Terveisiä Bodypumpista. Aamun kirjoitin työhuoneella ja iltapäivällä kävin ohjaamassa. Hienosti jaksoin, kiitos eilisen vapaapäivän. Viime viikolla tulikin sisäpyöräiltyä 7 tuntia ja Bodypumpia vedettyä 4 tuntia. Tänään jaksoin pumpissakin vetää taas isommilla painoilla, tosin raskautta edeltäviin painoihin on vielä matkaa.

Nyt alan väsätä uutta Spin75-ohjelmaa. Vaikka taannoisessa koulutuksessa, johon osallistuin, puhuttiin spinningtunnin flowsta ja siitä, etteivät biisit saisi liian jyrkästi vaihdella, olen hieman eri mieltä. Ja siitä huolimatta lähes joka tunnin päätteeksi saan kiitosta nimenomaan musiikista jopa useammalta tyypiltä. Toki flowfiilis olla pitää, mutta liikaa saman genren musiikkia tuntuu tylsältä ja pitkästyttävältä. Minun mielipiteeni.

Viime ohjelmassa mukana oli muuten muun muassa Mustasch (ruotsalaista heviä), Emelie Sande (ihan huippumiksaus Daddy-biisistä), Astrix (kunnon trance-tykitystä), Against Me! (punkahtavaa vaihtoehtomusiikkia), Skid Row (takatukkaheviä 90-luvulta), Rammsteinia (takuuvarmasti toimii spinussa), Lord Estia (kotimaista hoppia) ja Donkeyboyta (yksi pakollisista radiohiteistä) ja 3 Doors Downia (aikuisrokkia).

Nyt ohjelmaan pääsevät ainakin Lana Del Ray (lähes rakastan häntä), Slipknot (sopivan roisia menoa), Mustasch (uusi levy on tullut ulos), Astrix (trancea, joka vain pakottaa jaksamaan), Rihanna (pakollinen radiohitti), jotain ruotsalaista ja jotain suomalaista. Tykkään monesti hankkia iTunesista remixauksia, jotta tutuissa biiseissä olisi jotain uuttakin.

Ohjaajana olen melko tiukka täti. Arvostan sitä, että ihmiset tulevat tunneille tosissaan treenaamaan, olivat he sitten konkareita tai ekakertalaisia. En käsitä sitä, että jotkut tulevat ryhmäliikuntatunnille vaihtamaan kuulumisia kaverin kanssa tai muuten vain hengailemaan tai tekemään omia juttuja. Toki jokin liike voi olla esimerkiksi vamman tai vaikkapa raskauden vuoksi mahdoton tehdä ja silloin sen voi luonnollisesti korvata toisella liikkeellä, mutta että jos koko ajan duunataan omia kuvioita, se tuntuu oudolta. No, harvassahan nämä tällaiset, mutta kaikkea on tullut nähtyä 12 vuoden aikana.

Vaikka tykkään pitää tunneillani jöötä ja asiakkaat ruodussa, en kuitenkaan unohda huumoria, vaikka välillä se on puhtaasti tahatontakin. Viime viikolla nauratin porukkaa kehottamalla kuuntelemaan jenkkibändi +44:sen biisin kertosäettä huolellisesti ja polkemaan aina vain kovempaa:

I’ll be there when your heart stops beating
I’ll be there when your last breath’s taken away

Hauskaa pitää olla, vaikka kovaa treenaisikin. Ja vähän hullu saa olla, muttei tyhmä.

Liikunnan iloa!