(Joulu)stressiä ilmassa?

Onneksi voimme päättää myös toisin.

En tiedä, onko kyseessä jokin alkanut joulustressi, mutta tuntuu, että lievää kupolin kiristymistä on ilmassa monella taholla. Stressaantunutta energiaa on ollut jotenkin havaittavissa viime päivinä esimerkiksi liikenteessä ja ihmisjoukoissa. Olen kehittynyt, sillä vielä jokunen vuosi sitten annoin energian tarttua helposti itseeni. Sen sijaan nyt minun tekisi mieli halia kaikkia ja sanoa, ettei mikään ole niin vakavaa. Ettei maailmaa tarvitse saada valmiiksi enää loppuvuonna. Että keskittykää hyvään sen sijaan että stressaatte itseänne negatiivisuuksilla. Että antakaa rakkautta sen sijaan että ostaisitte hyväksyntää. Että kaikki voi olla ihan hyvin juuri nyt elämäntilanteesta huolimatta.

Itse päätin tänään(kin), etten lähde mukaan mihinkään, mikä sotii arvojani vastaan. Toki minäkin voisin stressaantua joulusta, siitä, että minä, joka en juuri koskaan ole kipeä olen taas flunssassa, lähestyvistä deadlineista tai siitä, että tulevaisuuteni on taas yksi suuri kysymysmerkki, mutta ketä se auttaisi? Vähiten stressaaminen auttaisi itseäni ja läheisiäni. Siispä pysyn täällä somassa kuplassani ja keskityn hyvään ja iloisiin asioihin. Ja lähetän kaikille valoa, rakkautta ja uskoa tulevaan.

Joulun ei tarvitse olla stressin aikaa.

Tänä vuonna vietämme varsin erilaisen joulun kuin aiemmin, mutta uskon, etten muutenkaan olisi saanut itseäni lietsottua joulustressiin. Koska miksi ahdistua ja tulla pahalle tuulelle asiasta, jonka pitäisi olla täynnä hyvää mieltä, iloa ja läsnäoloa? Toki moni murehtii jouluna esimerkiksi rahojen riittämättömyyttä, mutta runsaasti rahaa vaativien lahjojen sijaan voi antaa vaikka omaa aikaansa ja todellista läsnäoloa. Toki erityisesti lapsille paketit ovat tärkeitä, mutta vähemmän on enemmän ja laatu korvaa määrän.

Flunssa pirulainen se iski taas lauantaiaamuna. Tunsin ensin kaktuksen kurkussani ja lähdin ohjaamaan sisäpyöräilytuntia, koska tunnin parin varoitusajalla tuskin olisi löytynyt ohjaajaa. No tunti itsessään meni hyvin, mutta oloni huononi päivän mittaan ja ilta ja seuraava päivä olivat yhtä aivastelua ja niiskutusta. Olisin voinut todella harmistua taudista, joka tänä syksynä iski jo kolmatta kertaa, mutta olen pyrkinyt ajattelemaan, että ah, se on vain flunssa. Siitä huolimatta minulla on esimerkiksi kaksi jalkaa joilla voin kävellä ja vaikkapa toimiva suolisto eikä rajoittavia vaivoja muutenkaan. Oloni ei ole kovin kummoinen, mutta kyllä se tästä kohentuu. Pyrin keskittymään flunssan sijaan terveyteen ja kiittämään kaikesta siitä kehossani, joka toimii. Ja samalla mietin, onko tämä maailmankaikkeuden merkki pitää itsestäni kenties vielä parempaa huolta?

Tänä vuonna meidän kuusi näyttää tältä.

Jouluun on enää 16 päivää ja sitä ennen on saatettava loppuun juttu jos toinenkin. Lähestyvät deadlinet eivät tällä kertaa saa hikeä otsalleni eivätkä myöskään pinnaani kiristymään, sillä tämä teenpäs tässä yhden asian kerrallaan tai ainakin yritän toimia niin -taktiikkani on vahvasti käytössä. Teen asiat niin hyvin kuin tässä hetkessä voin. Tiedänhän kokemuksesta, että saan kaiken tehtyä, kuten aina ennenkin.

Ja mitä tuohon kysymysmerkkitulevaisuuteeni tulee, en todella tiedä, missä olen vuoden päästä enkä edes sitä, missä olen puolen vuoden päästä. Tämän hetkinen määräaikainen työtehtäväni kun näillä näkymin loppuu huhtikuun puolivälissä, kun henkilö jota tuurailen, palaa töihin. En ole kuukausiin edes ajatellut asiaa, mutta koska aika kuluu näin nopeasti, on huhtikuu ihan juuri. Ehdin tuossa jo minihetken stressata asiasta, kunnes muistin, että äh, ei kannata. Jemppa, älä ressaa, kaikki järjestyy, sanoin ja taputin itseäni olalle.

Rakastan lyhtyjä.

Ja kun sain noustua tilapäisen ja sangen pikaisen murheen alhosta päätin, että enemmänkin otan tilanteen vastaan sellaisena, että kaikki tiet ovat avoinna, kaikki ovet sepposen selällään ja sen tiedon lisäksi keskityn elämään päivä kerrallaan. Mitä vain (hyvää) voi tapahtua milloin tahansa, kuten Eeva Kilpikin on todennut. Sen tiedän, että jollain tapaa toki työllistän itseni, mutta olenko sitten näissä hommissa, valmennushommissa, missä tahansa hommissa vai ehkä opiskelemassa jotain lisää, jos vain maailmankaikkeus auttaa kolmen lapsen äitiä järjestämään raha-asiansa niin, että vaikka sitten osa-aikainen opiskelu olisi mahdollista. Enemmänkin jännittävää kuin stressaavaa, ainakin vielä näin pienen turvaetäisyyden päästä katsottuna.

Kristallipalloa ei ole, täytyy siis mennä sopivasti järjen ja sydämen yhteisviritelmällä toki ilman liian itsekkäitä valintoja läheisiäni ajatellen. Ja vaikkei minulla olekaan kristallipalloa, minulla on rutkasti unelmia, joita en ole toteuttanut.

P.s. Joululahjoista puheen ollen. Jos haluat sujauttaa ystävän, lapsen opettajan, sukulaisen tai puolison pakettiin Sisäistä voimaa tai Sisäistä timanttia, olen syvästi kiitollinen!

Kauniit itsenäisyyspäiväkukat hautuumaalla.