Olo on kuin uudesti syntyneellä

Uskomatonta, mitä jo kertakäynti ammattitaitoisella osteopaatilla voi vaivaiselle ihmiselle tehdä! Kun lähdin hoidosta kohti työhuonetta, lähes itkin ilosta. Vaikka aluksi tuntui huteralta kuin olisi ollut vasta kävelemään oppinut bambi, niin todellakin sain apua vaivoihini jo yhdestä hoitokerrasta. Ennen kaikkea minua helpotti kuulla se, että vaivani saadaan hallintaan ja pystyn vielä juoksemaan. En vielä kyllä tässä vaiheessa uskalla kuin kuvitella itseni lenkille, mutta tiedän, että sinne vielä pääsen.

Kun innoissani hehkutin hyvää fyysistä olotilaani, tytär, 16, kysyi, miksi en ollut mennyt lääkäriin. Lääkäreitä lainkaan väheksymättä kerroin tyttärelle, että nyt haluan, että oireiden sijaan hoidetaan syytä. Tytär katsahti minua hitaasti ja totesi, niin joo, kävithän sä silloin pari vuotta sitten siellä meediollakin, joten ei ihme. Ensinnäkin, silloin kävin selvänäkijällä ja toiseksi osteopaatit ovat Valviran hyväksymiä terveydenhuollon ammattilaisia.

Viikko on alkanut ihan loistavasti! Ihan oikeasti tuntuu siltä kuin olisin uudesti syntynyt, tällä kertaa siis täysin fyysisessä mielessä. Viikonlopun pihakekkerit tuli karistettua harteilta eilisellä aikaisella nukkumaanmenolla ennen yhdeksän uutisia ja aamupäivällä kävin pitkästä aikaa kollegan sisäpyöräilytunnilla, teki gutaa ja kuona-aineet saivat kyytiä. Tosin voi sitä hien ja hengästymisen määrää, mutta poljinkin jokseenkin tosissani. Sieltä sitten tosiaan säntäsin suoraan Helsingin Lauttasaareen, kun minun oli määrä mennä ensimmäistä kertaa osteopaatille. Viime viikollahan tein itselleni kipeän päätöksen siitä, että jätän Berliinin maratonin väliin. Helpottavaa olikin, kun liki 1,5 tuntinen ensimmäinen sessio päättyi osteopaatin sanoihin, että nyt tavoitteeksi Berliini 2014 oireettomana ja kivuttomana. Ah, musiikkia korvilleni! Ja miten sitten päädyin juuri kyseisen tyypin käsittelyyn, niin kuulin hänestä todella paljon hyvää ystävältä, jolla on ollut useita erilaisia vaivoja ja joihin hän on saanut kyseiseltä osteopaatilta apua.

Koska tosiaan olin ensimmäistä kertaa vastaanotolla, osteopaatti haastatteli minua, kerroin itse vaivoistani ja myös epäilyksestäni, että polvikipu juostessa saattaa johtua ehkä lantiosta tai heikoista jalkapohjan tai nilkan lihaksista. Kerroin myös sen, että jotenkin en ole raskauden jälkeen päässyt lainkaan entiseen huippukuntoon vaan vähän väliä on ollut jotain ongelmaa. Hoidon aikana selvisikin monta asiaa: lantiostahan tuo polvivaivani sitten johtuu. Olin aluksi hieman jännittynyt enkä nyt aivan tarkkaan muista osteopaatin suoria sitaatteja, mutta jotakuinkin niin se meni, että lantioni on kiertynyt vinksin vonksin tosin ainoastaan vasemmalta puolelta, mikä vaikuttaa sitten taas vasemman pakaran ja reiden lihaksiin, polveen ja aina säären alaosaan asti. Lihakseni vasemmasta jalasta olivat siis aivan superkireät aina pakarasta nilkkaan saakka johtuen lantion virheellisestä asennosta. Kun lantio on ollut jo kauan väärin, se on pakottanut myös muita kehon osia virheellisiin asentoihin. Ja vaikka lantiovaivat ovat yleisiä, niin juuri tämä oma vaivani ei sitä kuulemma ole. Heh, jostain syystä en tuntenut itseäni kuitenkaan kovin spesiaaliksi, mutta helpottunut olin, kun vyyhti alkoi selvitä. Osteopatia oli erilaista painelua ja jopa paikallaan pitämistä, mutta kun osteopaatti hoiti vasenta reittäni, niin se kyllä tuntui paikoin todella tuskalliselta. Myös yläselästäni löytyi jännityksiä ja osteopaatin painellessa rankaa kuului vain naks, naks, naks, sitä mukaa kun hän eteni kohti päätä. Vuosi sitten longboard-vahingossa loukkaamani käsi sai myös hoidosta oman osansa ja ero oikeaan, terveeseen ranteeseen oli iso. Vasemmassa ranteessanihan oli hiusmurtuma, mutta sitä ei ikinä kipsattu, vaikka viisasta olisi ehkä ollut. Murtumahan ei näkynyt ensimmäisissä röntgenkuvissa, jotka otettiin kaatumista seuraavana päivänä. Osteopaatti kertoikin tuntevansa traumakohdan kämmenessäni (kyllä, juuri siinä, missä kipu oli aiemmin pahimmillaan) ja sai minut huomaamaan myös sen, että luu ranteen kohdalla törrötti eri asennossa kuin toisen ranteen luu, kas, tämä oli jäänyt minulta huomaamatta. Kuitenkin myös tuon ranteen virheasentoa pystytään fiksaamaan ja hän totesi, että myös ranne saadaan kuntoon. Kämmenhän on oireillut yhä edelleen näin vuoden jälkeenkin esimerkiksi punnerruksissa, joten usein jätän ne tekemättä.

En tiedä, mistä tuo lantion virheasento johtuu, mutta se saattaa olla peräisin raskauden loppuvaiheesta, kun liukastelin muutamaan otteeseen jättimahan kanssa UGG-kengillä niin, että pari kertaa kaaduin ja pari kertaa pysyin pystyssä, mutta silloin tuntui siltä kuin lantio tai alaselkä olisi luiskahtanut paikaltaan. Joka tapauksessa minut saadaan kuntoon ja minusta tulee vielä entistä ehompi juoksija!!!! Olen iloinen!! Muutenkin kun lähdin osteopaatilta tuntui siltä kuin olisin kasvanut ainakin 10 senttiä pituutta puhumattakaan keveästä olosta niin lonkassa kuin yläselässänikin. Sain myös kotijumppaohjeet Foam Roller -rullaa varten. Osteopaatilla itsellään oli Gymstickin corerulla, joka näytti Net.Anttilassa maksavan vain 24,95 e, ei muuta kuin tilaukseen.

On todellinen ilo nähdä ammattilaisia, jotka tekevät työtään suurella sydämellä toisten ihmisten hyvinvoinnin eteen. Ja myös tämä koko polviepisodi ja kaikki viime vuosien krempat ovat saaneet minut entistä enemmän arvostamaan terveyttä ja toimivaa kehoa. Ja vaikka olen ollut maailman laiskin venyttelijä ja kehonhuoltaja, tuskin maltan odottaa, että tuo corerulla pongahtaa postiluukusta. Teen kaikkeni, jotta saan itseni parhaimpaan mahdolliseen kuntoon. Kova treeni vaatii runsaasti kehonhuoltoa. Olen sen kyllä aina tiennyt, mutta nyt kantapään tai siis lähinnä polven kautta myös todella oivaltanut.

Minä siis voin todella lämpimästi suositella osteopatiaa ja kyseistä osteopaattia. Ensi viikolla hoito jatkuu, nyt aluksi käyn hoidettavana suhteellisen tiuhaan tahtiin, että lantionseutu ja koko keho saadaan entiselleen. Aika pieni sijoitus tuo 55 euroa kerta, kun tuloksena voi olla terve keho koko loppuelämäksi.

Kyllä, teen kaikkeni! (Kuva: Pinterest)

Kyllä, teen kaikkeni! (Kuva: Pinterest)