Minä annan itselleni luvan…

…olla energinen ja iloinen, vaikka nukuin ihan penteleen huonosti. Voisin myös antaa itselleni luvan olla pahalla päällä ja aivan vetämätön. Minä itse valitsen.

Eiliseen postaukseen liittyen vielä pari sanasta. Moni sanoo, että on vaikeaa olla niin, että ei anna ulkoisten asioiden häiritä sisäistä rauhaa. I feel you. On vaikeaa olla hyvällä tuulella, jos kollega on kuin takapuoleen ammuttu karhu. On vaikeaa jaksaa hymyillä, kun esiteini-ikäinen antaa tulla täyslaidallisen. On vaikeaa viitsiä tervehtiä bussikuskia, kun on ensin kastunut kaatosateessa, raahannut painavaa laukkua, juossut bussiin samalla vastaanhangoittelevaa taaperoa perässä vetäen, ja se aamukahvikin on jäänyt juomatta, koska maito oli loppu. On vaikeaa innostua arjesta, kun väsyttää, palelee, on nälkä ja ottaa päähän.

Vai onko se sittenkään yhtään sen vaikeampaa tai helpompaa kuin mikään muukaan tässä elämässä?

Itse uskon siihen, että usein me annamme itsellemme kuin luvan olla jonkinlaisia, ilman, että edes miettisimme mahdollisia vaihtoehtoja. Esimerkiksi jos menet nukkumaan klo 24 ja jo nukkumaan mennessäsi ajattelet, että aamulla olet takuulla puolikuollut, koska menit näin myöhään nukkumaan. Että aamulla sinua väsyttää niin paljon, että itseasiassa koko päivä on pilalla jo etukäteen ja ehkä jopa seuraavakin. Aamulla sitten ei edes mikään muu vaihtoehto käy mielessäsi, sillä olethan jo nukahtaessasi antanut itsellesi luvan herätä niin, että ajattelet olevasi ihan tööt ja kiukkuinen. Tai entä jos haluaisitkin hakea opiskelemaan, mutta sitten ajattelet, että äh, ihan turhaa, kun et kaiken muun rumban ohella kuitenkaan ehdi lukea pääsykokeisiin. Eli olet antanut itsellesi luvan olla edes yrittämättä päästä kouluun, koska olet jo etukäteen päättänyt, että et ehdi lukea pääsykokeisiin. Silti saatat ehkä voivotella asiaa, että olisitpa niin tahtonut opiskelemaan, mutta mutta.

Se, että olisi vaikea olla välittämättä ulkoisista tekijöistä, voi olla ihan samanlainen uskomus kuin yllä olevat. Se, että antaa sateen, toisten ihmisten, työstressin, kiukkuisen pomon, ärsyttävän lapsen, myöhässä olevan bussin häiritä itseä suuresti, voi johtua siitä, että on aina antanut niiden häiritä. Sitä on aina vain ollut tapana ärsyyntyä moisesta, eikä ole edes tullut ajatelleeksi, että itse voisi valita jonkin toisen ajattelumallin ja vaihtoehtoja löytyisi. Sitä laittaa ehkä vahingon kuin huomaamatta kiertämään, ja kas, pahantuulinen ketjureaktio se tuolla mennä vilistää pitkin kaupunkia. Aina voisi kuitenkin vain kohauttaa olkapäitä, ehkä poistua tilanteesta, laskea kymmeneen tai miettiä, että nyt on näin, kohta taas toisin.

Minä uskon vahvasti siihen, että meidän on turha selitellä itsellemme, että jokin vain on niin vaikeaa, ettei meistä kuitenkaan ole siihen, joten ihan turha on edes yrittää. Uskon siihen, että jos oikeasti jotain haluaa, niin se on mahdollista. On vain niin helppo piiloutua tekosyiden taakse ja sitten vain lymytä siellä. Me olemme ihmisiä. Meillä on vapaus, mutta samalla myös vastuu valita. Ja useimpi meistä kuitenkin halunnee valita niin, että teemme paitsi oman olomme myös muiden olon hyväksi.

Se, ettei aina mene sieltä, mistä aita on matalin, voi tuoda hyvin paljon lisää iloa elämään. Kun turhia uskomuksia alkaa karistaa kintereiltään ja valitsee katsoa elämää eri kanteilta, voi alkaa tapahtua hyvänlaista kummaa. Kun päättää nukuttuaan liian vähän olla sittenkin energinen ja valitsee, ettei anna väsymyksen pilata päivää. Tai päättää sittenkin pyrkiä lukemaan sen minkä ehtii, ja käydä tyyppäämässä, mikä meininki pääsykokeissa on.

Mahtavaa keskiviikkoa!

Oli syksystä mitä mieltä tahansa, aina voi saada energiaa kesäkuvista.