Kurssilta päivää!

Päivän voima-ajatus tulee tässä! Joskus aiemmin kirjoitin, että ajattelen vahvasti niin, että unelmien toteuttamisessa on aivan yhtä tärkeä tehdä paljon töitä kuin myös uskoa unelmaan ja ennen kaikkea itseensä. Kiireessä tuo itseen uskominen voi helposti jäädä, vaikka se on monessa ehkä sittenkin kaiken lähtökohta. Se että luottaa omiin kykyihinsä, taitoihinsa ja mahdollisuuksiinsa eikä ajattele, että en mä kuitenkaan ikinä onnistu, vaikka kaikki muut kyllä onnistuvat omissa tavoitteissaan. Ainahan joku voittaa lotossakin! Itse olen saanut paljon vahvistusta ennen kaikkea siihen, että tulee vain uskoa, että ansaitsee kaiken hyvän ja sellaisen elämän, jota oikeasti haluaa ja jota saa elää pääosin kepeänä, iloisena, energisenä, onnellisena. Ihan yhtä lailla sinulla, minulla kuin hänelläkin on oikeus ja jopa velvollisuus toteuttaa unelmia, itseä ja tehdä asioita, joilla on merkitystä. Uskokaamme siis siihen, että niin kauan kuin mikään ei ole varmaa, kaikki on mahdollista!

No niin, täällä ollaan! Kolme intensiivistä life coach -koulutuspäivää on takana, enkä oikein osaa vielä jäsennellä, mitä kaikkea tulikaan tehtyä ja opittua, joka tapauksessa paljon. Ainakin koulutus tuntuu ihan omalta jutulta ja toki jo olonkeveysvalmentajaksi opiskellessani ja harjoitusryhmää vetäessäni olen saanut tietoa ja myös hieman valmennuskokemusta ja tiesin kyllä jotain siitä, mitä homma pitää sisällään. Nyt teimme esimerkiksi muutaman mielikuvaharjoituksen, jotka olivat minulle ennestään tuttuja, mutta joita olen vain unohtanut käyttää omassa arjessani. Ja miten hyvin ne toimivatkaan, jestas sentään.

Pakko kyllä sanoa, että kolmen päivän koulujaksot ovat kyllä itselleni aivan riittävät kerrallaan. Ensimmäisen päivän jälkeen oli olo, että on pakko saada olla hetki yksin. Toisen päivän jälkeen vaihdoin mekon juoksuvermeisiin ja juoksin 12,5 kilometriä. Kolmannen päivän jälkeen aloin selkeästi jo tottua ryhmässä olemiseen ja jaksoinpa vielä urheiluputiikin ja ruokamarketin kautta kotiin. Huomaan, että itselläni on hieman totuttelemista tuohon, että jatkuvasti on läsnä porukassa. Vaikka tapaankin ihmisiä koko ajan työssäni, sitä tulee kuitenkin työhuoneella monesti pakerrettua tuntikausia hommia omassa yksinäisyydessään. Mutta olen kyllä aivan innoissani tästä uudesta polusta, jonka olen valinnut. Minulla on varma tunne siitä, että pystyn yhdistämään kaikki nämä moninaiset ammattini. En oikein edes osaa sanoa, mikä niistä on tärkein, vaan näen  toimittajan, liikunnanohjaajan, personal trainerin, hyvinvointivalmentajan, kirjoittajan ja pian myös LCF life coachin työt samalla viivalla. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, näin se on. Ensimmäisen koulupäivän aamuna postasin kuvan instagramiin ja facebookiin, jossa totesin, että tavoitteenani on vielä puhua Finlandia-talossa täydelle tuvalle. Pidän siitä tavoitteesta kiinni, tosin aikajänne on vielä mysteeri!

Valmentamon miljöö on tunnelmaltaan ihastuttava.

Ja olipa ihanaa kerrankin keskittyä uuden oppimiseen täysin vapautuneesti. Maailmankaikkeus kun ystävällisesti järjesti minulle asiat niin, että sain sijaiset jumppiin ja isot hommat juurikin alta pois ennen ensimmäisiä koulutuspäiviä. Saatoin olla koulussa imemässä itseeni uutta tietoa ja vahvistamassa vanhaa vailla stressiä töistä. Päätin luottaa siihen, että asiat menevät, kuten parhaaksi on. Ja noiden kolmen kurssipäivän aikana joka päivä tuli työtarjouksia sähköpostiini, ilman, että murehdin jatkosta. Näin se menee. Kun uskaltaa irtipäästää pelosta ja epävarmuudesta, asiat vain soljuvat eteenpäin. Eli maanantaina taas täysillä kirjoitushommiin ja hyvä niin.

Kurssilla sain myös muutamia loistavia ideoita esimerkiksi tätä blogiani koskien. Mehän valmensimme siellä jo toinen toisiamme ja myös ryhmän edessä käsittelimme tavoitteitamme. Omat tavoitteet tuntuvatkin tosi selkeiltä ja saavat koko ajan vahvistusta. Tein myös pitkästä aikaa energiaharjoituksen, jossa mietin, kuinka paljon asiat vievät arjessani energiaa ja kuinka paljon ne tuovat. Mietin myös, mitä ne asiat ovat. Jälleen kävi ilmi, että itse voin myös omalla olemisellani vaikuttaa niihin energiaa vieviin asioihin. Lisäksi oli hauska huomata, että suurin osa itselleni energiaa tuovista asioista on täysin ilmaisia ja minun (kuin myös kenen tahansa) saatavilla. Kun avaa silmänsä, on tuhat syytä kiittää!

Tiedättekö sen ilon tunteen, kun huomaa löytäneensä oman juttunsa? Se tunne, kun tekee jotain itselle tärkeää ja merkittävää ja huomaa, miten paljon se tuo energiaa ja hyvää mieltä. Kun tekee asioita, jotka itsestä tuntuvat hyvälle. Minulle sanottiin jo monta vuotta sitten, että tulen vielä toimimaan jossain uudessa ammatissa, jossa autan muita. Sitä olen tehnyt tavallaan jo nytkin, toimittajana voin kirjoittaa juttuja, joista ihmiset saavat vertaistukea ja neuvoja, ja liikuntapuolella autan ihmisiä löytämään liikunnan ilon ja motivaation elämäänsä, autan heitä voimaan paremmin. Näiden lisäksi olen aika ajoin pyöritellyt päässäni lisäopintoja aina papin työstä poliisin ammattiin, mutta kumpikaan ei ole näemmä kutsunut minua riittävästi, koska istun yhä täällä sohvallani ilman näitä ammattinimikkeitä. Nytpä keksin, että ehkä se, mistä minulle tuolloin mainittiin, ja mitä olen itsekin tässä hakenut, on nimenomaan tuo valmentajan työ! Valmentajakaan kun ei kaiva valmiita vastauksia asiakkaille, vaan auttaa heitä kyselemällä oikeita kysymyksiä tekemään itse oivalluksia. Ja tuo kyseleminen on aika veressä jo toimittajan työni ansiosta.

Ilmoittelen täällä, kun tarvitsen harjoitusasiakkaita! Ja maanantaisen arvonnan suoritan illemmalla, pysykää linjoilla.

Ja mikä ilo siitä, että pystyn taas juoksemaan! Tämän kuvan nappasin vauhdissa kymmenen kilometrin jälkeen. Kiitollisena jokaisesta juoksuaskeleesta.