Juoksua ja uusperheasiaa
Kävin tänään juoksentelemassa Keskuspuistossa Paloheinän mäen ympärillä. En olekaan juossut sielläpäin Keskuspuistoa arviolta 15 vuoteen. Kummasti sitä vain muisti reitit, että mistä pääsee minnekin. Mäki sen sijaan näytti ihan valtavalta, muistikuvat siitä olivat jotenkin vaatimattomammat. Tällä kertaa en uskaltautunut mäkeen, kävin vain aistimassa tunnelmaa. Vielä pitää kerätä rohkeutta. Kukkuloita tosin riitti kyllä vitosen lenkillänikin, tosin hillitympiä.
Vielä ollaan tässä moodissa... mutta toivoa on!
Olin ajatellut, että nyt kun juoksen eri ympyröissä kuin normaalisti, osaisin jotenkin paremmin kontrolloida vauhtiani. Väärin. Juoksin tismalleen samaa reilun viiden minuutin kilometrivauhtia kuin kotikulmillakin. Parisataa metriä vajaan kuuden kilometrin lenkin ajaksi tuli 29.44. Pirhana sentään. Tässä pitää alkaa opetella hitaampaa juoksuvauhtia. Kymppi vielä menee tuota vauhtia, mutta en tiedä, jaksanko 15 saati puolimaratonia.
Rakastan Keskuspuistoa! Tää mäki tuntui isommalta kuin miltä näyttää kuvassa, kah, on se kumma!
Ja sitten työasioihin: tällä viikolla ilmestyneessä Kodin Kuvalehdessä (numero 11) oli juttuni uusperheistä. Jutussa haastattelemani uusperheet kertoivat, miten he ovat onnistuneet pitämään uusperheen kasassa tai vastaavasti miksi eivät. Etsin pitkään ja hartaasti haastateltavia, kunnes sitten löysinkin ihan täydelliset tyypit juttuun, johon olin todella tyytyväinen itsekin. En voi kuin ihastella esimerkiksi jutussa esiintyvän kahdeksanlapsisen uusperheen yhteenhitsautuneisuutta. Vaikka lapsetonta aikaa on ollut tyyliin vain ruokakaupassa, on kyseinen uuspari pysynyt yhdessä jo kahdeksan vuotta. Kaikki jutussa esiintyvät antoivat ihastuttavan rehellisiä kommentteja ja myös vinkkejä. Vaikka bonuslapsesta välittää paljon, uupuu vanhemman ja biologisen lapsen välinen rakkaus. Vaikka tasapuolisuuteen pyritään, se ei toteudu täysin ikinä. Tiukassa tilanteessa se oma lapsi saa lopulta kermat kakun päältä. Paketista ei voi tiputella pois eksiä tai lapsia, mutta myös lapsettoman on saatava välillä olla lapseton. Myös se, että puolison lapset asuvat luona, mutta omat biologiset eivät, aiheuttaa syyllisyyden tunteita ja asia on vaikea hyväksyä. Vuoden seurustelun jälkeen alkuhuuma tasaantui ja iski epätoivo. Uusperheestä voi olla helpompi erota. Jos tuntuu siltä kuin olisi hiekkaa uikkareissa, tunteesta haluaa eroon vaikka yksinäisyyden uhalla.
Kröhöm, huomaatte kai mun uuden sairaan makeen kynsilakan!
Ymmärrän hyvin haastateltujen pointit, vaikka itse olenkin uusperheessä se lapsellinen osapuoli. Toisaalta lapsellisen osapuolen roolissa sitä voi kokea epävarmuutta siitä, että kuinka paljon voi puolisoa kuormittaa asioilla, jotka ovat ”vain” bonuslasten asioita. Vaikka toinen auttaisi mielellään ja osallistuisi myös lapsipuolten arkeen, sitä voi tuntea itsensä joskus todella yksinäiseksi käytännön asioiden kanssa. Kaikki haastateltavat muuten korostivat parisuhteen merkitystä oli kyse sitten uusperheestä tai ydinperheestä. Kun parisuhde toimii, lapset tulevat mukana kuin itsekseen.
Juurikin näin, mutta omasta mielestäni näiden elämän ruuhkavuosien suurin ongelma onkin se, mistä löytää aikaa ja ehkä sitäkin enemmän mistä löytää virtaa parisuhteelle. Lapset antavat paljon, mutta nyt puolitoistavuotiaan taaperon kanssa täysiä päiviä viettäneenä voin myös todeta, että voi jestas, miten paljon lapsi voi myös viedä energiaa. Olin ilmeisesti aivan onnellisesti unohtanut sen, heh. Töissä käynti oli lepoa verrattuna pienen taaperon viihdyttämiseen. Siltikin, nautin hetkestä. Myös siitä eilisestä, kun lapsi makasi rautakangen jäykkänä kaupan lattialla kirkumassa, heh. Teini-ikä alkaa entistä aikaisemmin, mutta että uhmaikäkin!
Jos uusperheasiat yhtään koskettavat, lukekaa Uuden onnen avaimet!
pinkki
Mun pitikin tulla jo torstaina kommentoimaan. Mua huvitti se, et kaikki jutut mitä mä nykyään innostun lukemaan, on sun kirjoittamia.
Toi uusperhe juttu oli todella kiinnostava. Etenkin se 8 lapsen perheen juttu. Siitä olisin halunnut kyllä kuulla lisää, miten lapset sopeutuu kun yhteen muutto tapahtuu viikossa 🙂
Mä olen elänyt uusperheessä itse ja onnekkaasti isäpuoleni piti minua alusta asti omanaan. Niinkin siis voi käydä.
Työni ansiosta osaan eläytyä noihin haasteteltujen rehellisiin kommentteihin. Vaikka kuinka yrittäisi olla tasapuolinen, niin oma on aina oma 🙁 Mulle sen on kova paikka. Myöntää se.
Taaperoiden kanssa eläminen on kiehtovaa. Muistan kun oma nuorin täytti 1,5v ja väänsin lähes itkua. ”Miksi sä teet tän mulle, miksi SÄKIN muutuit riiviöksi”. Siis todella.
Jenny B-H
Moi Pinkki!
Kiitos palautteesta! Ilahduttaa kuulla, että juttuja luetaan ja niistä myös saadaan itselle jotain ajattelemisen aihetta. Se 8 lapsen perhe oli tosi kiinnostava. Opin erityisesti heiltä paljon itsekin. Ihailin sitä, miten rennosti ne pystyi kertomaan myös haasteista.
Hihii, tää tekee mulle pelkästään hyvää olla taaperon kanssa. Ja onhan mulla isot tytöt apuna, kun kesä koittaa. Tää työhommiin keskittyminen päiväunien aikana vain on vähän niin ja näin. Juuri kun pääsee alkuun, lapsi herää 🙂
Hanna
Mä ahdistelen sua kysymyksillä: http://terveisiaperheesta.blogspot.com/2012/05/11-yksitoista-asiaa.html
Katja
Jee, ehkäpä siis piankin aloitamme ne yhteiset mäkitreenit 😉
Kiitos erinomaisesta uusperhejutusta – vaikka itselläni on hyvin ”ydin-sellainen”, heräsi siitä ajatuksia.
Minua puhutteli etenkin sen yksinhuoltajamiehen tarina, jolla uusperheily ei oikein onnistunutkaan. Ei se todellakaan niin helppoa ole.
Jenny B-H
Kiitos paljon palautteesta!Sitä on tosi mukava saada, kun näin friikkuna monesti lukijoiden meilaama palaute unohtuu toimituksiin eikä tule kirjoittajalle itselleen perille – toki riippuu lehdestä.
Välillä sitä nimittäin miettii, että lukeekohan näitä kukaan ja jos, niin mitähän ne tykkäävät 🙂
Olen paljon miettinyt, mikä siinä uusperheessä voi olla niin haastavaa, ehkä se, että on paljon liikkuvia osia ja jokainen tavallaan joutuu opettelemaan asiat uusiksi ja muuttamaan niitä siitä, mihin ydinperheessä on totuttu. Ja toisaalta sekin, kun/jos on lasten kanssa ollut yksin, siihenkin tottuu. Sitten kun pitääkin yhtäkkiä huomioida toista aikuista, niin se voi olla haastavaa 🙂
Fakta on kuitenkin se, että suurin osa uusperheistä päätyy eroon. Mä ajattelisin myös niin, että jos on kerran eronnut ja tehnyt sen ison päätöksen, kynnys madaltuu. Juuri niin kuin se yh-isä sanoi, että jos on hiekkaa uikkareissa, niin siitä tahtoo eroon.
Elisa
Luin kans tän jutun ja tykkäsin kovasti. Elämänmaku maistuu siinä oikein mukavasti!! Itse jäin miettimään sitä isää joka oli muuttanut uuden kumppanin luokse toiselle paikkakunnalle ja koki syyllisyyttä siitä, että näki kumppaninsa lapsia enemmän kuin omaansa.
Kiitos Jenny! Oot ässä!
Jenny B-H
Hei jee iso kiitos Elisa, aivan ihana saada palautetta!
Ja tosi hauska huomata, miten jutun eri kohdat ovat kolahtaneet eri tyyppeihin. Tässä sen näkee just, miten tärkeää on näissä tämän tyyppisissä löytää mahdollisimman erilaisia haastateltavia.
Irina
En ole juttua vielä lukenut, mutta rupesipa kiinnostamaan. Kommentit olivat todella hyviä ja elämän makuisia, osa omakohtaisesti koettuja, täällä uusperhe-elämää takana yli 10 vuotta. Yhtenä tärkeimpänä pidän sitä että yhteistä aikaa riittää, ja aikusten onni kukoistaa. Silloin kaikki arjen ongelmat ovat paljon pienempiä, ja toisen lapsetkin ovat lähes enkeleitä : )
Jenny B-H
Moi Irina!
Kiva kuulla, että alkoi kiinnostaa, lehti on yhä kaupoissa 🙂
Meillä on kyllä ollut tuo yhteinen aika tosi vähissä. Pitäisi enemmän panostaa siihen, mutta jotenkin ei vain ole jaksanut! Taapero on kerran vasta ollut yökylässäkin. Täytyykin nyt aktivoitua enemmän, että menisi vaikka leffaan tai syömään. Olet nimittäin niin oikeassa, yhteinen aika saa kyllä onnen kukoistamaan.