauhaa. Onko ideoita aikakauslehdille, jotka ovat korkeintaan vuoden vanhoja? Mietin, voisinko kiikuttaa läjän terveyskeskukseen ja toisen jonnekin muualle. 

Elämä muuttuu taas: osa miljoona

Elämä muuttuu taas: osa miljoona

Elämä muuttuu taas: osa miljoona. Olen taas uuden edessä, sillä aloitan hommat Tammessa kustannustoimittajana parin viikon päästä. Vaikka olinkin freelancerina kuluneena syksynä tyytyväinen työtilanteeseeni ja paikoin jopa hieman ylityöllistetty, huomasin tarttuvani tällaiseen loistotilaisuuteen iloisesti. Pääsen tekemään töitä tietokirjojen parissa, mikä on erityisen ilahduttavaa. Olenhan itsekin tehnyt niitä muutamia: Naisen 

Umpisolmusta tähän hetkeen

Umpisolmusta tähän hetkeen

Hei sinä! Hyvää vuotta 2017! Pakko vielä tulla kertomaan yksi juttu: Umpisolmusta tähän hetkeen on ollut paras matka koskaan, millä olen ollut. Facebook muistutti eilen aattona, kuinka olin kirjoittanut tismalleen vuosi sitten pitkän päivityksen, jossa pohdin muun muassa sitä, kuinka vuosi 2015 oli paras vuosi pitkään aikaan 

101-tavoitelista vuodelle 2017

101-tavoitelista vuodelle 2017

Kun ei saa rehkiä, voi miettiä tavoitteita ja kirjoittaa niitä ylös: kauan eläköön 101-tavoitelista. Sillä voitteko kuvitella! Olen yhä tai siis taas tässä pirun taudissa. Eilen käväisin jopa sydänfilmissä, sillä pitkittyneen ja taas pahemmaksi muuttuneen infektion kruunasivat inhottavat rytmihäiriöt. Ne taas johtuivat siitä, että kuvittelin olevani terve, 

Vuosikatsaus 2016

Vuosikatsaus 2016

Ihanaa, arkipäivä, ajattelin, kun heräsin tänään puoli kymmeneltä hyvin nukutun yön jälkeen. Toinen ajatus oli se, että ihanaa, nenä ei ole enää tukossa, pystyn hengittämään nenän kautta! Kun on melkein kuusi viikkoa herännyt niin, että pää on ollut täynnä paksua räkää ja ensimmäiseksi on saanut 

Odota hyvää, se toimii!

Odota hyvää, se toimii!

Kärsimätön joulunjuhlija täällä hei! Vaikka voisin jo pakata koko joulun pois, päätin malttaa ja noudattaa tätä mantraa: Odota hyvää, se toimii! Aloin jo tänään vihjailla, että josko vähät koristeet voisi pakata pois ja heivata minikuusenkin, mutta yritän nyt sinnitellä uuteen vuoteen niiden kanssa. Rakkautta, valoa ja 

Rakkautta, valoa ja rauhaa sinun jouluusi

Rakkautta, valoa ja rauhaa sinun jouluusi

Syksy meni niin vauhdikkaasti ja joulukuu oli täynnä syntymäpäiväjuhlallisuuksia, että vaikea on uskoa, että huomenna tosiaan on jouluaatto! Varsinkin kun nurmikko loistaa vihertävän ruskeana eikä lumesta ole tietoakaan, mutta tällä mennään! Ahkerasti olemme muistelleet viime joulun aikaa, jota vietimme lomalla Kanarialla koko uusperheemme voimin ensimmäistä kertaa koko