Kun maanantaista tuli taas yksi seitsemästä lempipäivästäni – työllä on arjessa iso merkitys

Olen kesäihminen. Rakastan lämpöä ja valoa, ja mitä kuumempi on, sitä enemmän nautin. Myös liikkumisesta. Mutta pitkästä aikaa odotan innolla myös syksyä. Eilen tajusin sen, että tällä hetkellä arjessani ei ole mitään ylimääräistä, ei mitään sellaista asiaa, jota en haluaisi tehdä tai joka tuntuisi epämiellyttävältä. Työllä on arjessa iso merkitys.

Olo tuntuu kevyeltä siksikin, että vaihdoin kesäkuun alussa hommia ja voihan olla, että kyse on kuherruskuukaudesta,  mutta todella tykkään työstäni. Minusta on mukava mennä töihin, ja maanantai on muuttunut jälleen yhdeksi seitsemästä lempipäivästäni. Työtehtäväni ovat mieleisempiä, ja pelkän muiden tekstien editoimisen sijaan monipuolisempia.

Ymmärsin hiljattain sen, että jos teen vain jotain samaa koko ajan, alkaa mielenkiintoni kärsiä, oli kyse sitten editoimisesta tai kirjoittamisesta. Olen ihminen, joka kaipaa vaihtelua, vastuuta ja monipuolisia tehtäviä. Tarvitsen myös hieman kiirettä ja ripauksen stressiäkin, silloin toimin parhaiten. Ihan painajainen itselleni on se, jos töissä ei ole tarpeeksi tekemistä. Silloin tuntuu siltä, että en saa enää sitä vähääkään aikaiseksi.

Haastattelin hiljattain ikäistäni naista, joka oli ollut samassa tehtaassa töissä 1990-luvun puolivälistä saakka. Hän viihtyi duunissaan ja työpaikallaan älyttömän hyvin ja toivoi, että saisi jatkaa siellä eläkeikään saakka. Hän ei miettinyt työasioitaan vapaa-ajalla. Kuulostaa ihannetilanteelta, mutta ei itseltäni.

Olo on kuin kesällä laiturilla: kevyt ja huoleton.

Olen kai oikeastaan aina ollut työorientoitunut ihminen. Työllä on ollut itselleni valtava merkitys ja se on tuonut todella paljon sisältöä elämääni, vaikka toki olen paljon muutakin kuin se, mitä olen tehnyt työkseni. Mutta olen myös tarvinnut työlleni jonkin syvemmän merkityksen tai ainakin fiiliksen, että todella teen sitä, mitä haluan, muuten homma on lakannut toimimasta ja erityisesti nuorempana tuli tehtyä impulsiivisiakin päätöksiä töiden suhteen. Nyt vanhempana muutokset ovat olleen jähmeämpiä, mutta ehkä ihan hyvä sekin.

Olen ollut sitä toisia ärsyttävää do what you love -tyyppiä. Ja sitten, kun en olekaan enää rakastanut sitä, mitä teen, olen kärsinyt tilanteesta. Ja pikkuhiljaa se on alkanut vaikuttaa muuhunkin arkeen: olen alkanut kadottaa iloa. Viime talvena työasiat olivat minun ja puolisoni kestopuheenaihe. Mutta vaikka yritin muuttaa asennettani, olla kiitollinen kuukausipalkasta ja mahtavista työkavereista, jokin vain oli pielessä. Työssä ei ollut mitään vikaa, mutta itse en vain enää nauttinut sen tekemisestä. Kuten olen kirjoittanut, se oli jonkun toisen unelmatyö, mutta ei minun. Sen asian itselleen tunnustaminen oli jo merkittävä askel. Mietin paljon sitäkin, tulisinko onnellisemmaksi, jos tekisin jotain ihan muuta. Hain opiskelemaan, mutta en päässyt sisään. Silläkin oli tarkoituksensa. Ehkä olen nyt ihan oikeassa paikassa, ainakin toistaiseksi?

Nyt siis tarvetta kaiken pyöräyttämisestä uudelleen ole. Lopulta aika vähän meni uusiksi, mutta olen tyytyväisempi. Yhä esimerkiksi editoin muiden tekstejä, mutta se on vain murto-osa päivääni. Tänä syksynä en ottanut yhtään sisäliikuntaohjauksia. Siitäkin oli alkanut karista se suurin intohimo, eikä ihme, olinhan jo veivannut tunteja sisätiloissa vuodesta 1999. Sen sijaan innolla alan ohjata juoksua. Tässäkin kohtaa riitti se, että vaihdoin sisältä ulos, ohjaaminen pysyy, ja sitä rakastan tehdä. Aina ei tarvitse kaikkea laittaa täysin uusiksi, vaan välillä riittää se, että päivittää tekemisiään. Joskus se voi onnistua ihan saman työpaikan katon alla.

Kokopäivätyötä tekevä ihminen viettää arkisin töissä enemmän aikaa oikeastaan kuin kotona. Osa meistä tekee töitä vain rahan takia, ja siksi, että niitä on tehtävä, eikä sen kummemmin mieti asiaa, sekin on ok. Mutta osa lienee kaltaisiani, joille työllä on merkittävämpi rooli elämässä. Silloin on tärkeää, että työ on sitä, mitä sen haluaa olevan, eikä silloin kannata lakata etsimästä, kokeilemasta ja keräämästä erilaista työkokemusta. On hyvä myös muistaa, että se, mistä haaveili kakskymppisenä, ei ehkä toimikaan sellaisenaan enää, kun on nelikymppinen. Kyllähän muutkin unelmat ja tavoitteet muuttuvat ja päivittyvät, miksei sitten työhön liittyvät?

Mahtavaa tiistaita!

Jenny

INSTAGRAMISSA

FACEBOOKISSA

P.s. Sydän tuohon alas on tullut jäädäkseen. Saa painaa, kiitos <3

Vauhtisammakko-juoksukoulut alkavat Helsingissä

Kotitreeni astui elämääni

Överi sokeri jäi, kun laitoin ruokarytmin kuntoon

Miten pitää huolta siitä, että virtaa riittää seuraavaan lomaan saakka?

Kateus ja tyytymättömyys – kesän vitsaukset