Kuusi-nolla

Vähän on olo, etteivät tämän viikon tunnit tahdo riittää, mutta taotaan nyt, kun rauta on kuumaa. Hyvä fiilis siitä tosin tulee, että on haluttu työrintamalla. Ja näinhän tämä friikun elämä kulkee, ensin on seesteisempää ja sitten taas viedään kuusi-nolla. Mutta minä nautin. Joka sekunnista. Mahtavaa, kun intoa riittää taas työhön ja ohjaamiseen. Se johtuu siitä, että yksivee nukkuu taas.

Kyl! (Kuva netistä)

Jumppatuurauksia en ole kyllä uskaltanut ottaa tälle viikolle, kun sunnuntaikin menee kurssilla. Treenaamaan pitäisi päästä, mutta ulkona juokseminen ei houkuttele katastrofaalisen lumitilanteen vuoksi. Ehkä jumppaan huomenna kotona, olenhan tekemässä uusia kotijumppasarjoja Fit-lehteen, ja liikkeitä pitää vielä testailla ja hioa.

Odotan kyllä innolla kevättä ja sitä, että pääsen taas ulos juoksentelemaan. Minulla on tapana kuunnella musiikkia aina, kun juoksen. Uudessa Fit-lehdessä on muuten juttuni treeniin sopivista kuulokkeista, vilkaiskaahan. Itse tykästyin eniten vartavasten henkilökohtaisesti juuri minun pikku korviini (ja tämä on totta, korvakäytäväni olivat kuulemma erityiskapeat, hih, meriitti kai sekin) valmistettuihin Orelon kuulokkeisiin. Oli muuten jännä hetki se, kun istuin vilkkaasti liikennöidyllä Hämeentiellä sijaitsevassa putiikissa silikonivalut korvissani enkä kuullut mitään. Aivan kuin taivaassa olisi ollut, ainakin näin kolmen mekastavan lapsukaisen äidin näkökulmasta. Silikonivalumuotit lähetettiin sitten Saksaan. Paluupostissa tulleet kuulokkeet istuvat korvissani niin tiiviisti ja täydellisesti, että saan olla varovainen, etten jää mopon alle Kauklahdenväylällä. Korvien kannaltakin ne ovat muuten oivalliset, sillä musiikkia ei tarvitse tykittää niin täysillä, kun ulkomaailman äänet eivät pääse läpi.

Itse asiassa pääsenkin jo aikaisemmin juoksemaan kuin keväällä, kun osallistun tässä kuussa Adidaksen tilaisuuteen olympiastadikalla. Oletteko muuten huomanneet, että Facebookiin on perustettu sivu Stadikan pelastamiseksi, sehän on päässyt rapistumaan huonoon kondikseen. Kannattaa käydä tykkäämässä Stadikkatalkoista. Minulla ja stadikalla on pitkä ja kiihkeä suhde, kävin siellä treenaamassa jo ihan junnuna, jolloin harrastin muun muassa karatea ja ju-jutsua. Stadika on yksi stadin maamerkeistä ja myös viehätyn sen ajan muotoilusta ja arkkitehtuurista.

Harkitsen tänä keväänä puolimaratonin ottamista tavoitteeksi. Olisi mahtavaa saada juoksuseuraa, anyone? En usko puolimaran tuottavan ongelmaa, kulkihan Naisten kymppikin viime vuonna lähes kylmiltään ja kepeästi alle tunnin. Tuolloin olin vaalea, tuhdimmassa kunnossa kuin nyt ja juoksupäivän aamun kruunasi se, etten mahtunut sponsoritrikoihini! Hahahahaha! Voitteko kuvitella! Minua naurattaa vieläkin. Sehän on hyvä taito, että osaa nauraa itselleen, eikö? Nauroin makeasti myös silloin kerran, kun jumppahousuni tarrautuivat kesken ohjaamisen stereoräkkiin ja repesivät.

Piti vielä tehdä töitä, mutta silmät tuntuvat väsähtäneiltä. Tämä tyttö taitaa käpertyä sohvalle, katsoa roskaa telkkarista ja sitten painella koisimaan.

Hyvää yötä!