Kotitreeni astui elämääni – mutta ei yhdessä yössä

Jo jonkin aikaa olen jumpannut säännöllisesti kotona. Kotitreeni astui elämääni – mutta ei yhdessä yössä. En ole jumpannut kotona siksi, ettenkö voisi tai haluaisi mennä salille. Olen tehnyt kotitreeniä siksi, että nopea, kotona tehtävä treeni sopii tällä hetkellä aikatauluihini ja esimerkiksi muun perheen menoihin paremmin kuin siirtyminen salille, treeni siellä ja palaaminen kotiin.

Kotijumppa on siis juuri nyt itselleni ajansäästöä samalla tavalla kuin ruokaostosten tilaaminen netissä. Tällä hetkellä käyn myös hotjoogassa ja toki juoksen, joten sen, minkä voin tehdä kotona, teen kotona mielelläni. Olisi ihana sanoa, että kotitreeni astui elämääni yhdessä yössä ja innostuin kotona jumppaamisesta heti valtavasti, mutta valitettavasti se ei ole totta, vaan jopa aika kaukana totuudesta.

Valtava liikepankki pääkopassa

Olen ohjannut ryhmäliikuntatunteja vuodesta 1999, ja liikkumaan lähteminen on vaatinut aina sitä, että astun kotioven kynnyksen yli. En vain saanut kotona mitään aikaiseksi, eikä kotitreeni aiemmin tuntunut treeniltä, vaikka myös jumppatunneilla tehdään esimerkiksi kehonpainolla liikkeitä ja usein perusaerobicissä isoimmat käsipainot ovat sen 5-6 kiloa. Aina välillä yritin, mutta ei siitä mitään tullut. Minusta kotona liikkuminen oli tylsintä ja epämotivoivinta ikinä, vaikka takaraivossani minulla on aika mahtava liikepankki ja nykyään nettikin on pullollaan ohjeita.

10 kilon kahvakuula, vitosen puntit, 15 kilon puntit ja jumppapallo (ei kuvassa) ovat vakiovarusteeni oman kropan lisäksi.

Anna Saivosalmi sai minut kotijumppaamaan – vaan ei heti

Mitä sitten tapahtui? No arviolta neljä vuotta sitten aloin seurata Anna Saivosalmea Instagramissa. En muista ollenkaan, miten Annaan törmäsin, mutta ihastuin hänen energisyyteensä ja joka päivä katsoin läpi sen jumpan, jonka hän IG:ssä julkaisi. Siis katsoin Annan treenejä, en todellakaan jumpannut niiden tahdissa, hahaa, ei tullut kuuloonkaan. Jatkoin Annan videoiden katsomista lähes kaksi vuotta, ennen kuin oikeasti tein ensimmäisen Annan treenin varmaan jostain hetken mielijohteesta. Jossain vaiheessa olin nettijoogannut tovin, mutta sekin sitten jäi. Siinä pulmaksi osoittautui se, että ikuisena joogan aloittajana jouduin seuraamaan tarkasti, mitä ohjaaja tekee, ja koin ohjaajan seuraamisen helpommaksi livenä salilla kuin läppärin miniruudusta.

Olin siis päässyt vaiheeseen, jossa tein satunnaisesti Annan IG:ssä jakamia treenejä muutamia kertoja. Tuossa vaiheessa olin tutustunut Annaan ja toimitin hänen Treenaa kotona -kirjansa, joka alkoi herätellä omaa jumppakärpästä. Tuossa vaiheessa olin juossut aktiivisesti vuoden verran, eikä elämään oikein muuta mahtunutkaan, mikä toki oli typerää. Välillä saatoin tehdä vähän vatsalihaksia juoksun perään, mutta lihaskuntoharjoitteluni oli aikalailla olematonta. Kunnes sitten tuli vaivoja, ja aloin tehdä kotona kehonhuoltoa. Venyttelin, rullasin, joogasin ja keppijumppasin pari minuuttia aamuisin, pari minuuttia silloin, toiset tällöin. Yhtäkkiä aloin huomata, että sain sillä tavalla päivittäin usein kasaan 15-20 minuuttia kehonhuoltoa ja vieläpä vaivattomasti. Aloin oikeasti miettiä, miksi en voisi tehdä myös lihaskuntotreeniä kotona. Ja lopulta niin kävi – ajansäästöksi ja kotijumpan helppouden takia kotitreeni silloin tällöin astui elämääni. Viime talven kävin nimittäin vielä pääosin salilla, mutta kevään kuluessa rutiini tulikin kotijumpasta. Tällä hetkellä teen 2–4 kestoltaan 10–30 minuutin kotijumppaa viikossa. Tuo puoli tuntia on ihan maksimi, usein jumppani kestävät sen 10-20 minuuttia. Katson yhä edelleen Annan kaikki videot, ja napsin niistä ideoita. Mutta kuten sanottu, itsellenikin on kertynyt liikepankkia ohjausvuosieni aikana. Ja kyllä, olohuone on alkanut muistuttaa kuntosalia.

Eilisen 30 minsan reenin jälkeen.

Toisto muuttaa yksittäiset teot rutiiniksi

No mitä tähän sitten vaadittiin? Lähinnä huolellista valmistautumista ja toistoa! Sen ymmärtämistä, että joskus jonkun asian toisin tekeminen vaatii useamman kerran yrittämistä. Se pätee kotijumpan tai minkä tahansa uuden lajin aloittamiseen, tai elämänmuutoksen tekemiseen. Lopulta aika harva meistä onnistuu kerralla, vaan monesti yrityksiä tarvitaan useampia ja sen jälkeen asiaa pitää toistaa, kunnes siitä tulee rutiini. Lisäksi kannattaa irrottautua uskomuksesta, ettei ole jotain. Minun ei tarvinnut jumpata kotona, koska enhän pitänyt itseäni tyyppinä, joka treenaa olohuoneessa. Minulla oli itsestäni uskomus, että en ole kotona jumppaavaa tyyppiä, ja se uskomus oli niin vahva, että eihän minun tarvinnut edes kokeilla, miltä kotona jumppaaminen tuntuu, koska se ei vain ollut minun juttuni. Bullshit!

Kun itse tein elämänmuutosta, eivät esimerkiksi uudet ruokatavat iskostuneet ajatuksiini yhdessä yössä, vaan kesti liki vuoden, että monesta asiasta oikeasti tuli rutiini, jota ei tarvinnut enää miettiä. Vuoden! Kyllä vain. Ja vaikka vuosi kuulostaa pitkältä ajalta, niin kelaa hieman taaksepäin ja mieti, miten nopeasti kulunut vuosi on mennyt.

En olisi koskaan voinut kuvitellakaan, että kotijumpasta tulee itselleni rutiini. Mutta niin on käynyt, ja siitä olen iloinen.

Muita kotitreenaajia linjoilla?

Jenny

INSTAGRAMISSA

FACEBOOKISSA

P.s. Sydän tuohon alas on tullut jäädäkseen. Saa painaa, kiitos <3

Överi sokeri jäi, kun laitoin ruokarytmin kuntoon

Miten pitää huolta siitä, että virtaa riittää seuraavaan lomaan saakka?

Kateus ja tyytymättömyys – kesän vitsaukset