Onnellisuus vain on..

..eikä sitä oikeastaan edes tarvitse kirkossa kuuluttaa tai huudella vieraisiin pöytiin! Oi mitä megaluokan oivalluksia olen saanut taas viime päivinä, kiitos, kiitos, kiitos. Vaikka usein käsittelenkin asioita juuri kirjoittamalla – siitähän tämä bloginikin sai oikeastaan alkunsa – niin viime aikaisten oivallusten määrä kyllä kertoo sen, että kyllä sitä muutenkin pääkopassa – vai sittenkin sydämessä – tapahtuu. Varmasti ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen olen nimittäin ollut kirjoittamatta mitään tekstaria pidempää yli viikon, ohhoh, pystyin siihen! Joskus on näemmä mentävä kauemmas, ja irrottauduttava arjen hommeleista täysin, jotta näkee ihan siihen lähelle, missä arki normisti rullaa. Kun tällä viikolla sitten tein pienimuotoisen comebackin kesken lomailun myös työhuoneelle, huomasin paitsi levänneeni, hoksasin samalla sen, että kyllä vain diggailen täysillä työstäni. Ihan sama, vaikka välillä stressaa, liksat ovat joskus myöhässä, aikataulut sakkaavat, deadlinet paukkuvat, hommat kosahtavat, peruuntuvat tai siirtyvät, niin palava intohimo omaa duunia kohtaan on jotain sellaista, josta on syytä olla sekä kiitollinen että ylpeä. Sitä joko on tai sitten ei, mutta rahalla sitä ei saa, se tulee sydämestä. Aaaah. I feel Blessed.

Viime päivinä olen pohdiskellut mahtavalle Hidasta elämää -saitille kirjoittamaani Onnen äärellä -blogia ja lähinnä sitä, miksi minulla on kyseisen blogin suhteen ollut jo kuukausia aika totaalinen Writer’s Block. Sitten yhtäkkiä sen vain tajusin! Onnellisuusteema, joka itselläni oli tosi pinnalla vuosi pari sitten, ei ole pyörinyt aikoihin ajatuksissani, eikä minulla ole ollut tarvetta käsitellä asiaa edes kirjoittamalla. Jännää, sillä pari vuotta sitten luin kaikki aihetta käsitelleet teokset ja asia pohditutti minua paljonkin, kunnes vain yhtäkkiä huomasin olleeni miettimättä koko hommaa lainkaan. Ei siksi, että elämästäni olisi tullut täydellistä, pikku vastoinkäymisten määrä lienee vakio, mutta tässä päivänä eräänä mieleeni nousi kirkkaasti sellainen ajatus, että paitsi että onnellisuus on toki oma valinta ja myös mielentila, se on myös jotain, mikä vain yksinkertaisesti on, ilman että sitä miettii sen kummemmin tai edes muille kuuluttaa. Kuten aiemminkin olen todennut, onnellisuus, ilo, mielenrauha ja monet muut positiiviset fiilarit voivat todella olla meidän normiolotilamme. Ei suinkaan kiukku, katkeruus, kateus tai ennen kaikkea negistely ja valitus. Aikamoista, kun huomaa, että sen sijaan, että odottaa, että asiat menevät päin persettä, sitä oikeasti vallitsee sellainen kutkuttava jännitys siitä, mitä mukavaa seuraavaksi tapahtuu. Ja että on onnellinen ilman, että asiaa tarvitsee edes miettiä. Ooh.

Yksi asia, mikä viime aikoina tosin on haitannut zen-olotilaani ja saanut hermoni kiristymään, on kaksi ja puolivuotiaan kuopuksemme megapitkään kestävä nukuttaminen. Pari ensimmäistä vuottaan todella huonosti nukkunut lapsihan kun ei suostu yksin nukahtamaan ja nukuttajaksi kelpaa ensisijaisesti vain Fröken, joka ei suinkaan ole kuvitteellinen au pairimme vaan minä, kuten hän minua toisinaan kauniisti kutsuu itseäänkin huvittaen. Pakko myöntää: tänään kun olin laittanut lasta päiväunille kaksi pitkää tuntia, teki mieleni kiljua! Mutta hillittyäni itseni liki täydellisesti aloin vain ajatella, että tälläkin on tarkoituksensa. Ja illalla, kun sama rumba kesti 1,5 tuntia, mieleeni nousi jostain sana kärsivällisyys. Tämän nukuttamisrumban tarkoitus lienee kasvattaa kärsivällisyyttäni, ja huomaan kyllä muutoksen itsessäni. Vaikka ego tahtoisi nousta pinnalle ja minä haluaisin sillä sekunnilla lapsen sängyn vierestä kökkimästä muka tärkeimpiin tekemisiin, nyt on näin ja sitten tulee jotain muuta. Elämä on yhtä harjoitusta ja me keholliset sielut olemme täällä elämän harjoituskappaleita. Ikinä ei tule valmista, mutta kun todella oppii nauttimaan hetkestä (kyllä, myös niistä kettumaisen pitkistä nukutussessareista) huomaa, ettei olekaan enää kiire minnekään.

Näissä aatoksissa kohti höyhensaaria, huomenna aamulla Bodypumpataan!

Kuva kesäisestä ulkosaaristosta. Ja hei! Just tollasia valoja me voidaan olla toisillemme kuin mitä kuvassa näkyy!