Hyvien tekojen joulukuu

Uskomatonta, että nyt jo on joulukuun ensimmäinen päivä ja kuukauden päästä meillä on uusi vuosi edessämme. Stressikäyrät tuppaavat toisilla nousemaan eikä ihme, sillä moni miettii, millä rahoittaa jouluhulinat ja koska ehtii siivota ja järjestää, vaikka siellä komerossa tai kellarissa ei joulua vietäkään. Olkoon tämä kuukausi juuri siitäkin syystä hyvien tekojen joulukuu.

Omana tavoitteenani on mahdollisimman stressivapaa joulu kaikin puolin, vaikka työkiireetkin kasautuvat juuri joulua edeltäviin viikkoihin. Päätin, että jos omat hermot alkavat kiristyä, se tietäköön tuplaistumista ja syvään hengittelyä sekä pelkkää olemista meditaatiopallilla. Se tehdään, mikä pystytään, jaksetaan ja ennen kaikkea halutaan ja se riittäköön ja olkoon täydellisen hyvä. Se mitä ei ehdi, jaksa tai halua, se jääköön tekemättä.

Kun rahasta on tiukkaa, joulu voi olla katastrofi

Olen itsekin elänyt läpi vuodet, jolloin rahasta oli tosi tiukkaa ja joulu merkitsi lähinnä katastrofia. Vaikka tuolloin ei aina todellakaan naurattanut, niin jälkikäteen olen osannut olla noistakin ajoista kiitollinen. Ei se, että haluaisin elää ne ajat  uudelleen, sillä rahasta tai sen puutteesta stressaaminen on todella stressaavaa, mutta tuokin ajanjakso muutti itseäni ja varmasti parempaan suuntaan.

Some pullistelee erilaisia joulukalentereita ja itse päätin pistää pystyyn ihan oman joulukalenterin, hyvien tekojen joulukalenterin. Aion ja ennen kaikkea haluan tehdä joulukuussa mahdollisimman paljon hyvää ja levittää myös hyvää fiilistä ympärilleni niin paljon kuin ehdin ja pystyn. Osallistun myös jo traditionaalisesti joululahjakeräykseen, jossa kerätään lahjoja lastenkodeissa asuville lapsille. Totta kai olisi ihana auttaa koko maailmaa, mutta jos jokainen meistä, joka vain pystyy, auttaa edes jotakuta, edes yhtä ainoaa ihmistä, on se on jo paljon. Pienistä puroista kasvaa iso virta tässäkin tapauksessa.

Nämä kukat ostin naapureille, kun he saivat vauvan.

Hyviä tekoja vuoden ympäri

Toki teen hyviä tekoja muutenkin ja minusta on ihana ilahduttaa ihmisiä, mutta haluan panostaa niihin vielä enemmän näin joulun alla, jolloin usein myös toivottomuus saa monessa perheessä vallan. Aika pienistä jutuista tulee hyvä mieli niin itselle kuin toisille ihmisille. Viime lenkillä pimeydessä ja viimassa esimerkiksi hymyilin kolmelle vastaan tulleelle juoksijalle, ja jokainen heistä hymyili minulle takaisin! Välillä saatan ilahduttaa työkavereita viemällä heille mandariineja. Se, että on ajattelevainen muita kohtaan on jo mahtava juttu. Tärkeää ei ole itsellenikään enää se, mitä itse saan, vaan mitä itse voin maailmalle antaa.

Mikä fiilis?

Jenny

INSTAGRAMISSA: jenny_vastaiskuankeudelle

FACEBOOKISSA: vastaiskuankeudellefi

LUE MYÖS, HYVÄN SAA LAITTAA KIERTÄMÄÄN: 

Tilaa tammikuussa ilmestyvä Uuteen nousuun –kirjani

Kehonhuolto on palkinto treenistä

Kävely ja ulkoilu – uudet trendilajit