Lapsen paikka on kotona
Kärjistettyä, tiedetään. Tämä lausahdus siksi, että joidenkin mielestä lapsen paikka ei tunnu olevan ainakaan taidenäyttelyssä. Tylsää!
Kaikki lapselliset ja/tai taiteen ystävät, käykääpä lukaisemassa Oi mutsi mutsi –blogista keskustelua siitä, saako lapsen ottaa mukaan näyttelyyn. Mitäs tykkäätte?
Itse olen ollut aina kärsimätön leikkimään ja askartelua lähes inhoan, joten isompia tyttöjäni olenkin mieluummin kuljettanut jo pienestä mukanani kaikenlaisissa tilaisuuksissa, myös näyttelyissä ja museoissa. Mielestäni on mahtavaa, kun on mahdollisuus tutustuttaa lasta kaikenlaiseen kulttuuriin.
Toki pitää olla elämässä balanssia. Kotonakin pitää olla ja rentoutua, ei voi vain luuhata kylillä, mutta ajattelen niin, että on hyvä, että lapset myös näkevät ja kokevat monenlaista kulttuuritarjontaa jo pienestä pitäen. Sehän lisää myös lasten sosiaalisuutta ja he oppivat käyttäytymään eri tilanteissa.
Kuopuksen kanssa näyttelyt ovat jääneet vähemmälle, mutta tarkoitus on aktivoitua nyt kesän aikana.
En siis aio jäädä kotiin neljän seinän sisälle, vaikka lapsi joidenkin mielestä epätoivottu näyttelyvieras onkin.
Viikonloppuna aukeaa muuten mahtava WDC-Paviljonki. Siellä järjestetään kuulema tapahtumia myös lapsille.
Siellä nähdään!
Kyl toi mutsi saa kans laittaa pyhäkledjut päälle, niin mä vien sen kaikkiin kiinnostaviin tapahtumiin ja näyttelyihin! Ihan ekana mä vien sen WeeGeehen katsomaan Futuroa.
Elisa
Hyvä kun muistutit tuosta paviljongista.
Mä en ymmärrä tuota, että lasten pitäis olla vaan kotona. Just luin ”jokun” jutun kun ”jonkun” mielestä lapsia ei saisi ottaa edes kauppaan. Että heija heijaa vaan.
Mä oon välillä vähän laiska ottamaan lapsia minnekään näyttelyihin tms. kun itsekkäästi haluan mennä yksin tai jonkun kaverin kanssa. 🙂
Mutta yleensäottaen me kyl raahataan lapset kaikkialle minne itsekin mennään. 🙂
Jenny B-H
Joo, en mäkään nyt joka paikkaan lapsia raahaa, mutta monesti ne haluaa tulla itsekin mukaan. Pienimmällä nyt ei juurikaan ole muuta vaihtoehtoa 🙂
Ja toki, jos juuri haluan johonkin keskittyä, käyn yksin tai aikuisessa seurassa. Nyt en vain oo oikein ehtinyt/tahtonut, kun kaikki vapaa-aika on mennyt kotosalla.
Mutta mä vain ihmettelin tuon Oi mutsin ekaa kommentoijaa, joka oli nimimerkki ”Terveisiä työhuoneelta” tms. Eihän kukaan nyt anna lapsen riehua tai rikkoa mitään, mutta kai sitä saa paikalla olla.
Ja tosiaan, jos ei lapsia kaivata, niin sitten vois mun mielestä laittaa ikärajan!
Paviljonki vaikuttaa kivalta mestalta. Mä yritän päästä joogaan joku ke, tuu säkin? 🙂
Elisa
Pitääpäs harkita joogaa. 🙂
Kävin huolella lukemassa noi kommentit tuolta Oi mutsi mutsi -blogista, ja ei voi muuta sanoa kuin, että huh huh vaan.
Täytyy kyllä todeta lisäksi, että onhan meitä vanhempiakin aika moneen junaan. Tiedän tyyppejä, joita ei vois vähempää kiinnostaa, miten heidän lapsensa käyttäytyvät/hajoittavat paikkoja. Ne suttaaa sit kaikkien muidenkin ”maineen”.
Meidän herrantertuthan kyl käyttäytyy joka paikassa niin sivistyneesti kuin vain voi. (hih, niin varmaan :)) Mutta eihän lapsetkaan opi käyttäytymään tuommoisissa paikoissa, jos niitä ei koskaan vie sinne.
Pauliina
Eksyin tänne sattumalta ja luin tuota Oi mutsi mutsi -keskustelua. Meidän tosikompien (?) puolustukseksi pitää silti sanoa, että bloggaajan raportointityyli oli mielestäni epäonnistunut. Hän ehkä koitti olla humoristinen, mutta hän kuulosti minunkin korvaani hieman (ärsyttävän) ylpeältä sanoessaan, että viime vuonna sitä ja tänä vuonna sitten vielä näinkin, hehhehheh. Provosoivaa. Murusille ja rikkomuspyrkimyksille pitäisi nauraa, mutta sitten toisaalta kirjoittaja itsekin väläyttää vähän toisenlaistakin suhtautumistapaa. On vaikeata tietää tuollaisesta, mitä oikeastaan edes kävi ja miten asia hoidettiin ja mikä on läppää ja mikä ei, koska miksi ihmeessä lietsoa alentuvaa syntipukkikuvaa itsestään, jos kaikki oli omasta mielestä ok ja jos kuitenkaan ei toivota kenenkään tarttuvan niihin ITSE mainittuihin negatiivisiin seikkoihin. En varmasti olisi kommentoinut kuten tämä Terveisiä työhuoneelta, mutta minä en taas silti ymmärrä tämän kirjoittajan pointtia. Ehkä minäkin olen sitten vain huumorintajuton, mutta musta oli aivan turhaa kirjoittajalta edes lähteä siihen ”olinpa paha” -lässytykseen.
Täysin ulkopuolisena ihmisenä kommentoin tämän 🙂
Jenny B-H
Kiitos palautteestasi, Pauliina. Näin meillä jokaisella on ajatuksensa, mutta tuskin tuo nyt sinusta tosikkoa tekee 🙂 Itse en kyllä ottanut Oi mutsin kirjoitusta mitenkään pröystäilynä, vaan alkuperäinen ajatus hänellä varmasti on ollut kertoa, että tuollainen näyttely on olemassa. Ja taidan sen käydä katsastamassakin, kun nyt olen tullut siitä tietoiseksi.
Ja Elisa, tuo on myös totta, että on olemassa vanhempia, jotka antavat lasten hajottaa paikkoja tai eivät vain välitä. Ymmärrän, että sellaiset tyypit kyllä nyppivät.
Mietin yhä, oliko tuo OI mutsin kommenttiketjun eka kirjoittaja ihan tosissaan 🙂
Pauliina
Mutta mun täytyy sanoa, että sietämättömintä tuossa keskustelussa on se, että mielestäni se ekana kommentoinut ei ollut kuitenkaan mitenkään sikamainen. Hänellä oli oma vahva mielipiteensä, jonka hän perusteli ihan asiallisesti. Sen sijaan äideiltä on tullut todella häijyjä kommentteja, joilla on viitattu lapsettomuuteen, katkeruuteen, ties mihin. Että kysymys vaan herää, aiheuttaako lapset sitten sen, ettei kykene enää vastaanottamaan eriäviä mielipiteitä, vaan on pakko sortua lynkkaukseen.
Ja joo, varmasti hänellä oli alkuperäinen ajatus vain kertoa tuosta näyttelystä, mutta kieltämättä itsekin olin hieman niskakarvat pystyssä, kun luin läpänheittoa (?) murusteluista ymv. Ei se nyt tosiaan niin hauskaa mielestäni ollut (hauskempaa mielestäni olisi ollut lukea, että oli kivaa, lapsikin pääsi mukaan, ja kaikki meni hyvin), ja jos se taas nyt pääosin oli keksittyä tauhkaa, niin turha edes mainita ja aiheuttaa ihmisille mahdollisia näppylöitä 🙂 Totta, hieman sanoihin takertumista, mutta en tuossa yhteydessä vaan oikein ymmärrä käänteistä huumoria.
Jenny B-H
En ole tainnut lukea jokaista uutta kommenttia, mutta toivottavasti lapsen saaminen nyt ei sentään aiheuta sitä, ettei kykene ottamaan vastaan eriäviä mielipiteitä! Omalla kohdallani se ei ainakaan ole onneksi tehnyt sellaista, eipä tietenkään 🙂 Mutta oli ekalla kommentoijallakin epämääräistä mollaamista, kuten uusavuttomaksi nimittelemistä jne. joka ei ollut kovin rakentavasti sanottu. Ehkä jos hän olisi kirjoittanut toisin, koko keskustelu olisi lähtenyt eri suuntaan, ken tietää. Mutta siis tunteita herättävä aihe, ilmiselvästi tämäkin.
Tämä juttu muuten panee kyllä miettimään, että miksihän ihmiset ovat niin fanaattisia kommentoimaan suuntaan tai toiseen (enkä nyt tarkoita sinua) jos kyseessä on jokin lapsiin liittyvä asia. Esimerkiksi etsin haastateltavaksi äitiä, joka ei tahtonut imettää. Ne, jotka lupautuivat haastatteluun, totesivat heti, että tahtovat kertoa asiasta, vaikka heidät varmasti lynkataan julkisesti. Että näin oli oletus lynkkaamisesta jo heti ennen kuin juttua oli edes tehty.
Meidän taapero on muuten kyllä kova murustelemaan, joten siinä mielessä ymmärrän tuon murustelujutun. Itse olen ottanut tavaksi siivota hänen jälkensä. Ruotsinlaivalla sain kiitoksen tarjoilijalta, että harva siivoaa, heh. En olisi ikinä kehdannut poistua ravintolasta, kun syöttötuolin ympäristö näytti siltä, että olisi tapahtunut räjähdys 🙂
Onneksi jokainen saa esittää mielipiteensä, ja sittenhän se jää jokaisen kommentoijan vastuulle, miten siihen reagoi ja vastaa.
Pauliina
Kyllä siellä joku muukin mainitsi just tuosta, että keskustelun sävy on hivenen erikoinen ja että vähän alkaa riittää koko blogi ja ei hänkään vie lapsiaan näyttelyihin. Omasta mielestäni tämä ensimmäisen eriävän mielipiteen esittänyt esitti toki vahvasti kantansa, mutta en itse kyllä kokenut sitä kuitenkaan suoranaisen loukkaavaksi, vaikka varmasti nyt olisi voinut kaunistella ja lässytellä enemmän. En kuitenkaan itse pidä siitä, että aletaan alittaa rimaa ja ivata lapsettomuudesta tmv. – kukaan ei voi tietää, miten arka aihe asia on TAI vaikka henkilöllä lapsia olisikin. Ennemmin sitten sanoo vain, että ei nyt voi ymmärtää eikä hyväksyä tuollaista mielipidettä lainkaan, mutta tuollaisilla kommenteilla mennään jo aika vaarallisille vesille mielestäni. Myös blogikirjoittajan ihmettely, että miksi tuollaiset ihmiset on äitiblogissa, on aika outoa: eipä sitä voi olla ikinä varma, kuka on mitäkin. Mua ärsyttää tuollainen ihme lokerointi, että joo, jos äiti olisi, niin kyllä nyt sellainen ymmärtäisi, että pakkohan tuon on olla lapseton ja katkera. Anis-nimimerkillä oli kyllä loistava kommentti. Siinä vaiheessahan sitten blogisti itsekin jo suostui komppailemaan, vaikka muuten oli vastarantailijana. No, se siitä, mutta luulisi vaan, että tuollaisessakin keskustelussa ois aika helppo todeta, että ”joo, toki näin, mutta…”. Ainakin itse ymmärrän asian molemmat puolet. Ja itsehän siis googletin bodypumpista ja päädyin aivan johonkin muuhun 😀
(Aijjoo, huomasin nyt vasta, että olitkin yksi niistä, joka tämän luonneanalyysikatkeruuskortin heitti ;))
Jenny B-H
Niin tuli sanottua ja näin jälkikäteen ajatellen se oli erittäin typerää. Itse asiassa on typerää arvostella yhtään ketään oli asia sitten mikä tahansa, kommentoija nimetön tai nimellinen. Arvostelu ja muiden arvottaminenhan on juuri sellaista, josta pyrin pysyttelemään erossa. Eli opetus tämäkin, kiitos sinulle.
Anis esitti järkevän kommentin, mutta en kyllä oikein ymmärrä sitäkään, miten joku antaa taaperon juoksennella niin, että on vaaraksi itselle tai muille. Kyllä sitä saa silmät olla selässäkin tuollaisen pienen kanssa, kun tuntuu, että sattuu ja tapahtuu vaikka seisoisi 10 centin päässä toisesta.
Mutta varmasti on vanhempiakin joka lähtöön kuten keitä tahansa ihmisiä.
Olen samaa mieltä siitä, että noi lapsettomuusjutut voivat osua todella arkaan paikkaan ja silloin liikutaan vaarallisilla vesillä. Tänään on itse asiassa lapsettomien päivä.
Lienee aika siirtyä eteenpäin tästä keskustelusta. Iloista lauantaita!
Pauliina
Jep, eiköhän tää ollut tässä, sori, tuli jaariteltua 🙂 Mut tähän ”Anis esitti järkevän kommentin, mutta en kyllä oikein ymmärrä sitäkään, miten joku antaa taaperon juoksennella niin, että on vaaraksi itselle tai muille. Kyllä sitä saa silmät olla selässäkin tuollaisen pienen kanssa, kun tuntuu, että sattuu ja tapahtuu vaikka seisoisi 10 centin päässä toisesta” lyhyt kommentti vielä: tässä on kiteytettynä just se, minkä takia itse ymmärrän molemmat kannat. Kun kukaan ei voi olla ihan takuuvarma ja niin hyvin kontrollia handlaava, että vois osata kaiken ennustaa ja tietäis, että ei se oma lapsi vaan voi minnekään rynnistää. Kun tosiaan ne silmät sais olla selässäkin. Tietty aikuinen ihminenkin voi saada vaikka sydänkohtauksen ja romauttaa siksi jonkin installaation rikki, joten eihän ylipelätäkään ja -jossitella sovi. Mutta ymmärrän kyllä silti sen joidenkin what if -puolenkin, kun lasten kohdalla se on kuitenkin paljolti realismia.