Henkinen kotiinpaluu

Jaahas. Tänään intuitioni antoi taas täysilaidallisen. Lähetin kirjoittamani jutun eteenpäin ja ajatuksissani kolkutteli pitkästä aikaa tunne, että nyt ei ihan lähtenyt. Ei vaikka pyörittelin juttua kuinka, muokkasin ja deletoin, eikä edes haastattelemallani asiantuntijalla ollut muutostoiveita, siltikään en ollut juttuun itse(kään) lopullisen tyytyväinen. No, sepä tulikin sitten takaisin muutostoiveiden kera, eli olisi pitänyt uskoa sitä, mitä tunsin itsessänikin vahvasti. Mutta ei huonoa ilman hyvää, keksin paremman tavan toimia ja homma on pian hanskassa. Kyllä oma tunne jostain asiasta vain voi olla todella vahva. Ja tässä nähtiin sekin, että vaikka sitä kuinka tekee etukäteissuunnitelman jostakin asiasta, ei homma ehkä toimikaan parhaiten niin kuin on ensin ajatellut.

Kävin myös tänään ohjaamassa ensimmäisen kerran uuden Bodypump 80 -ohjelman. Elimistönihän laittoi stopin treenaamiselleni marraskuun puolella. Loppuvuoden olinkin lähes urheilematta. Se kannatti, sillä kummallinen oireilu lakkasi. Mutta kyllä sitä ehtii ihminen mennä puolessatoista kuukaudessa huonoon happeen! Ojentajapunnerrukset ja hartiabiisi olivat saada minut pökerryksiin. Saa nähdä, miltä huomenna tuntuu lihaksissa. Tästä ei ole kuin yksi tie, ja se on ylöspäin.

Kummallinen kaappiensiivousvimmani on lähtenyt ihan käsistä. Olen aikaisemminkin sanonut, että aloitan elämäni järjestämisen vaatekaapistani, ja myös toiminut niin. Eilen tosin taisin aloittaa koko homman kylpyhuoneesta. Siivousinto onkin varma merkki siitä, että olen levännyt tarpeeksi ja saanut myös nukkua. Nyt on toiminnan aika!

Kyllä se vain niin on, että pieni ihminen voi viedä mehut ihmisestä. Onneksi ne pienet ihmiset kasvavat, alkavat ymmärtää enemmän, nukkua paremmin ja oppivat kommunikoimaan. Tuntuupa mukavalta olla vihdoin täynnä virtaa, ideoita ja suunnitelmia. Arvostan jokaista yhtäjaksoisesti nukuttua yötä. Ja olen kiitollinen jokaisesta aamusta, kun huomaan, että viimeksi olen ollut hereillä laittaessani pikku pääni tyynyseen.

On sellainen olo kuin olisin tullut kotiin pitkältä matkalta.

Kohta on taas kesä. Sitä ennen aion ottaa kaiken irti talvesta! Ehkä hommaan murtsikasukset!