Ihan parhaat naurut

Nauraminen, se on hyvästä ja virkistää oloa. Ja onhan nauramisella tutkitustikin terveysvaikutuksia. Meillä kotona nauretaan paljon. Päivittäin ja vähän väliä. Puolisollani ja minulla on oma kuivakka huumorimme, mutta tyttäreni ne vasta sanaseppoja ovatkin.

1)

Tytär, 10: Mä olen kyllästynyt niihin mun punaisiin peltilaatikostoihin. Onko meillä vielä sellainen valkoinen samanlainen kellarissa?

Minä: Ei kyl oo enää. Mut hei, sähän voisit päällystää ne tapetilla, niin kuin Anu Harkki teki siinä ohjelmassaan.

Tytär: Äiti hei. Mä en oo Anu Harkki.

2)

Tytär, 10: Voisitteko te nyt käydä siellä Prismassa, että edes näyttäisi, että meitä ruokitaan täällä.

3)

Minä: Hei, sä oot taas tuhlannut kaikki sun rahat. Millä rahalla sä aiot suoriutua joululahjaostoksista?

Tytär, 14: Äh, emmä mitään joulushoppailurahaa tarvi. Mä annan teille kaikille lahjaks ilmaa mun keuhkoist.

4)

Tytär, 10, selittää tohkeissaan, kuinka kaksi vuotta vanhempaa tyttöä ovat vierailleet kotiluokassa ja rikkoneet tai hukanneet kaverin korun.

Tytär: Ja tänään me otetaan se kaksikko puhutteluun. Ne saa kyllä selittää, mitä tapahtui.

Minä: Aha. Mutta nehän on teitä vuoden vanhempia ja isompiakin.

Tytär: Joo, niin ovat, mutta me ollaan niitä kypsempiä.

Tuskin maltan odottaa, mitä tapahtuu, kun kuopus avaa sanaisen arkkunsa. Viitteitä sanallisesta hauskuuttamisesta on jo saatu. Keskimmäistä siskoa kuopus kutsuu tämän oikealla nimellä, vanhin sisko on yksinkertaisesti tyttö.

Ja sitku mä taas teen sen yhden tempun, niin mä tiijän, että noi kaikki nauraa ihan katketakseen. Vähäks noi on helppoja!