Tavoitteeni liikunnassa ovat muuttuneet – se tuntuu hyvältä juuri nyt
Kävin aiemmin viikolla treenaamassa personal trainer Noora Kenttämaan kanssa. Yhteiset treenimme jatkuivat kesätauon jälkeen, ja on kyllä ollut mahtavaa. Ostin Nooralta talvella ohjauksia, kun aloin treenata pääsykokeisiin, joissa tarvitsin lisää voimaa fyysisen testin takia. Nyt pääsykoehommat ovat kuitenkin jäissä eikä mitään ultramatkojakaan ole tiedossa, koska myin osallistumisoikeuteni huomiseen Ultravasaniin. Kun Noora sitten kysyi viime treeneissämme, että mikä tavoitteeni on, hämmennyin. Herranjestas, en ole ilmoittautunut yhteenkään juoksukisaan eikä pääsykoeasiatkaan ole juuri nyt ajankohtaisia. Mikä minun tavoitteeni treenille nyt oikein on?
Ja tavoitteita on ollut
Viimeiset reilu 2,5 vuotta olen juossut niin, että minulla on ollut jokin tavoite kaiken aikaa. On ollut Tukholman maratonia, Helsingin maratonia, lyhyitä polkukisoja, puolikkaita, Tukholman saariultra kesällä 2018 ja viime kesän alppimatka. Lihaskuntotreeniä tein kuukausia pääosin selkäpainotteisesti, koska pääsykokeiden heikoin lenkki itselläni oli ylätalja. Olen tottunut siihen, että treenaan jotain tavoitetta varten, eikä se ole kuitenkaan tuntunut suorittamiselta. Olen puolet elämästäni ollut tottunut siihen, että liikun paljon. Viime talvena liikuin pääosin 8–12 tuntia viikossa, mutta nyt jo useita kuukausia jopa puolet vähemmän tuosta tuntimäärästä.
Olen ollut joskus tyyppi, joka tarvitsee konkreettisen tavoitteen, jotta treeni kulkee. Ilokseni kuitenkin huomasin, ettei niin ole. Liikunnasta on oikeasti jojotteluvuosien jälkeen tullut minulle taas vahva osa arkea ja tällä hetkellä liikun varsin paljon kroppaani tunnustellen ja kuunnellen. Joinain vuosina liikuin nimittäin lähinnä siksi, että se oli työtäni. Välillä jokin tavoite sai minut liikkumaan. Nyt liikun siksi, että rakastan sitä, ihan koko sydämestäni. Teen kovia treenejä, jos siltä tuntuu, mutta jos ei tunnu siltä, teen rauhallisia treenejä, vaihtelua on paljon. Jumppaan kotona, käyn salilla, käyn hotjoogassa ja juoksen. Kävelen aina kun voin ja ehdin, teen kehonhuoltoa ja hyötyliikun. Vain harvoin seison rullaportaissa ylös saati sitten alas.
Odotan jo innolla ensi viikon juoksutreenejä! Yhdessä treenaaminen on mahtavaa. Minä punaisessa paidassa keskellä.
Ja onhan minulla nytkin tavoite
Kun sitten vielä illalla mietin tavoitettani ja pohdin, onko sellaista, yhtäkkiä se oli aivan kirkkaasti mielessäni ja niitähän oli monta. Liikun, koska tavoitteeni on ehkäistä stressiä ja huonoa oloa. Tavoitteeni on olla mahdollisimman terve, vahva, jaksava ja hyväkuntoinen. Tavoitteeni on säilyttää toimintakykyni myös sitten vanhempana ja minimoida jo nyt jatkuvan istumisen ja koneella olemisen haittoja. Tavoitteeni on nauttia elämästä ja pitää hauskaa, ja siinä liikunnalla ja myös juoksuryhmien ohjaamisella on iso rooli. Tällä hetkellä en tarvitse itseni liikkeelle saamiseksi tavoitteeksi mitään tiettyä kisaa tai päämäärää. Se tuntuu itse asiassa tosi mukavalta!
Tällä hetkellä teen siis enimmäkseen asioita, joista kehoni saa hyvän olon, sen sijaan, että seuraisin tiiviisti jotain ohjelmaa. Voi olla, että jatkan näin kolme viikkoa, voi olla, että ensi viikolla jo kaivan jonkun aiemman juoksuohjelman ja alan noudattaa sitä. Parasta tässä on se, etten ole tehnyt päätöksiä suuntaan tai toiseen, vaan voin toimia juuri niin kuin miltä itsestäni tuntuu. Siinä, että liikkuu voidakseen hyvin, on jo tavoitetta kerrakseen!
Ihanaa viikonloppua!
Jenny
P.s. Sydän tuohon alas on tullut jäädäkseen. Saa painaa, kiitos <3
Vauhtisammakko-juoksukoulut alkavat Helsingissä
Överi sokeri jäi, kun laitoin ruokarytmin kuntoon
Miten pitää huolta siitä, että virtaa riittää seuraavaan lomaan saakka?
Outi
Viisaita ja lempeitä sanoja. Sinä se jaksat aina vaan innostaa tuolla ihanalla asenteellasi. Olet esikuvani ja inspiraation lähteeni😉
Milli
Tuo on kyllä mahtavaa, kun huomaa että se treenaaminen ei tule pakotettuna, vaan rakkaudesta siihen tekemiseen. Vaikka mä itse harrastan kilpaurheilua ja sen kautta tietynlaisia korkeitakin tulostavoitteita on koko ajan, niin kyllä mä sinne treeneihin aina itseni saan hyvällä fiiliksellä ihan vaan sen takia, että sitä hommaa mä rakastan.
Sen rakkauden urheiluun ja etenkin omaan lajiin on huomannut nyt viime aikoina, kun oon ylikunnon takia joutunut olemaan pois treeneistä jo parin kuukauden ajan. Fiiliksiä tästä oon kirjoitellut blogiin ja jopa muutaman blogipostauksenkin kirjoittaminen on mulla auttanut vähän mielialaa. On se vaan yllättävää, miten paljon sitä treenaamista alkaa rakastaa niistä maitohapoista huolimattakin 😀
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos sulle ihanasta viestistä, Outi! <3
Mahtavaa viikon alkua!
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos Milli kommentista!
Silloin, kun kuopus heräsi kaksi vuotta ja ajauduin ohjausten ja palautumattomuuden takia kans ylikuntoon (toisen kerran elämässäni), oli tuota tilannetta ennen treeni pakolta tuntuvaa vääntämistä ja pitkälti just sen jälkeenkin 🙁 Sitä vain oli niin poikki kun ei saanut nukkua että värit katos elämästä. Tosin siinä oli muitakin hankaluuksia ollut lähivuosina, että sekin varmaan vaikutti.
Mutta kun lopulta sain unet, syömiset ja kaiken balanssiin, liikkuminen ei ole tuntunut enää pakolta, mikä on aivan ihanaa.
Eikä se tavoitekaan (esim. juoksukisa) ole itseä pakottanut, mutta nyt tuntuu mukavalta olla ilman mitään tiettyä tavoitetta. Mutta kuten sanottu, nyt on näin ja ens kuussa voi jo olla toisin 😀
Tsemppiä ja ennen kaikka kärsivällisyyttä sulle ylikunnosta toipumiseen! Toivon, että pääset pian palaamaan rakkaan lajisi pariin <3 Tosi hyvä, että kirjoittaminen auttaa, itselläkin se on hyvä keino käsitellä asioita eri kulmista.
Kiva, että vinkkasit sun postauksista! Menen lukemaan. Mahtavaa viikkoa!