Hyvä elämä

Homma hallussa, täysin…

…mutta nyt ajattelin huoahtaa ja todeta, että onpas ollut haipakkaa! Juttutehdas on kesäkuun viimeisen viikon kunniaksi pyörinyt kuin viimeistä päivää ja siinä samassa on hoidettu lapsia, mietitty syntyjä syviä, poljettu pyörää sisätiloissa ja nosteltu muovista rautaa. Eilen tosin vietin mukavan iltapäivän työhuoneella kirjoittamassa ja tapasin (työhuone)kämppiksiäni, joista toinen jäi lomalle ties kuinka monetta kertaa tänä kesänä. Sitä kun kummastelimme, siihenpä hän totesi jotenkin, että tavallaanhan hän on lomalla ja töissä koko ajan, sillä työ on niin elämäntapa, ettei se eroa vapaa-ajasta. Ihannetilanne! Ja mikä parasta, voin itse täysin yhtyä hänen sanoihinsa.

Okei, viime aikoina tosin työnteko on määränsä ja olosuhteiden takia tuntunut työnteolta, mutta eilinen taas oli vähän kuin olisi ollut töissä lepäämässä. Puolitoistavuotias taapero nimittäin on niin energistä seuraa, että eihän 35-vuotias tahdo jaksaa mukana. Tunnen itseni lasteni seurassa välillä ikälopuksi, vaikka hei, eikö se 40 oo uus 30?

Mahtavan uuvuttavaa olla kotona, mutta samalla ihan supermakeeta! Päivästä toiseen olen vain ihaillut lapsosiani, miten upeita tyttöjä minulla onkaan. Kyllä olen kiitollinen siitä, että meidät on saatettu yhteen, en voi muuta sanoa.

Ja niistä synnyistä syvistä. Olen ikävä kyllä viime aikoina huomannut palanneeni toistamaan tiettyjä vanhoja (toisilta opittuja) käytösmalleja. Varmasti huonoon ulosantiini tietyssä seurassa on vaikuttanut monikin asia: olosuhteet, elämäntilanne, oma historia, stressitaso ja tietenkin vastaavasti kaikki nämä samat asiat toisten osapuolien tahoilta ja blaa blaa blaa ainahan löytyy syitä ja tekosyitä, ettei vain tarvitsisi katsoa peiliin ja sanoa, että on itse väärässä. Förlåt.

En tiedä, mitä elämä tuo tullessaan sillä kristallipalloa en omista, mutta aina kai kannattaa tähdätä parempaan omaan itseen, jos tietää, että se voisi olla tarpeen.

Minua ärsyttää se, että olen huomannut jääväni jumiin, jumiin, jumiin joihinkin asioihin. Miksi en vieläkään osaa irrottaa ja antaa mennä? Kevyesti kohauttaa olkia ja hymähtää päälle? Miksen osaa olla huoleton, vaan annan olosuhteiden ja ehkä vielä enemmän omien mielikuvien vaikuttaa? Inhoan sitä, miten olen kuulostanut vanhalta rikkinäiseltä savikiekolta. Eikä sellainen ole minua, ei.

Joskus lienee kuitenkin parempi tehdä niin kuin ihastuttava Rumi sanoo ja antaa olla:

Don’t regret what’s happened.
If it’s in the past, let it go.
Don’t even remember it.

Valoa perjantai-iltaan!

Mikäs tässä on henkseleitä paukutellessa, kun on kesä ja kaikki! Mut tota mutsii ei kyl sais päästää enää sinne P.o.P:in aleen. Eka se juoruu puol tuntii sen myyjän kaa kun ne oliki vanhoi frendei ja sit se ostaa mitä sattuu. Nyt mulla on uus sortsipuku. Jeah.

P.s. En ole ehtinyt päivittää edes työasioitani, mutta kirjoituksiani on juuri nyt ainakin SATOn Kotona-lehdessä ja Sinebrychoffin Nikissä. Myös uusimmassa Fitissä on juttua taannoin käymästäni uniryhmästä sekä kotijumppaohjeita ihanan Unisportin Veronican näyttäessä mallia! Harmi vain, että kahden ekaksi mainitun lehden jutuista niin Jahangierin haastattelusta kuin Carlsberg-artikkelistani oli jäänyt nimeni pois kreduista. Minä ne tein, kyl!

2 thoughts on “Homma hallussa, täysin…

  1. Kiitos ihanasta blogistasi! Olen uudelleen aktivoitunut blogien seuraaja ja onneksi löysin tieni tännekin;)

    Älä huoli, jokaisella on ”heikkoja” hetkiä ja tuntuu, että ei pääse eteenpäin.. Sinä tunnistat asiat ja muutokset elämässäsi ja tunteissasi, jos näin ei olisi, niin eihän sinulla olisi ”kipuiluakaan”;) se on jo puoli voittoa se ja siitä on hyvä jatkaa matkaa eteenpäin;)

    1. Kiitos sinulle kauniista palautteestasi!
      Ja myös järkevistä sanoistasi, näinhän se taitaa olla :) Välillä vain iskee epäilys ja epätoivokin. Onneksi ne ovat ohimenevää sorttia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *