Matala ferritiini ja matala-asteinen tulehdus + alekoodi puhti.fi:lle

Matala ferritiini ja matala-asteinen tulehdus – totta kai olin toivonut huipputuloksia, mutta tämä toimi taas tähän hetkeen hyvänä herättäjänä. Tämä postaus on kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Puhti.fi:n kanssa, jolta sain ilmaiseksi Liikkujan terveystarkastuksen. Postauksen lopussa on myös alekoodi Puhti.fi:lle.

Koska kevät oli mitä oli, päätin, että loman lähestyessä otan elämäni ja hyvinvointini jälleen kunnolla haltuun ja teen asioita, jotta stressaan vähemmän, nukun paremmin ja voin kokonaisvaltaisesti taas niin hyvin kuin aiemminkin. Aikomukseni oli ja on olla terveellä tavalla itsekäs ja keskittyä itseeni, jotta saan taas nuo peruspalikat, kuten unen kuntoon.

En ollut yli vuoteen käynyt esimerkiksi tarkistuttamassa matalia ferritiiniarvojani (18,6 maaliskuussa 2019), ja päätin aloittaa terveystarkastuksella.

Kävin Synlabin labrassa Helsingin Kampissa ja näytteenotto sujui näpsäkästi, olin varannut muutaman päivän aiemmin aikaisen aamuajan itselleni. Olin myös ollut syömättä ja juomatta edellisillasta lähtien, sillä osa kokeista vaati paastoa. Tulokset tupsahtivat jo seuraavana päivänä Oma Puhti -palveluun ja onnekseni 38 testistä vain kolme oli viiterajojen ulkopuolella.

Matala ferritiini

Kun vuotta aiemmin silloisen työpaikan terveystarkastuksessa olin pyytänyt myös, että minulta otettaisiin ferritiini, oli matala lukema (18,6) järkytys. Hemoglobiini oli tuolloin hyvä (135), mutta koska mitään syytä matalalle ferritiinille ei löytynyt, saattoi kuukautta aiemmin tekemäni verenluovutus olla syynä. Se tuntui todella harmilliselta, sillä olin toivonut, että minusta voisi tulla säännöllinen luovuttaja. Voi myös olla, että ferritiiniarvoni ovat olleet jo vuosia huonommat.

Ennen verenluovutustani hemoglobiinini oli ollut 145, ja tuota ferritiiniarvoahan ei siellä mitata. Matalan ferritiiniarvon saatuani söin rautaa aktiivisesti useita kuukausia, ja kokeilin eri merkkejä, sillä aika monet saivat vatsani sekaisin. Kun nyt asiaa mietin tarkemmin, into raudansyömiseen hiipui syksyn mittaan ja oli satunnaisempaa. Ei siis kai ollut varsinainen yllätys sitten kuitenkaan, että ferritiini oli noussut vain vähän ja oli nyt 31,2, juuri ja juuri viitearvojen sisäpuolella.

Itselläni ferritiinin nousua saattaa vaikeuttaa vielä juoksu, jossa Petteri Lindbladin, ravintoterapeutin, jonka luona kävin viime kesänä, mukaan tapahtuu askelhemolyysi, joka lisää raudanmenetystä. Vuosi sitten kesällä pisin rutistuksenihan oli 160 kilometriä Mont Blancin ympäri. Kävin viime kesänä maksavana asiakkaana Lindbladilla, mutta täytyy sanoa, että aika moni hänen hyvistä vinkeistään jäi vain ajatuksen asteelle. Pitänee kaivaa paperit esiin uudestaan, ja pyrkiä syömään kuten hän neuvoi.

Sain myös Puhdin kautta hyviä neuvoja ja nyt aloin syödä jälleen rautaa, tosin eri valmisteita kuin aiemmin. Kannattaa myös katsoa tämä Puhdin video, jossa rauta-asiasta saa lisää mielenkiintoista tietoa. Lääkäri ja muutama muukin asiantuntija, kuten Lindblad viime kesänä hänen luona vieraillessani, on todennut myös itselleni, että olisi hyvä, että varsinkin juoksevana naisena saisin nostettua raudan satasen pintaan. Sinne on vielä matkaa, mutta matka on taas aloitettu.

Matala-asteinen tulehdus

Arvo, jota jäin eniten miettimään ja joka oli viiterajan ulkopuolella, oli C-reaktivinen proteiini (S -CRP, herkkä) lukemalla 6,82, kun viitearvon raja oli viidessä. Se sai itseni hieman säikähtämään, sillä viiterajan yläpuolella oleva tulos voi kertoa elimistön matala-asteisesta tulehduksesta. Löytyipä siitäkin aiempi viitearvojen sisällä oleva lukema.

Kuluneen kevään aikana olen stressannut liikaa (läheisen kuolema, työhön liittyvä paine, korona) ja nukuin yli kolmen kuukauden pätkän todella huonosti. Nyt unet ovat jo pari viikkoa olleet hyvät, ja stressikin on vähentynyt. Olen iloisempi ja energisempi, enemmän oma itseni, kun taas keväällä olin enemmänkin ahdistunut, surullinen ja alakuloinen. Keväällä myös söin enemmän lihaa ja sokeria kuin pitkään aikaan, ja nyt onkin aika taas keskittyä kasvisvoittoisempaan ja vähempisokeriseen ruokavalioon. Alkoholia en käytä ollenkaan.

Puolisoni mösjöö innostui myös ostamaan itselleen saman testipaketin ja lähes kateellisena katsoin, kuinka hänen ferritiini- ja C-reaktiivinen proteiini -arvonsa olivat tismalleen viiterajoissa ja paljon paremmat kuin itselläni! Mutta ennen kaikkea tuo matala-asteisen tulehduksen mahdollisuus sai miettimään myös kaikkea hektisyyttä, jonka keskellä olen elänyt. Toivon, että ruokavalioon, uneen ja stressin hallintaan keskittymällä saan tämänkin arvon paremmalle tolalle. Eilen jopa meditoin pitkästä aikaa – olen meditoinut säännöllisen epäsäännöllisesti jo 10 vuotta, mutta nyt on siinäkin ollut kevään mittainen tauko.

Tässä chillaan perjantai-iltana ja kuuntelen Radio Vegaa. Lähettäisipä joku minullekin terveisiä!

Kokonaiskolesteroli

Sekä hyvä että huono kolesterolini olivat viitearvojen sisällä, mutta kokonaiskolesteroli silti hieman yli, eli 5,2, kun viitearvo kulkee vitosessa. Mutta tätä pystyin vertaamaan vuoden takaiseen lukemaan, joka oli ollut 5,7, eli siinä oli tapahtunut positiivista muutosta. Kermapastaa on tullut tosiaan vedettyä pitkin kevättä, mutta uskon, että tässäkin ruokavalion pieni tarkasteleminen auttaa, ja toivon, että kun syyskuussa menen uusimaan testit, jotka eivät olleet viiterajojen sisäpuolella tai olisivat voineet olla paremmat (ferritiini), tämäkin lukema olisi kokonaan vihreän puolella.

Hyvä herätys

Vaikka omalla kohdallani asiat olivat pääosin erittäin hyvin ja poikkeamat kuitenkin kohtuullisen pieniä, sai tämä kaikki ajattelemaan todella paljon sitä, miten syödä, nukkua, stressata ja pitää huolta itsestään. Samalla olin kuitenkin tyytyväinen siitä, että tein 2017 elämäntapamuutoksen, tein stopin kuuden vuoden jojottelulle (joka lähti kuopuksen 2 vuoden valvomisesta ja omasta ylikunnosta eli alipalautumisesta) ja pudotin ylimääräiset 20 kiloa, ja aloin pitää itsestäni parempaa huolta.

Välillä elämässä tapahtuu asioita, joihin ei voi vaikuttaa, mutta aika paljon pystymme kuitenkin itse vaikuttamaan hyvinvointiimme ja tekemään sitä tukevia valintoja. Eli ei muuta kuin uuteen nousuun tässä osoitteessa.

Alekoodi Puhdille

Lämmin suositus Puhdille. Heillä on tarjolla runsaasti erilaisia testipaketteja, joista voi valita itselle sopivan. Plussaa siitä, että tulokset tulevat jo seuraavana päivänä (mösjöö sai omat tuloksensa yhtä lukuun ottamatta jo samana iltana!). Koodilla vastaiskuankeudelle10 saat 10 prosentin alennuksen ostoksestasi Puhti.fi:ssä.

Homma toimii näin:
1. Valitse tuote/tuotteet ja lisää se/ne ostoskoriin.
2. Ostoskorissa lisää kuponkikoodi vastaiskuankeudelle10 niin saat tuotteen 10 prosentin alennuksella.
3. Varaa aika ohjeiden mukaisesti lähimpään labraan. (Huom! osa tutkimuksista vaatii paastoa)
4. Kun tulokset ovat valmiina (yleensä seuraavana päivänä) saat tekstiviestillä ilmoituksen ja voit katsoa tulokset Oma Puhti -osiossa.

Leppoisaa lauantaita! Mielelläni kuulisin vinkkejä muilta, joilla on ollut matala ferritiini tai matala-asteista tulehdusta. Toki kaikki asiat ovat yksilöllisiä, mutta myös henkinen vertaistuki on parasta!

Jenny