Hyvin menee!

…mutta menkööt!

Viime viikkoinen lifecoach-koulutuksen alkaminen näköjään tyhjensi pääni niin hyvin ajatuksista, että en ole keksinyt mitään kirjoitettavaa! Päätinpä siis ottaa relasti ja tulla tänne vasta, kun siltä tuntuu. Ja nyt tuntuu! Töitäkin on ollut tosi hieno määrä ja pää kolmantena jalkana olen omien tuntieni lisäksi tuurannut ryhmäliikuntaa. Tuleva kesä hieman jännittää, koska heinäkuussa kirjoitustyöt hiljenevät totaalisesti, minulla on vain kaksi vakio-ohjausta eikä 17-vuotias tytärkään ole saanut kymmenistä hakemuksistaan huolimatta vielä kesätyöpaikkaa. Freelancerin onkin tehtävä työt etukäteen, jotta voi sitten hyvillä mielin lomailla ja kustantaa vielä lomariennot lapsillekin. Asiat ovat kuitenkin tälläkin viikolla vain jotenkin ihmeellisesti järjestyneet ja mukavia yllätyksiä on tapahtunut aina parkkipaikkojen saamisesta myönteiseen palautteeseen ja haastateltavan löytymiseen sillä hetkellä, kun luulen kääntäneeni jo kaikki kivet.

Keskiviikkona olin harjoittelemassa juoksutekniikkaa Adidasheimon avoimissa treeneissä. Oli ihan mahtavaa, kyllä porukassa on voimaa! Poikkeuksellisesti menin paikalle autolla, ja matkalla treeneihin huomasin, että idea jättää kukkaro kotiin ja ottaa sieltä mukaan vain ajokortti taskuun ei ollutkaan niin hyvä, sillä eihän minulla ollut lanttiakaan parkkimaksua varten. En enää ehtinyt kääntyä takaisin, joten päätin vain luottaa siihen, että asia järjestyy ja sanoin itselleni ääneen, että toivottavasti saan ilmaisen parkkipaikan jostakin. Olimme tapaamassa heimon kanssa Finlandiatalolla ja yhtäkkiä muistin, että Kaisaniemenrannassa on jotain parkkikiekkopaikkoja, toki noin kuuden kieppeillä varmasti varattuja. Sinne sitten kuitenkin ajoin todetakseni, ettei vapaata ruutua ole, kunnes samalla sekunnilla paikalle käveli mies, istui vikkelästi autoon ja hurautti pois. Voi mikä tuuri! Kun sama parkkiasia toistui eilen, päätin, että tuota asennetta kyllä pyrin vaalimaan ihan missä tahansa arkisessa asiassa aina töistä perhe-elämään. Ja onnistuneesti olen sitä jo vaalinutkin oikeastaan viime aikoina. Kai sitä on stressannut vain niin riittävästi jo pienen elämänsä aikana, että jossain vaiheessa tulee raja, kun se alkaa jäädä koko ajan vähemmälle. Siinä vaiheessa kun on tehnyt kaikkensa ja päästää irti, asiat alkavatkin järjestyä. Esimerkiksi joissain asioissa, jotka eivät meinaa järjestyä, sitä tulee helposti suomittua itseään, että tätäkään en sitten saanut tehtyä. Kun sellainen asenne on kuitenkin ihan vääränlainen, parempi olisi vain suhtautua itseensä lempeydellä ja luottaa omiin voimiinsa, ennen kaikkea uskoa siihen, että nyt olen tehnyt riittävästi ja jos tämä ei tilannetta pelasta, olkoon sitten niin. Ja kas, sitten jokin yllättävä ratkaisu asiaan usein löytyykin. Ja miten paljon tehokkaampaa onkaan stressaamisen sijaan keskittyä oman hyvinvointinsa edistämiseen. Ja oikeasti, tyynessä ilmapiirissä ne ratkaisut löytyvät ja menestyskin tapahtuu luovista ideoista puhumattakaan. Yritäpä keksiä jotain uutta silloin, kun olet miettinyt asiaa pääsi puhki ja lietsonut itsesi paniikkiin. Aivan, se ei vain enää tuota mitään tulosta. Kun taas hellittää otettaan, päästää irti, antaa asioiden hetken olla, niin kas, teemme suorastaan pieniä ihmeitä!

Tarkkana juoksutreeneissä! Mitä lie mietin, parkkeerauspulman onnistunutta ratkaisuako. (Kuva: Adidas/Pasi Salminen)

Itse olen muuten alkanut kiinnittää enemmän huomiotani siihen, miltä minusta ihan päivittäin tuntuu ja millaiset omat energiani ovat. Esimerkiksi omaa ärsyyntymistä tai suuttumista olen huomannut hyvin tarpeelliseksi tulkita syvemmin. Eilen eräs rakas perheenjäseneni alkoi yhtäkkiä ärsyttää minua ihan vietävästi oikeastaan tekemättä mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Oli pakko pysähtyä hetkeen ja todeta hänelle, että mikä lie on tämä issue, että yhtäkkiä minusta tuntuu siltä, että herätät minussa ärsyyntymistä, vaikka tiedän, että syy ärsytykseeni ei ole sinussa, vaan jossain ihan muualla. Ja näin pulma oli poispyyhkäisty sen sijaan, että olisin alkanut kiukutella tai avautua. Samalla tärkeällä ihmisellä on muuten tapana vihellellä, mistä teimme pari viikkoa sitten tismalleen saman ja yhtäaikaisen havainnon. Hän nimittäin saapui huoneeseen iloisesti ja tarttuvasti jotain tuttua biisiä vihellellen, johon totesin vain, että hyvin vihelletty. Joskus aiemmin olin ärsyyntynyt viheltämisestä ihan hirvittävästi ja usein myös mielipiteeni kertonut. Nyt tämä iloinen viheltelijäkin totesi minulle hämmentyneenä, että huomaatko, että sua ei enää ollenkaan ärsytä, että mä vihellän. Johon totesin, että eipä niin, vaan melkein taputin, kun oli niin hienosti vihelletty. Ja samalla hetkellä ymmärsin taas vahvasti sen, että se oma ärsytys voi johtua ihan jostain muusta, usein omasta huonosta fiiliksestä. Eikä sen oman huonon olon purkaminen kehenkään toiseen ihmiseen tee omaa oloa paremmaksi, vaan enemmänkin pahemmaksi. Keskittykäämme siis omaan hyvinvointiimme ja sen edistämiseen! Ja aina kun alkaa kupolia kiristää, voi istahtaa hetkeksi alas ja miettiä, oliko syy todella tämä, josta olen nyt sanomassa sanasen vai onko syy jossain ihan muualla?

Ja vielä yksi asia, minua on suunnattomasti kutsunut luonnollinen parantaminen eli reiki viime aikoina, törmään siihen joka puolella. Tiistaina makasin reilun tunnin hammaslääkärissä ja palkinnoksi siitä hommasin itselleni Sari McGlinnin kirjan Reiki, luonnollisen parantamisen menetelmä. Olin miettinyt kirjan ostamista jo tovin ja tuona aamuna päätin, että nyt on oikea hetki sen hankkimiseen. Kirja vaikuttaa kiinnostavalta, sieltä poimin nämä alla olevat hienot Usuin elämänohjeet, joita samantyyppisiä olenkin jo pääosin pieniä lipsahduksia lukuun ottamatta pyrkinyt toteuttamaankin omassa arjessani:

Juuri tänään ole onnellinen.

Juuri tänään odota parasta.

Ole ystävällinen kaikille olennoille.

Ansaitse leipäsi rehellisesti.

Ole kiitollinen monista osaksesi tulleista siunauksista.

Ihanaa perjantaita sinulle! Tapahtukoon mukavia asioita meille kaikille.

Hankin myös pienen reiki-kiven, johon kolmevuotias ihastui ja nytpä kivi onkin teillä tietämättömillä..